perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa

Vuoto alkoi viime yönä. En siis ole raskaana ainakaan oikeasta paikasta.

Hyviä puolia tässä tilanteessa on ainakin nämä:
  • Nyt tiedän, että alkio voi kiinnittyä kohtuun enkä ole siltä osin totaalisen viallinen.
  • Sain uuden kokemuksen; miltä tuntuu saada positiivinen tulos, joka ei olekaan lopulta positiivinen vaan keskenmeno.
  • Voin mennä hautajaisiin tietoisena tilanteesta, se helpottaa sukulaisten kohtaamista.
  • Enää ei tarvitse kytätä jokaista tekemistä ja erityisesti juomista alkiolle vaarallisten aineiden varalta. Lähes kaikki yrtit näyttävät olevan käyttökiellossa raskauden aikana ja minä olen suuri yrttiteen kuluttaja ja käytämme yrttejä paljon ruuan maustamiseen.
  • Saan taas hetkeksi kehoni itselleni muutenkin, ei tarvitse koko ajan miettiä mitä voisin tehdä oikein tai väärin tulevan raskauden kannalta. Näin kolmen vuoden hoitorupeaman jälkeen on vapauttavaa ainakin hetki tehdä ihan mitä huvittaa.
  • Minuun pumpatut hormonit ja päälle raskaushormoni nostivat mielialani korkeuksiin. Tuntuu kuin leijailisin iloisessa pilvessä eikä mikään suru voi koskettaa. Käsittelen ensimmäisenä listaamaani huonoa puoltakin jotenkin ulkopuolisena omasta kehostani. (Yritän avata näitä tuntemuksia tänne blogiin paremmalla ajalla ensi viikolla.)

Huonoja puolia:
  • Hetken ehdin jo sulatella ajatusta, että sisälläni todella on alkio, elävä olento. Se oli paljon todellisempaa kuin pelkkä alkionsiirto ja sitä seurannut negatiivinen raskaustesti. Eli myös raskaampaa kun vuoto alkoi.
  • Pitää käydä uudestaan labrassa ensi viikolla ja nyt saa jännittää onko raskaus sittenkin esim. munatorvessa. (tiedän, tämä nollaa ensimmäisen positiivisen puolen listaltani)Tästä voi koitua paljonkin ongelmia huonolla tuurilla. Ja minullahan todistetusti on ollut näissä asioissa niin valtavasti hyvää tuuria että!
  • Nyt kun tiedän, että osa hyvästä olostani johtui kohonneesta raskaushormonista, pelottaa mitä tapahtuu sen laskiessa. Laskeeko mieliala mukana?  - Ja jos mieliala ei laske, tarkoittaako se, että horrmonia on edelleen kehossa ja raskaus siis väärässä paikassa?
  • Enää yksi yritys jäljellä saada raskaus alkuun. Sen jälkeen menetän mahdollisuuteni koskaan kokea mitä on kantaa lasta sisällään, synnyttää ja imettää. Katsella lasta ja nähdä siinä omia piirteitään.
  • Joudun menemään hautajaisiin maha kipeänä ja turvoksissa. Minulla tuppaa vielä olemaan helposti pahoinvointia vuotopäivinä varsinkin jos joutuu seisomaan pitkiä aikoja maha suorassa asennossa, kuten haudalla on tapana kaikkien jättäessä kukkalaitteensa. 

3 kommenttia: