Kävin muutama päivä sitten ostoksilla Itäkeskuksessa ennen töihin lähtöä. Törmäsin siellä entiseen asiakkaaseen siltä ajalta, kun olin lähiökioskissa töissä joitakin vuosia sitten.
Oli kiinnostavaa päivittää kuulumiset mitä hänelle kuului, mitä entiselle työpaikalleni kuului ja mitä minä olin puuhaillut viime vuodet. Mieleeni muistui kioskityön positiiviset puolet: nämä ihanat vakioasiakkaat, jotka muistavat minut vielä vuosien päästä ja jäävät juttelemaan tavatessa. Tämä kyseinen ihminen oli sellainen, jonka käyntiä odotin töissäollessakin.
Tapaamisesta jäi mieltäni askarruttamaan yksi lause. Hän sanoi minun laihtuneen. Oliko se vain peruskohteliaisuutta ilman sen kummempaa todellisuuspohjaa, vai hänen tekemänsä huomio minusta? Joka tapauksessa se tuntui hyvältä, kun itse tuntee lihoneensa aina vain enemmän (vaikka onkin todellisuudessa hieman laihtunut) eikä mikään vaate tunnu hyvältä päällä. Erityisesti tuona aamuna olin kiireessäni tuskaillut vaatteiden kanssa, vaihtanut asua kymmeniä kertoja ja silti oli epämukava olo kulkea ihmisten ilmoilla.
Niin vähän sitä toisinaan tarvitsee hyvään oloon. Pari kaunista sanaa puolituntemattomalta ihmiseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti