Aika ajatella lapsia jälleen

...tai ainakin hoitoja.
Blogiin tuli vahingossa pitkähkö tauko, koska uuden lääkityksen aloittaminen vaati yllättävän paljon voimia.

Tässä blogihiljaisuuden aikana totuttelin elämäni ensimmäiseen mielialalääkkeeseen eikä aloitus sujunut kovin hyvin. Lääkkeen ei pitänyt väsyttää, mutta minä nukuin ensimmäisen puolitoista viikkoa melkein putkeen, pysyin kunnolla hereillä vain pari tuntia päivässä tiukasti keskittymällä. Väsymys onneksi helpotti elimistön tottuessa lääkkeeseen ja vaihdettuani lääkkeen ottoajan aamusta iltaan.

Ensimmäisen viikon jälkeen lääkkeen annostus nostettiin ja siitähän se riemu repesi. Olotila kyllä parani, mutta sydänpä ei tykännytkään muutoksesta. Lääke kun reagoi yhteen muun lääkitykseni kanssa. Taisin saada jonkun lievän sydänkohtauksen, ravasin sairaalassa  ja kärsin tykytyksistä ja närästyksestä. Annostus laskettiin takaisin alemmaksi mikä helpotti - joskaan ei kokonaan poistanut - sydänoireita. Samalla se myös laski mielialan takaisin alas ja itkuisuus jatkuu edelleen.
Jotta en pääsisi helpolla sain myös yhden reilun viikon mittaisen hypomaanisen jakson, mikä todistaa maanis-depressiivisyyden puolesta.  

Kaiken lisäksi ilokseni endo on muistutellut itsestään yhä tihenevään tahtiin. En taaskaan enää tunne milloin on oikeasti vessähätä ja milloin se vain on endo painamassa virtsarakkoa. Asiaa ei auta, että lääkkeen myötä minulla on hirvittävä makeanhimo. Aiemmin voin pahoin noin 1/3 karkkipussillisen syönnistä ja tarvitsin suolaista korjaamaan tilanteen, nyt pystyn vetämään kevyesti karkkia, leivoksia ja makeaa juotavaa eikä suolaisen tarvetta tule lainkaan. Makeanhimo tarkoittaa hiilareita, mikä taas tarkoittaa vatsaturvotusta, mikä taas vuorostaan pahentaa endo-alavatsakipuja. Viime päivinä liika makeansyönti (itsehillintäni on jo miinuksen puolella eli totaalisen olematon) on johtanut ilmeisesti sokerihumalatilaan - en muuten tiennyt aiemmin sellaisen olemassa olosta. Tämän mieheni päätteli, koska minulla on ollut selkeitä krapulan oireita useana iltana. Krapulassa minun tekee mieli appelsiinimehua muttei mikään määrä sen juomista helpota janoa ja päätä särkee.

Kaiken tämän keskellä en ole halunnut ajatella lapsettomuusasiaa. Ainoa mitä olen miettinyt on adoptiohaaveesta luopuminen, koska mieheni ei vieläkään ole lämmennyt ajatukselle. Mielessä kävi myös opiskeluiden keskeyttäminen kokonaan (vaikka niistä puuttuukin enää gradu, jonka aiheesta edelleen pidän ja olen kiinnostunut sen tekemään kunhan jaksaisin keskittyä asiaan) ja alan vaihtaminen perhepäivähoitajaksi. Älkää kysykö mistä tämä päätön idea syntyi, en tiedä. En ole haudannut ajatusta toistaiseksi vaan pidän sen b-suunnitelmana.

Nyt pitää pikku hiljaa ajatukset siirtää takaisin lapsettomuuteen ja alkaa huolehtia ensi viikon suunnittelukäynnistä polilla. Minä en odota tulevalta hoitokierrolta muuta kuin ajan- ja rahanhaaskausta. Pelkään, että he puuttuvat kasvaneeseen vatsaani  - jonka toivon olevan enimmäkseen turvotusta eikä läskiä, kun en ennenkään ole ollut taipuvainen vyötärön kasvattamiseen. Toisaalta pelkään mitä uudet hormonihoidot tekevät muutenkin sekavalle mielentilalleni. Kaiken kaikkiaan odotan tulevaa suunnittelukäyntiä pelolla ja epävarmuudella.

Ja jatkan blogin kirjoittamista näissä synkissä merkeissä.

On yritetty joo

Laskinpa tuossa mielenkiinnosta mitä meidän lapsen yrittämisaikamme tekisi kuukausissa, kun se tuntuu olevan tähdellistä seurata yrityskiertoja. Me olemme "virallisesti" yrittäneet lasta nyt 53 kuukautta, joista 37 tosissaan ovulaatiotestien tai hoitojen avustuksella. Välissä on ollut taukoja leikkauksen, punktion ja muuten vaan levon takia. Ennen virallisemman "haluamme lapsen-päätöksen" tekemistä jo leikittelimme ajatuksella emmekä käyttäneet säännöllistä ehkäisyä, mutta sitä en laskenut tähän.

Yli neljä vuotta on siis kulunut siitä, kun mieheni totesi olevansa valmis isäksi ja kuvitteli sen tapahtuvan ilmeisesti nappia painamalla. Neljä vuotta sitten nämä nyt tapahtuneet asiat olivat vain painajaisiani. Niin se aika kuluu.

Pitäisikö ihmisen jossain vaiheessa tajuta milloin lopettaa kun mitään ei kerran tapahdu?

Niin

Kerrankin odotin positiivista tulosta ja sain kaikenlaisia oireita. Koko pitkä hoitohistoria ja ensimmäinen todella ladattu positiivisen odotus keskellä masennusta. Ei. Ei vaan voi tapahtua mitään mukavaa minulle.
Tänään vedän kännit.

Julkkuspermaa?

Tähän Iltasanomien juttuun ei nyt vain ole mitään lisättävää. Huomatkaa kommentti, joka on saanut kymmeniä peukutuksia:

"Toisin sanoen tulevaisuuden seksi on sitä, että naiset käyvät lääkärissä hedelmöittämässä itsensä?
Älkää hyvät miehet levitelkö siementä enään yhteenkään purkkiin tai tämä uhkakuva on todellisuutta." 
 Kyllä, seksi ja hedelmöitys eivät ole olemassa ilman toista.

Piinapäivien edetessä

Tunteet on heitelleet puolelta toiselle ja olen kirjoittanut lukuisia julkaisukelvottomia blogitekstejä viime viikon aikana. Päätin nyt poiketa kertomaan viimeisimmät kuulumiset lyhyen yksinkertaisesti ilman runoilua.

Olen ollut nyt jo jonkin aikaa sairaslomalla, mutta en tiedä mitä tehdä opintojen kanssa. Sairaspäivärahalla ei saa opiskella ollenkaan, tai niin ainakin tulkitsin Kelan nettisivuilta ja erilaisilta keskustelupalstoilta. Minulle olisi kuitenkin hyvä pitää kiinni maailmasta edes vähäsen ja opiskella muutama kurssi. Muutenhan ei ole syytä poistua kotiovesta ulos koskaan. Opintotukea en voi nostaa, koska en saa tarpeeksi opintopisteitä. Siispä vaihtoehtona olisi olla saamatta rahaa lainkaan loppuvuosi. En jaksa tehdä päätöksiä.

Sairaslomalla olen mielenterveydellisistä syistä. Lääkärit ja oma psykologimme selvittävät olenko ihan vain masentunut vai kenties maanis-depressiivinen, joten vielä en ole saanut mitään lääkkeitä. Toivon lääkkeiltä suuria; nopeaa helpotusta tähän jatkuvaan uupumukseen ja toivottomuuteen. Samalla pelkään varsinkin rauhoittavien lääkkeiden sivuvaikutuksia, minulla on pelkästään huonoja kokemuksia niistä. En halua oksentaa puoliunisena vessassa kaiket yöt ja roikkua yliväsyneenä päiviä.

Masennuksen harmaaseen arkeen tuli omituinen muutos viime viikonloppuna. Olen lauantaista asti tuntenut vierasta positiivisuutta. Se tuli täysin yhtäkkiä eikä siihen liity mikään yksittäinen asia. Yhtäkkiä tavallisen hokemani "elämä on paskaa" jälkeen tulinkin ajatelleeksi, että ei se elämä olekaan ihan niin paskaa. Tunne hämmensi minut täysin, en enää muistanut miltä tuntuu olla positiivinen. Olen sitä mieltä, että tunne johtuu kemikaalisesta hyökkäyksestä aivoihini. Toisin sanoen raskaushormonit saavat minut ajattelemaan positiivisia ajatuksia. Psykologi oli kanssani samaa mieltä, että näin voi tosiaan käydä kun satuin näkemään hänet käytävällä polilla tänään. Nyt vaan peukut pystyssä toivotaan, että Olento pysyy sisälläni ja kehittyy aktiivisesti. Perjantaina verikokeeseen.

PASissa käyty

Tämä päivä ei lähtenyt käyntiin erityisen hyvin. Hermostuksissani kävin vessassa ennen lähtöä PASiin ja muistin vasta käsiä pestessä, ettei niin pitänyt tehdä. Äkkiä juomaan lisää ja toivomaan, että rakko ehtisi täyttyä ennen PASia.

Tietenkin juuri tänään lääkärin piti olla ajoissa. En ehtinyt edes istua odottamaan, kun minut jo kutsuttiin sisään. Ensimmäistä kertaa ikinä lääkäri oli tarkalleen ajassa eikä 15-30 minuuttia myöhässä. Rakko ei tietenkään ollut ehtinyt täyttyä, joten PAS piti siirtää puoli tuntia myöhemmäksi. Kipitin kahvioon juomaan teetä. Lopulta join niin paljon niin nopeasti, että sain vatsan järkyttävän kipeäksi. Mutta ainakin rakko oli täynnä ja PAS onnistui hyvin.

Lääkärinä oli taas uusi tuntematon lääkäri. Ihan mukavalta vaikutti. Kyselin lääkäriltä ja hoitajalta kromosomihäiriöistä ja kiinnittymisestä lisää, kun asiat jäivät vaivaamaan viime PASin jälkeen. Enpä tullut hullua hurskaammaksi. Lopputulos oli, että ehkä jonain päivänä näihin asioihin voidaan vaikuttaa. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mahdollista selvittää muuta kuin jonkin tietyn kromosomihäiriön todennäköisyys tietyllä perimällä, eli toisin sanoen sikiön pitää olla iso ja mahdollisesti olla syntymässä kehitysvammaisena. Yhteensopivuusselvitystä varten pitäisi selvittää molempien genomikartat (vai mitä ne nyt olikaan, jotain sinne päin), mikä on teoriassa mahdollista, mutta käytännössä mahdotonta.

Siispä päädymme kiroamaan itseämme kun synnyimme liian aikaisin hyötymään tulevaisuuden lapsettomuushoidoista ja toivomaan parasta nykyisen tietämyksen pohjalta. Raskausverikoe lähiterveyskeskuksessa sitten tasan kahden viikon päästä perjantaina. Pitää kyllä ensin selvittää onhan terveyskeskuksen labra auki perjantaisin. Ja varmistaa hoitajalta, että lähete labraan on tällä kertaa todella lähetetty eikä käy kuten viimeksi.  

Hormonihoitojen pitkäaikaisvaikutukset

Mitä vaikutuksia näistä hoidoista voi olla aivoihin pidemmällä aikavälillä? Olen miettinyt asiaa jo jonkun aikaa. Viime vuoden joulukuussa alkanut ja tämän vuoden maaliskuussa päättynyt hormoniton kauteni jätti jälkensä olotilaani. Synkkyys tuolla jaksolla ei ollut yhtä syvää ja äkillistä kuin edellisellä hoitokerralla, mutta se kesti pidempään eikä valoisia hetkiä ollut yhtä paljon.  Enkä toipunut pätkästä yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla olin toipunut kahden kuukauden hormonittomuudesta.
   
Väitän, että nyt kokemani masennus alkoi tuolloin ja on hitaasti pahentunut tähän nykyiseen tilaan. Väitän myös, että masennukseni on osittain biologista, aivojen muutoksista johtuvaa. Ja ne muutokset johtuvat Procrenin liian pitkästä käytöstä. Googlettelin tutkimuksia aiheesta ja löysinkin useita. Ohessa linkki yhteen abstraktiin, jonka perästä löytyy lista muita tutkimuksia.

Tähdellisin tieto minulle oli pitkäaikaisvaikutustutkimukset. Muutamissa tutkimuksissa (ks. molemmat linkit) oli rotilta poistettu munasarjat ja seurattu miten niiden aivot reagoivat hormonihoitoon. Niillä rotilla, joille hormonihoito aloitettiin heti munasarjojen poiston jälkeen tai 3 kuukauden sisällä ei tullut pysyviä muutoksia aivoihin. Sen sijaan rotilla, joilla hormonihoidot aloitettiin 5 tai 10 kuukautta poiston jälkeen muutokset olivat pysyviä eikä hormonihoito enää vaikuttanut mitenkään aivojen rakenteeseen. Painotan nyt vielä, että tässä tutkittiin nimenomaan ennenaikaista hormonipuutosta, ei vaihdevuosien normaalia hormonien vähenemistä.

En jaksanut kahlata läpi kovin montaa tutkimusta, joten minulta jäi löytämättä tieto onko aivomuutoksilla yhteyttä masennukseen. Maallikkojärkeni sanoo, että se on mahdollista, koska sukupuolihormonit vaikuttavat samaan aivonosaan kuin mielihyvähormonit. Sen sijaan löysin jotain pelottavampaa. Rottatutkimuksissa havaittiin, että yhtäkkinen pitkä hormoniton aika aiheuttaa oppimisvaikeuksia. Tiedon vastaanotto, käsittely ja varastointi eli kognitiiviset kyvyt heikkenivät. Kyvyt heikkenivät kaikilla, mutta mikäli hormonihoito aloitettiin heti tai kolmen kuukauden päästä taidot palasivat ennalleen tai lähes ennalleen. Tutkimuksissa löydettiin myös linkki aivojen ikääntymiseen nopeammin kuin kuuluisi ja dementian syntyyn.

Toisin sanoen en suosittele suorittamaan tenttejä ennen kuin kehossa on taas hormoneja. Pelottavaa tässä on ehdottomasti tuo ”lähes ennalleen”. Tutkimuksissa, joita löysin oli tutkittu vain ajanjaksoja heti, 3 kk, 5 kk ja 10 kk päästä munasarjojen poistosta. Tämä jättää vielä hämäräksi missä kohtaa 3 ja 5 kuukauden päästä hormonit pitää aloittaa, jotta säästyy aivovaurioilta ja onko ajankohta kenties henkilökohtainen eikä yleistettävissä. Entä jos minä olin liian kauan ilman hormoneja eikä aivoni enää koskaan palaa ennalleen? Olen laittanut opiskeluvaikeuteni masennuksen piikkiin, mitä jos kykyni opiskella onkin kadonnut ja masennus on alitajuinen seuraus siitä? Eikä asiaa voi enää korjata!