Olen viime aikoina viettänyt aikaa Facebookin kirpputoreilla. Erityisen ihastunut olen vaihtotoimintaan, jossa itselle turhan tavaran voi vaihtaa toisen tavaraan. Ylevässä kierrätysajatuksessa ei tosin aina pysytä, vaan usein tavara vaihtuu elintarvikkeisiin. Mikä on myös ihan sinänsä hyvä idea.
Se mikä tässä koko toiminnassa tökkii on ihmisten asenne, erityisesti kaksi osaa siitä. Ensimmäistä en nyt ala sen tarkemmin pohtimaan, kunhan mainitsen, että vauvalla ei ole sukupuolta! Todella rasittavaa, kun kaikki vaatteet, lelut, jopa syöttötuolit ja rattaat on sukupuolitettuja eikä vääränvärisiä tai -mallisia voi hankkia (vaikka saisi ilmaiseksi) meidän mussukalle. Jollei ilmoituksen jättäjä kerro otsikossa tuotteidensa sukupuolta sitä varmasti kysytään kommenteissa saman tien.
Toinen on olettamus, että kaikilla on lapsia. Vaihtotoiveena on hyvin usein vaippapaketti tai lastenruoka. Kun sitten haluan jonkin tuotteen ja kysyn tarkkoja ohjeita vaippojen ostamiseen, saan vastaukseksi poikkeuksetta "eikö teidän lapsi ole käyttänyt vaippoja kun et osaa ostaa niitä". Tai lastenruoasta tarkennuksia kysyessäni: "eikö teidän lapset syö näitä". No ei, meidän lapset ei käytä vaippoja eikä syö juuri tuota pilttilaatua kuin teidän lapsenne. Tai ehkä käyttääkin, mistä minä tiedän kun en ole vielä tavannut häntä. Miksi kukaan ei edes tässä vaiheessa kyseenalaista onko minulla tai ylipäänsä onko kaikilla Facebookissa lapsia? Miksi lähtökohta kaikkeen on aina äitiys?
Välillä kyllästyn tähän stereotypiamaailmaan ja mietin koko vaihtotoiminnan lopettamista, kunnes etusivulle ilmestyy kuva jostain kivasta sisustusesineestä, mitä en voi vastustaa.
Äidit viettävät paljon aikaa äitiporukoissa lastensa kanssa ja niin yhtäkkiä normiksi tulee olla äiti. Me lapsettomat olemme kai jonkinlaisia friikkejä.
VastaaPoistaItse pelkään myös vähän sitä, että lapsen tullessa olen jo niin vanha ja niin lapsettomuuden koettelema, että en löydä äitiporukoista itselleni seuraa. Jääköhän adoptioäiti automaattisesti vähän ulkopuoliseksi siitä kaikesta?
Toisaalta se ei välttämättä ole maailman suurin menetys. Eipähän tule ainakaan oletettua toisen lapsensaantitaipaleesta mitään.
En ihan ymmärräsukupuolitettua syöttuolia, mutta vaatteet ja lelut ymmärrän, ainakin suurimmaksi osin. Pojalle en laittaisi päälle esimerkiksi vaaleanpunaista paitaa tai kukkakuosista haalaria. Joku muu saa laittaa, minä en. Eikä poika istuisi kyllä vaaleanpunaisessa syöttötuolissakaan. Sitten kun haluaa itse päättää vaatteidensa värin, pukekoon vaikka hameen. Ja vääränmallinen vaate voi todella olla vääränmallinen. En itsekkään pukisi päälleni vääränmallista paitaa, vaikka ilmaiseksi saisin. Jos siis on varaa valita.
VastaaPoistaIllusia, oot ihan oikeassa. Adoptioäiti on joka tapauksessa ulkopuolella noista porukoista, koska ei pysty vertailemaan synnytystarinoita. Mutta oletan, että adoptioäiti löytää ne omat porukkansa, jossa vertailla hakumatkoja ja odotusta. Kaikkea sellaista, mistä lapseton jää ulkopuolelle.
VastaaPoistaNappi, hyväksyn mielipiteesi lapsen pukemisesta, mutta en ymmärrä sitä. Mitä merkitystä on sukupuolittaa pieni lapsi ja kaikki hänen tavaransa? Miksi on tärkeää opettaa pojalle, että vaaleanpunainen ei sovi pojille ja nuket on tyttöjen juttu? Miksi pitää uusintaa tiukkoja sukupuolirooleja heti vauvasta asti, jotta lapsi vanhempana pitää kiinni rooleista ja niiden mukana tulevista syrjivistä asenteista? Mitä hienoa sellaisessa yhteiskunnassa on? Kyllä, tämä asenne opetetaan lapselle juuri tasan sillä, että vaalenapunainen on kielletty, koska se on tyttöjen väri ja leluilla on sukupuoli.
Vääränmallisella viittasin tuolla mm. syöttötuoliin/rattaisiin, joiden pitää sopia sukupuoleen. Kuulemma rattaissa on tyttöjen- ja poikienmallisia olemassa eikä vääränmallisia voi hankkia eri sukupuolille. Vaatteiden mallit on ihan eri asia, varsinkin vauvoista isommille ihmisille.