perjantai 19. heinäkuuta 2013

Jäinen herkku

Kesä innostaa minua herkuttelemaan joka vuosi. Nykyään useimmiten innostun uudelleen jostakin klassikosta - viime vuonna se oli mehujäät, toissa vuonna itse tehty jäätee. Tänä kesänä intoilen elävän ravinnon jäätelöstä.  Ei ihan yhtä kaloritonta kuin jäätee, mutta oikein maustettuna kevyttä.

Olen ollut vuosien varrella kasvissyöjä monella eri tavalla ja yksi niistä oli raakaruokavaihe. Silloin löysin muun muassa banaanijäätelön ruokalistalleni, mutta kuten usein käy resepti unohtui vuosien aikana. Tänä kesänä olen löytänyt vanhan suosikkini uudelleen vegaaniblogeista - näyttää olevan tämän vuoden juttu muillekin kuin minulle. Ja kun nyt olen täällä jakanut innostuksenkohteitani niin jaetaan nyt tämäkin.

Monissa resepteissä banaaniin lisätään kermaa (kookos- tai mantelikerma näyttävät olevan suosituimmat) sekä makeutusainetta (palmusokeri ja stevia suosituimpina) mutta minusta banaanin oma kuohkeus ja makeus riittävät. Ohjeita kermaisiin versioihin esimerkiksi täällä.

Minun versioni on yksinkertaisempi:
1 banaani/syöjä, pilkotaan palasiksi tai puoliksi ja laitetaan pakkaseen noin kahdeksi tunniksi. Mikäli banaani on pidempään pakastimessa pitää odottaa, että se sulaa hiukan umpijäästä ennen soseuttamista. Makuun ei pakastamisajalla ole merkitystä kun banaanin pakastaa suljetussa rasiassa.

Otetaan pakastimesta, soseutetaan (tehosekoittimella saa kuohkeutta, käsinkin saa hyvän mössön), maustetaan.
Kevyet mausteet on tietysti marjoja (tehosekoittimeen banaanin kanssa) tai esimerkiksi kanelia, vaniljauutetta tms. Myös maustamaton banaanijäätelö on hyvää.
Suurin herkkuni on appelsiinisuklaalevite sotkettuna jäiseen banaaniin. Taivaallista!

Levitettä löytyy myös ilman appelsiinia ja se on täysin pähkinätön, maidoton, luomua - ainoa miinus tulee sen sisältämistä kaloreista. Kokeilkaapa Digestive-keksien päällä... Vegetukku toimittaa kaikkialle Suomeen, sieltä tulee tilattua tavaraa säännöllisesti. Suosittelen kokeilemaan sekä banaanijäätelöä että levitettä yhdessä ja erikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti