Tunteet on heitelleet puolelta toiselle ja olen kirjoittanut lukuisia julkaisukelvottomia blogitekstejä viime viikon aikana. Päätin nyt poiketa kertomaan viimeisimmät kuulumiset lyhyen yksinkertaisesti ilman runoilua.
Olen ollut nyt jo jonkin aikaa sairaslomalla, mutta en tiedä mitä tehdä opintojen kanssa. Sairaspäivärahalla ei saa opiskella ollenkaan, tai niin ainakin tulkitsin Kelan nettisivuilta ja erilaisilta keskustelupalstoilta. Minulle olisi kuitenkin hyvä pitää kiinni maailmasta edes vähäsen ja opiskella muutama kurssi. Muutenhan ei ole syytä poistua kotiovesta ulos koskaan. Opintotukea en voi nostaa, koska en saa tarpeeksi opintopisteitä. Siispä vaihtoehtona olisi olla saamatta rahaa lainkaan loppuvuosi. En jaksa tehdä päätöksiä.
Sairaslomalla olen mielenterveydellisistä syistä. Lääkärit ja oma psykologimme selvittävät olenko ihan vain masentunut vai kenties maanis-depressiivinen, joten vielä en ole saanut mitään lääkkeitä. Toivon lääkkeiltä suuria; nopeaa helpotusta tähän jatkuvaan uupumukseen ja toivottomuuteen. Samalla pelkään varsinkin rauhoittavien lääkkeiden sivuvaikutuksia, minulla on pelkästään huonoja kokemuksia niistä. En halua oksentaa puoliunisena vessassa kaiket yöt ja roikkua yliväsyneenä päiviä.
Masennuksen harmaaseen arkeen tuli omituinen muutos viime viikonloppuna. Olen lauantaista asti tuntenut vierasta positiivisuutta. Se tuli täysin yhtäkkiä eikä siihen liity mikään yksittäinen asia. Yhtäkkiä tavallisen hokemani "elämä on paskaa" jälkeen tulinkin ajatelleeksi, että ei se elämä olekaan ihan niin paskaa. Tunne hämmensi minut täysin, en enää muistanut miltä tuntuu olla positiivinen. Olen sitä mieltä, että tunne johtuu kemikaalisesta hyökkäyksestä aivoihini. Toisin sanoen raskaushormonit saavat minut ajattelemaan positiivisia ajatuksia. Psykologi oli kanssani samaa mieltä, että näin voi tosiaan käydä kun satuin näkemään hänet käytävällä polilla tänään. Nyt vaan peukut pystyssä toivotaan, että Olento pysyy sisälläni ja kehittyy aktiivisesti. Perjantaina verikokeeseen.
Iso asia, toi diagnoosin saaminen, tai mahdollisesti saaminen. Joitakin se voi auttaa ymmärtämään itseään, mutta muita se sitten taas kauhistuttaa ja tuntuu pelkästään leimaavalta. Muista vain, että riippumatta diagnoosia - olet itsesi, sama henkilö mitä ennenkin nimikettä. Voimia sinulle tähän hetkeen ja odottelun.
VastaaPoistaKiitos Gurkan. Viisaita sanoja, pitää muistaa ne kun aika tulee.
VastaaPoistaEn oikein tiedä mitä asiasta nyt pitäisi ajatella, aikaisemmin olisin ollut kauhuissani edes tällaisen diagnoosin mahdollisuudesta, nyt en jaksa millään välittää. Pitää ihan ponnistella miettiäkseni miltä asia musta tuntuu mutta en siltikään pääse mihinkään lopputulokseen.