lauantai 1. toukokuuta 2010

Julkisesta suukottelusta

Keskustelin muutama päivä sitten pienessä porukassa julkisista hellyydenosoituksista. Joku oli nähnyt teinipariskunnan suutelemassa ja halailemassa kadulla välittämättä ohikulkijoista ja oli kovin pahastunut asiasta. Hänen mielestään julkiset hellyydenosoitukset ovat häiritseviä. Kukaan ei saisi suudella toista muualla kuin oman kodin rauhassa.
Itsekin olin joskus vähän samalla kannalla, en tosin ihan noin jyrkästi. Minuakin häiritsi, jos jouduin pidempään katselemaan suutelevaa pariskuntaa; varsinkin jos he kuuluivat samaan seurueeseen kanssani ja koko illan jouduin katselemaan heitä. Tuntemattomat, joita näin ohikulkiessani saattoivat häiritä hetken mutta eivät jääneet häiritsemään mieleeni samalla tavalla kuin kaverilleni, joka yksinpuheli pitkään kuinka häiritsevää julkinen suukottelu on.

Tavattuani nykyisen aviomieheni olen joutunut muuttamaan käsityksiäni julkisista hellyydenosoituksista. Hän oli ja on edelleen ahkera halailija ja suukottelija ja itse ison oman tilan omaavana jouduin tottumaan siihen, että vieressäni on lähes jatkuvasti joku. Myös julkisella paikalla. Olemme päätyneet kompromissiin runsaan suukottelun ja oman tilan välillä, tosin edelleen olemme julkisella paikalla sekä kaveriporukassa toisinaan mielestäni liian paljon kiinni toisissamme.

Suurin havaintoni ”muutosprosessissani” on ollut, että muiden suutelu ei enää häiritse tippaakaan, jollei pariskunta nyt satu tukkimaan ainoaa reittiä vessaan baarissa tai muuta sellaista. Ehkä julkisen suutelun paheksunta on kateutta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti