tiistai 11. joulukuuta 2012

Aika ajatella lapsia jälleen

...tai ainakin hoitoja.
Blogiin tuli vahingossa pitkähkö tauko, koska uuden lääkityksen aloittaminen vaati yllättävän paljon voimia.

Tässä blogihiljaisuuden aikana totuttelin elämäni ensimmäiseen mielialalääkkeeseen eikä aloitus sujunut kovin hyvin. Lääkkeen ei pitänyt väsyttää, mutta minä nukuin ensimmäisen puolitoista viikkoa melkein putkeen, pysyin kunnolla hereillä vain pari tuntia päivässä tiukasti keskittymällä. Väsymys onneksi helpotti elimistön tottuessa lääkkeeseen ja vaihdettuani lääkkeen ottoajan aamusta iltaan.

Ensimmäisen viikon jälkeen lääkkeen annostus nostettiin ja siitähän se riemu repesi. Olotila kyllä parani, mutta sydänpä ei tykännytkään muutoksesta. Lääke kun reagoi yhteen muun lääkitykseni kanssa. Taisin saada jonkun lievän sydänkohtauksen, ravasin sairaalassa  ja kärsin tykytyksistä ja närästyksestä. Annostus laskettiin takaisin alemmaksi mikä helpotti - joskaan ei kokonaan poistanut - sydänoireita. Samalla se myös laski mielialan takaisin alas ja itkuisuus jatkuu edelleen.
Jotta en pääsisi helpolla sain myös yhden reilun viikon mittaisen hypomaanisen jakson, mikä todistaa maanis-depressiivisyyden puolesta.  

Kaiken lisäksi ilokseni endo on muistutellut itsestään yhä tihenevään tahtiin. En taaskaan enää tunne milloin on oikeasti vessähätä ja milloin se vain on endo painamassa virtsarakkoa. Asiaa ei auta, että lääkkeen myötä minulla on hirvittävä makeanhimo. Aiemmin voin pahoin noin 1/3 karkkipussillisen syönnistä ja tarvitsin suolaista korjaamaan tilanteen, nyt pystyn vetämään kevyesti karkkia, leivoksia ja makeaa juotavaa eikä suolaisen tarvetta tule lainkaan. Makeanhimo tarkoittaa hiilareita, mikä taas tarkoittaa vatsaturvotusta, mikä taas vuorostaan pahentaa endo-alavatsakipuja. Viime päivinä liika makeansyönti (itsehillintäni on jo miinuksen puolella eli totaalisen olematon) on johtanut ilmeisesti sokerihumalatilaan - en muuten tiennyt aiemmin sellaisen olemassa olosta. Tämän mieheni päätteli, koska minulla on ollut selkeitä krapulan oireita useana iltana. Krapulassa minun tekee mieli appelsiinimehua muttei mikään määrä sen juomista helpota janoa ja päätä särkee.

Kaiken tämän keskellä en ole halunnut ajatella lapsettomuusasiaa. Ainoa mitä olen miettinyt on adoptiohaaveesta luopuminen, koska mieheni ei vieläkään ole lämmennyt ajatukselle. Mielessä kävi myös opiskeluiden keskeyttäminen kokonaan (vaikka niistä puuttuukin enää gradu, jonka aiheesta edelleen pidän ja olen kiinnostunut sen tekemään kunhan jaksaisin keskittyä asiaan) ja alan vaihtaminen perhepäivähoitajaksi. Älkää kysykö mistä tämä päätön idea syntyi, en tiedä. En ole haudannut ajatusta toistaiseksi vaan pidän sen b-suunnitelmana.

Nyt pitää pikku hiljaa ajatukset siirtää takaisin lapsettomuuteen ja alkaa huolehtia ensi viikon suunnittelukäynnistä polilla. Minä en odota tulevalta hoitokierrolta muuta kuin ajan- ja rahanhaaskausta. Pelkään, että he puuttuvat kasvaneeseen vatsaani  - jonka toivon olevan enimmäkseen turvotusta eikä läskiä, kun en ennenkään ole ollut taipuvainen vyötärön kasvattamiseen. Toisaalta pelkään mitä uudet hormonihoidot tekevät muutenkin sekavalle mielentilalleni. Kaiken kaikkiaan odotan tulevaa suunnittelukäyntiä pelolla ja epävarmuudella.

Ja jatkan blogin kirjoittamista näissä synkissä merkeissä.



2 kommenttia:

  1. Hei Kerttu!

    En ole monestikkaan sinun kanssasi viestitellyt, mutta tekstisi lukenut senkin edestä. Kiitos vertaistuestasi <3 On ikävää, että surua on ilmassa sekä mielessä että mielenpäällä, mutta ei anneta sen haitata! Eihän!? Lapsettomuusblogistit ovat muodostuneet minulle tärkeäksi verkostoksi; jos jollakulla on paha olla, myös minulle tulee paha olla. Näin lähetänkin sinulle suuren voimahalauksen <3

    VastaaPoista
  2. Mieletöntä mitä kaikkea sinulle on tapahtunut muutamassa kuussa. Toivon puolestasi, että karma korjaa elämäsi takaisin tasapainoon mahdollisimman pian. Voimia!

    VastaaPoista