En ole viime aikoina kirjoitellut tänne lapsenhankinnasta juuri mitään. Ei ole ollut mitään sanottavaa. Kuukaudet kuluvat eikä mitään tapahdu. Tässä kuussa olemme taas eri maissa ovulaation aikaan. Tänä syksynä on ollut melkein joka toinen kuukausi juuri ovulaatioaikaan jotain pakollisia menoja niin ettemme ole nähneet oikeina päivinä. Ainakin säästyy ovulaatiotestejä.. Onpa suuri lohtu.
Eipä niinä joka toisena kuukautenakaan kun olemme olleet yhdessä ovulaation aikaan ole mitään tapahtunut. Ei ole edes noussut pintaan toiveita tai näkynyt pienintäkään merkkiä asioiden edistymisestä.
Alan olla lannistunut. Tiedän, että meillä on vielä pitkä tie edessämme tutkimuksissa ja hoidoissa, mutta juuri tällä hetkellä tuntuu, että pitäisi alkaa asennoitua lapsettomaan elämään. Mutta kun en haluaisi. Kaikissa kuvittelemissani tulevaisuudenkuvissa meillä on lapsia. Ja useampi kuin yksi. 30-vuotissyntymäpäiväni lähestyy pelottavan nopeasti. Järki sanoo, ettei tuo päivä ole minkään asian suhteen erityinen päivä, tunteet eivät usko. Lapsensaanti tulee olemaan joka vuosi vaikeampaa. Enkä olisi halunnut olla niin kamalan vanha äiti. Turhauttaa ja masentaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti