torstai 26. huhtikuuta 2012

Kateus

Se on kulkenut mukana jo niin pitkään, etten enää aina edes tunnista sitä. Kateus.

Olen siirtynyt omalla reitilläni askeleen eteen päin, mutta en tarpeeksi. En tunne enää niin suurta kateutta ystäviä ja sukulaisia kohtaan heidän lapsistaan. Pystyn sietämään raskausuutiset, näkemään tuntemattomien raskausmahoja kaupungilla. Tulen näistä vain surulliseksi, en enää vihaiseksi kateudesta. En jaksa enää vihoitella, suru on rauhallisempaa, yksityisempää.

Nyt kun yritän sisäistää ajatuksen ikuisesta lapsettomuudesta tunnen suurinta surua siitä, ettei meillä ole lähipiirissä yhtäkään lasta, jota paapoa. Onhan noita pieniä serkkuja pari, mutta he asuvat monen tunnin ajomatkan päässä emmekä ole heidän vanhempiensa kanssa niin paljoa tekemisissä ihan puhtaasti ajanpuutteen vuoksi. Joten lapset hädin tuskin tuntevat meidät. Lapsiperhekavereitakaan ei ole niin läheisiä. En ole enkä tule olemaan täti kenellekään. Kummilapset on kasvaneet jo isoiksi pojiksi.

Kateus on siirtynyt uuteen kohteeseen. Olen ollut pitkälti teini-iästä saakka kateellinen serkuilleni ja ystäville, joilla on sisaruksia. Nyt olen kateellinen tuttavien lapsille, joilla on sisaruksia ja serkkuja sekä kaikille ihmisille, joilla on joku lapsi läheisyydessään. Kaikille, joilla on sukulaisia. Tunnen, että oma sukuni on sammumassa kohdallani. Toki minulla on edelleen kymmenittäin serkkuja ja serkkujen lapsia, mutta muutimme niin kauas heistä kaikista, ettei ole tullut oltua yhteydessä kuin parin lapsettoman sinkun kanssa. Kaipaan sukua ympärilleni. En ole koskaan ennen tajunnutkaan, miten todella tarvitsen sukulaisia lähelleni.

Minäkin haluan sisaren pojan tai serkun tytön, joka tulee kylään. Jolle voin lukea satuja ja sekunnin kuvitella olevani itse äiti. Haluan laittaa lapsen nukkumaan, tapella hampaiden pesusta, etsiä matoja pihalta pienen ihmisen kanssa. Haluan ne muutamat sekunnit, joita kaikki muut tuntuvat saavan jonkun lapsen kanssa. Miksi en voi saada edes sitä? Miksi on pakko olla niin yksin?

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lapsettomuudesta lehdessä

Sattui silmääni otsikko IT-lehden kannessa hedelmöityshoidoista ja päädyin lukemaan koko lehden. Kyseinen lehti on Invalidiliiton lehti, ja juttu löytyy numerosta 4/2012. Jostain syystä lehden nettisivuille ei ole uusi numero tätä kirjoittaessani vielä päivittynyt, käykää siis vaikkapa kirjastossa vilkaisemassa.

Itselleni lehtijuttu toi uuden näkökulman hedelmöityshoitoihin ja lohtua omaan tilanteeseen. Olen ollut niin alamaissa ja yrittänyt sopeutua lapsettomuuteen mielessäni, mutta jutun luettuani tajusin, että meillä on vielä monta yritystä edessä eikä tilanne ole ollenkaan niin synkkä kuin kuvittelen. Toki olenhan minä jo vanha ja mies vielä vanhempi ja neljän lapsen saamisesta on todennäköisesti luovuttava, mutta ei se tarkoita etteikö olisi mahdollista saada se yksi tai kaksi lasta. Ainakin 10 vuotta vielä mahdollista saada se lapsi! Luovuin jo aikaa sitten haaveestani olla nuori äiti, kai vanhakin jaksaa lapsen perässä juosta. Pariskunnan asenne hoitoihin toi vihdoin järjen äänen omaan synkkyyteeni.

Lehtijutussa siis liikuntavammainen pariskunta kertoo hankaluuksistaan saada lapsi. 38-vuotiaalla naisella on CP-vamma ja vähän nuorempi mies on vammautunut onnettomuudessa, en muista tarkemmin miten. Lehtijuttu ei ole enää saatavillani, joten kirjoitan ulkomuistista näitä yksityiskohtia. Suhtautukaa varauksella tarkkoihin yksityiskohtiin ja minulle vieraan termistön käyttöön. Joka tapauksessa TYKSin mielestä pariskunta ei voi taata lapselle hyvää lapsuutta vammojensa takia, joten he taistelevat ja päätyvät TYKSin maksusitoutumuksella yksityiselle klinikalle. Hoidoissa ongelmaksi muodostuu heikko siittiöiden tuotanto eikä munasolujakaan ole liiaksi saakka.

Pariskunta kuvataan lehtijutussa hyvin positiivisena ja usko tulevaisuuteen välittyy vahvana. Minäkin haluan olla noin vahva! Lapsettomuuden lisäksi pariskunta saa taistella ennakkoluuloja vastaan, kun heidän ei uskota olevan hyviä ja turvallisia vanhempia, koska jalat ei toimi. Lukiessa päällimäinen ajatus oli, että enhän minä voi luovuttaa, kun edessä on vielä 4 munasolua pakkasessa, yksi hoitokerta julkisella ja kolme Kelan maksamina yksityisellä. Ja se 10 vuotta. Tilanteeni on moninkertaisesti parempi kuin tuon positiivisen pariskunnan eivätkä hekään ole luovuttamassa.

Kiitos tuosta lehtijutusta ja paljon positiivisia ajatuksia kyseiselle pariskunnalle!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Pikkuhuomioita XL

Popcornien maustaminen on mukavaa kotonakin ja uusia kokeiluja on hauska tehdä. Suosittelen kuitenkin välttämään pippurin käyttöä popcornin mausteena. Paitsi jos tykkää kun nenää kutittaa ihan koko ilta tuntikausia ja monta ruokalajia popcornin syömisen jälkeen eikä kutitus helpota vaan pahenee mikäli nenää yrittää hieroa. Varsinkin, jos sormissa on popcornin syönnin jäljiltä lisää pippuria nenään hierottavaksi. Ja silmät, ne vasta onkin herkät ylimääräisille mausteille. Mutta kun kutitti silmäluomea!

Matto ei välttämättä arvostanut kovia aivastuksia, joita pippuri aiheutti. Siinä on nyt eilisen teetahran päällä kasa popcornin siemeniä; pussin suu osoitti vähän väärään suuntaan aivastuksen aikana.

"Kertun maustekokeilut osa 198 956" (vielä joskus onnistun!)

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Olen tänään

...kirjoittanut kiukkuisia viestejä pankille, joka ei osaa laskuttaa Visa-laskua oikein, raivonnut puhelimessa lehtimyyjälle, joka soitti kolmesti 10 minuutin sisään, mielessäni suuttunut miehelleni, joka on alkanut taas tupakoida ja nyt koko koti haisee tupakalta enkä pääse hajusta eroon millään siivoamisella – eikä mies edes ole itse kaupungissa! Olen kaatanut syliini kylmää vettä niin paljon, että oli pakko vaihtaa litimärkä hame kuivaan, roiskaissut käsivarrelle kiehuvaa vettä niin, että siitä jäi palovamma, tiputtanut teepannun lattialle sillä seurauksella, että mattoon tuli teetahra ja paljaille jaloilleni roiskui teetä ja siitä palovamma molempiin sisäreisiin – jotka nyt hankaavat toisiaan vasten melkoisen kivuliaasti.

Pitäisi lähteä luennoille puolen tunnin sisään. Kiinnostus nolla. Seuraava tekoni on ennemminkin purkaa tätä raivoa siivoamiseen, vien ulos kaiken mikä haisee tupakalta ja pilaa kotona olemiseni. Loput desinfioin ja haen mahdollisimman haisevan tuoksukynttilän lähelleni. En voi sietää tupakanhajua, en ole koskaan sietänyt, enkä hyväksy, että en saa omassa kodissani olla rauhassa.

Mieleni tekisi mennä lapsettomuuspolille hakkaamaan sitä ilkeintä naamankuvaa polin palauteautomaatista. Kun en voi muutakaan tälle surkealle kohtelulle, joka meitä jälleen kohtasi polilta. Johan sitä hyvää toimintaa kestikin kolmisen kuukautta yhteensä puolentoista vuoden hoitojaksosta.

Helvetti saatana vittu perkele voi olla paska elämä!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Elämää negan jälkeen

PAS-suunnitteluaika varattu, seuraava vapaa aika klinikalla elokuun puolivälissä. Itse PAS tapahtuu sitten aikaisintaan syyskuussa. Jälleen yksi kateuden ja toivottoman odotuksen täyttämä kesä edessä. Ehdin täyttää 32-vuotta ennen kuin voin edes toivoa ensimmäisen lapseni syntymää. Joopa joo, tässä hankitaan se suurperhe, josta on aina haaveiltu, koko ajan kovaa kyytiä.

Lyödäänkö vetoa, että tämän vuoden PAS tapahtuu samana päivänä marraskuussa kuin viime vuodenkin PAS oli ja kuten viime vuonnakin, neljästä munasolusta yksi tulee selviämään sulatuksesta.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Ei

Suomessa ja arjessa jälleen. Vuoto alkoi viime torstaina, kesken Luge-kuurin. Ei olisi tarvinnut, mutta tein kuitenkin testin vielä perjantaina ennen kuin vuoto muuttui sameasta kirkkaaksi ja tiputtelusta tulvaksi. Taukoamatonta vuotoa tiheässä tahdissa siitä lähtien, edes yötä ei voi nukkua suurimmalla mahdollisella varustuksella käymättä vaihtamassa välillä. Kai se on hyvä asia, ei ainakaan endoa ole.

Hostellissa yhteisvessa oli pitkän käytävän toisessa päässä. Onneksi oli ihania ystäviä, joille sai purkaa pahaa oloaan ja valittaa käytännön hankaluuksista. Mikähän siinä on etten yksinkertaisesti osaa puhua naispuolisille ystävilleni näistä asioista vaan aina miehille?

En jaksa enää esittää positiivista. Voimat on loppu. Paras mahdollisuutemme meni tässä. Ei endoa, täydellisesti hedelmöittynyt munasolu, juuri oikeanlainen kohdun limakalvo. Minua ei vain ole tarkoitettu äidiksi.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Asuntoa etsimässä

Koin mielenkiintoisen hetken asuntoa etsiessämme. Olemme kierrelleet asuntonäyttöjä nyt jo pidemmän aikaa. Löysimme jokin aika sitten pari asuntoa, jotka halusimme nähdä uudestaan ja yhtä niistä harkitsemme nyt ostaa. Lähes jokainen asunnonvälittäjä mainostaa meille asuntojen lapsiystävällisyyttä, päiväkotien ja koulujen läheisyyttä ja niin edelleen. Pariskuntahan ei voi ostaa kolmiota ilman asukasta siihen ylimääräiseen makuuhuoneeseen.

Erityisesti leikkauksen jälkeen olen ulkomuodoltani hiukan näyttänyt raskaanolevalta, koska vyötäröni on melko kapea, mutta alavatsa turvoksissa eteen päin. Pari viikkoa sitten asunnonnäytössä välittäjä sanoi jotenkin niin, että ”kun teillä on kohta tarvetta sille toiselle makuuhuoneelle”. Me kieltelimme molemmat. Välittäjä meni hämilleen, kuten aina käy, ja minä tunsin syyllisyyttä hänen hämilläänolosta, kuten aina käy. 10 vuoden kokemus samanlaisista tilanteista, enkä vieläkään ole oppinut miten niistä pääsee asiallisesti yli.

Se mielenkiintoinen hetki tapahtui kun kävimme katsomassa samaa asuntoa uudemman kerran. Juttelimme asunnosta ja sen ympäristöstä välittäjän kanssa. Välittäjä sanoi, ettei ole nähnyt pihapiirissä lainkaan lapsia. Oikein painotti, että tämä ei ole lapsiperheiden taloyhtiö, vaan tässä asuu vähän varttuneempaa väkeä ja joitakin nuorempia yksinasuvia. Pihalla on toki lapsille keinuja ja hiekkalaatikko enkä usko taloyhtiön tai naapureiden olevan lapsivihamielisiä, harva on. Ennemminkin välittäjän puheesta tuli mieleen, että hän tietää mitä käymme läpi. Että hän otti opikseen edellisen näyttökerran virheestään ja ymmärsi tunteemme. Tässä asunnossa voisimme asua ilman naapurinlasten jatkuvaa muistuttamista siitä, mistä olemme jääneet paitsi. Arvostukseni välittäjän ammattitaitoa kohtaan nousi potenssiin miljoona.