tiistai 20. tammikuuta 2015

Sisäinen rauha

Se iski yhtäkkiä kesken aivan tavallisen arkipäivän. Sisäinen rauha.

Jos nyt tarkkoja ollaan, niin onhan tässä jo vuosia tehty töitä pään sisällä oman elämäntilanteen hyväksymiseksi, eli ihan tyhjästä rauhallinen olo ei tullut. Mutta juuri sillä hetkellä eilen oivalluksen tullessa en ollut ajatellut aktiivisesti mitään muuta kuin juuri edessäni olevaa työtä. Siksi yhtäkkinen rentous tulevasta yllätti.

Olen jo aikaisemmin ollut varsin hyväksyvä sen suhteen, että en koskaan tule synnyttämään lasta. Lapseton loppuelämä ei myöskään tunnu erityisen pahalta, vaan ihan siedettävältä. Minua on suututtanut noin vuoden ajan se, että jäämme lapsettomiksi ennakkoluulojen vuoksi, emmekä "oikeasta" syystä. Kuten, että emme oikeasti olisi hyviä vanhempia, tai että olisi lapsen paras, jos minä vielä toipuisin paremmin masennuksestani. Vaan kun olen jo toipunut enkä ole koskaan ollut mikään itsemurhahimoinen, kaukana siitä. Mutta Pelan henkilökunnan ennakkoluulot ja asiantuntijuuden puute paperiemme käsittelyssä on johtamassa tuomioon. Se on suututtanut todella paljon enkä ole löytänyt keinoja turhautuneen kiukun purkamiseen kuin väliaikaisesti; kiukku on aina palannut mitä epäsopivimmissa hetkissä.

Eilen se sitten tapahtui. Ehkä alitajunta on koko ajan työskennellyt. Löysin sisäisen rauhan. Ymmärsin, että syyllä, miksi jäisimme lapsettomiksi ei ole merkitystä, vaan se on kohtalo. Me olisimme kasvattaneet tähän maailmaan yhden tai kaksi suvaitsevaista ihmistä lisää, mutta ehkä maailmaan tarvitaan nyt enemmän rasisteja ja ennakkoluuloisia ihmisiä suvaitsevaisuuden sijaan. Ajatus ei enää suututa, vaan olen päätynyt analyyttiseen pohdintaan siitä, mihin maailma on menossa ja miksi. Paikkani on tuttu ja turvallinen ulkopuolinen tarkkailija, joka ei arvota eikä muodosta mielipiteitä. Pidän siitä paikasta, se sopii minulle. Uteliaisuus maailmaa kohtaan on mielestäni mahdollista vain, jos irrottaa itsensä siitä sen verran, että pystyy näkemään monia näkökulmia ilman arvosokeutta. Tunteet sotkevat tätä, joten on mukava tuntea olevansa ilman suuria tunteita.

En ehkä ilmaise itseäni kovin hyvin nyt. Tiedän, että yleisesti tunteettomuus yhdistetään tunnekylmyyteen. Sitä en tarkoita. Tarkoitan, että tunteet voi kokea ja nähdä muissa, mutta ne eivät hallitse tilannetta enää. Ne ovat osa analyysia. Miksi tämä tilanne saa minut tuntemaan näin, mutta tuon ihmisen päin vastoin, mitkä ovat vaikuttavia tekijöitä tässä tunteessa. Tunnen usein surua nähdessäni maapalloa tuhottavan vaikkapa ylettömällä auton tyhjäkäynnillä.  Iloa voin tuntea nähdessäni kauniin maiseman. Ja samalla voin pohtia, miksi tuo ihminen kadulla ei pysähdy ihmettelemään auringonnousua, vaan kiirehtii eteen päin, tai miksi tuo keski-ikäinen nainen on niin vihainen, että se pitää purkaa tuntemattomaan kaupan kassaan. Pohdin näitä tuomitsematta heidän valintojaan. Ehkä kiireinen ihminen kadulla on niin kiinni ajatuksissaan tulevasta työpäivästä, tai tyttöystävän kanssa käydystä riidasta, ettei hänelle ole mahdollista nähdä ympäristöä juuri sillä hetkellä. Tai ehkä hän oli pysähtynyt ihailemaan maisemaa juuri kaksi minuuttia aiemmin kuin hän ohitti minut ja oli nyt myöhässä lääkäristä. Ehkä vihainen nainen kaupassa on juuri saanut huonoja uutisia, tai ehkä hän ei näe olevansa vihainen, koska on ollut sitä vuosia huonossa avioliitossa ja viha vain pursuu yli.

Ehkä aluejohtajalla Pelassa on itsellään ongelmia mielenterveyden kanssa, tai jollain hänen läheisellään, mikä saa hänet niin kovin ennakkoluuloiseksi ja kyvyttömäksi nähdä meidät yksilöinä edessään. Ehkä hän on niin kiireinen työssään, että hänellä menee sekaisin eri pariskunnat eikä hänellä ole kunnolla aikaa keskittyä yhden parin papereihin niin, että hän muistaisi lukemansa. Ei häntä pidä tuomita siitä. Tuskin hän on paha ihminen ja haluaa meille pahaa. Minä olen ollut "hyökkäystapaamisesta" asti puolustuskannalla enkä varmasti kovin positiivinen tapaamisissamme. Ja nyt on liian myöhäistä muuttaa omaa asennettaan. Jos Pelan työntekijät kykenisivät näkemään puolustavan käytökseni syyt itsessään ja omassa käytöksessään, minulla olisi vielä mahdollisuus, mutta en usko siihen. Ei heillä ole aikaa sellaiseen analyysiin, vaikka älyä olisikin. Heidän työnsä vaikuttaa liian täydeltä.

Meillä piti olla vielä yksi tapaaminen aiheesta terveyslomake, jonka jälkeen kotiselvitys piti lähettää meille sähköpostilla. Eli minulla olisi ollut vielä yhden tapaamisen verran aikaa muuttaa puolustavaa käytöstäni suvaitsevaisuuden, kärsivällisyyden ja positiivisuuden suuntaan. Mutta nyt saimme viestiä sosiaalityöntekijältä, että he ovat sählänneet aikataulujen kanssa ja tapaamisaikaa on muutettava. Ei se muutos vielä, vaan sosiaalityöntekijän toteamus, että tapaamisen aiheena on kotiselvityksestä puhuminen. Olemme jo oppineet, että Pela antaa huonot uutiset kasvokkain, eikä sähköpostilla. Laitoimme vielä varmistuksen, että onko todella terveyslomake-asia jätetty väliin, mutta sosiaalityöntekijä ei ole vielä ehtinyt vastaamaan. Me tulkitsimme viestistä, että heillä on kielteinen päätös valmiina, ja he haluavat käydä sen tekstin meidän kanssamme läpi tapaamisessa, jotta sinne ei jää muita asiavirheitä kuin heidän väärään perustuva mielipiteensä minun masennukseni sisällöstä.

Edes tämän kirjoittaminen ei saa minua tuntemaan vihaa, kiukkua tai muita suuria tunteita. Sisäinen rauha on ihmeellinen asia kun sen löytää. Antaa elämän mennä eteen päin tällaisenaan, ei tarvitse roikkua haaveissa, jotka on kiinni muiden ihmisten tekemisistä kuin itsensä. Minulla on paljon haaveita, jotka ovat kiinni omasta toiminnastani. Niistä yksi on juuri toteutumassa ja toinenkin on lähellä, kunhan teen työtä sen eteen. On aika edetä monien jähmettymisen vuosien jälkeen.