tiistai 22. lokakuuta 2013

Itkettää kuitenkin

Vaikka asiaa on käsitellyt jo pitkään ja viimeiseen PASiin pystyi suhtautumaan melko neutraalisti nyt itkettää silti. Me emme tule koskaan saamaan biologista lasta. Tuskallista tässä ei ole se, että geenit ei siirry eteen päin, vaan se, että en tule kokemaan raskautta, synnytystä, imetystä enkä pientä vauvaa. Jään paljosta paitsi.

Jos käy tuuri tulen kuitenkin kokemaan äitiyden adoption kautta. Sieltä vain tulee ehkä noin 2-3-vuotias lapsi, joten vauva-aika jää kokematta.

Eiköhän tämä suru ole vain hetkellinen isku. Suren pois kokematta jääneet asiat ja jatkan eteen päin. Ainakaan ei tunnu maailman lopulta nyt.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Nipistely vatsassa

Viimeiset päivät Luge-hoitoa ennen raskaustestiä tiistaina. Alan olla ihan vainoharhainen vatsan nipistelyn suhteen. Olotila mahassa on muuttunut lukemattomia kertoja enkä enää tiedä mihin uskoa. Suurin osa nipistelystä alavatsassa johtunee ruuansulatuksesta - niin kuin jo aiemmin sanoin se ei ole ollut ihan kunnossa viime aikoina.

Vatsa on kestoturvoksissa. Sitä ei saa edes vedettyä sisään hengitystä pidättämällä. Heti kun vatsaa EI nipistele olen kauhuissani, että nyt siellä ei siis ole sitä alkiota. Heti kun sitä nipistelee asiat on hyvin. Kunnes nipistely yltyy kivuksi. Tänään vatsa on ollut kipeä. Mahtaako se tarkoittaa, että olen syönyt huonosti ja suoli temppuilee vai orastavia menkkakipuja? Vai alkion taistelun tiukinta vaihetta?

Kauhea ongelma: edessä on vapaa viikonloppu pitkästä, pitkästä aikaa. Ei tarvitse viihdyttää ketään eikä mennä minnekään, saa vain möllöttää kotona. Kunpa viikonloppu tuntuisi oikein pitkältä ja saisi rentouduttua kunnolla. Mutta sitten toisaalta: tule jo tiistai ja raskaustesti!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Suurten tunteiden viikonloppu part 2

Pelan lääkäriluennolla viime viikonloppuna tuli juteltua joidenkin kanssaihmisten kanssa adoptioprosessista. Se oli minusta miellyttävää. Vihdoinkin saan olla avoin ympäristölle asioista, jotka minua mietityttävät. Juttelimme adoptiosta myös ystäväperheen kanssa myöhemmin illalla, mutta siitä ja avoimuusasioista lisää myöhemmin.

Lauantaiaamuna kun saavuimme Pelaan olimme matkustaneet useita tunteja ja minulla oli kova vessahätä. Jätimme takit ja painelin suoraan vessaan. Minulla on ollut nyt jonkun verran turvotusta tämän viimeisen PASin jälkeen ja erityisesti täyden rakon kanssa vatsa pallottaa tehokkaasti. Kulkiessani aulan läpi ihmisten seisoskellessa kahvikuppiensa kanssa tunsin lähes yksimielisen vihan tunteen tuijottavan mahaani. Missä tahansa muualla pyöristynyttä vatsaa katsotaan positiivisesti ja kannustavasti paitsi täällä. Se tuntui ihan mielettömän hyvältä! Tätä tunnetta en edes yritä selittää niille, jotka eivät tiedä mistä puhun, mutta uskoisin aika monen teistä lukijoista ymmärtävän. Minä kuulun joukkoon, en ole yksin eikä minun tarvitse peitellä tunteitani täällä! Vessasta tullessa vatsa oli tietysti pienempi ja yritin asetella vaatteet niin, että se näyttäisi muutenkin pienemmältä ja sain vapautuksen olosta vihankohteena.

Juttelin lounaalla ja jonkun kerran vessajonossa ihmisten kanssa adoptioasioista. Kaikki kenelle juttelin olivat prosessissaan pidemmällä kuin me – mikä oli ihan odotettavaa. Yksi pariskunta oli jo kotiselvitystä vaille valmiita. Oletin, että suurelle osalle lapsen terveyslomakkeen täyttö olisi se vaikein osuus ja niin se olikin monelle. Yllätyin positiivisesti, että emme kuitenkaan olleet ainoa pari kenelle adoption kohdemaan valinta on se kaikkein vaikein. Minusta oli mielenkiintoista huomata, että eräs nainen, joka sanoi terveyslomakkeen täytön olevan se vaikein juttu osoittautui myöhemmin sairaanhoitajaksi ammatiltaan. Olisi voinut kuvitella, että hänellä olisi ammattinsa puolesta enemmän tietoa saatavilla eri ongelmista. Tai ehkä hänellä on liikaa tietoa.

 Lapsen tausta- ja terveystietolomake sisältää aika omituisia kohtia – edelleen lääkäriluennon jälkeen ihmettelen niitä. Toisaalta ymmärrän kyllä, että kohdemaassa joku voi hylätä lapsensa mitättömistä syistä tai jokin pieni asia ollakin osa suurempaa syndroomaa, mutta silti. Tähän kohtaan tekisi mieli laittaa alaviite, jossa pohdin etiikkaa, moraalia ja länsimaista ylemmyydentunnetta liittyen äskeiseen lauseeseen ”hylätä lapsensa mitättömistä syistä”. Se on toisen blogitekstin paikka joskus myöhemmin. Se on totta, että kaikki pienetkin viitteet ovat tärkeitä kun yritetään selvittää onko kyseessä jokin isompi oireyhtymä, syndrooma, joka onkin tarkkaan harkittava. Mutta ei kai jokaista yksittäistä piirrettä voi syndrooman pelossa karsia pois? Miksei lomakkeessa ole raksia kohtaan ”hyväksyn maksimissaan kaksi minor-piirrettä” tai muuta vastaavaa?

Kohdat, joita ihmettelen lomakkeessa ovat minusta mitättömiä. Yhdessä olevat, puuttuvat tai ylimääräiset varpaat. Lääkärin mukaan harvoin osa mitään syndrooman oirekuvausta. Eivät haittaa elämässä mitenkään. Sama sormissa, paitsi jos puuttuu peukalo. Millainen ihminen laittaa näihin rastiksi muuta kuin hyväksyn? Poikkeava luomi/syntymämerkki näkyvällä paikalla. Pointtina ei siis ole ihosyövän riski poikkeavasta luomesta, vaan se, että luomi kehtaa olla näkyvällä paikalla. Diabetes. Suomalainen hoitojärjestelmä diabetekselle on loistava ja minusta vain laiskat ihmiset eivät hyväksy diabeteslasta. Laiskat siksi, että eivät jaksa perehtyä koko asiaan eli pelkäävät tuntematonta ja olettavat hoidon olevan liian hankalaa. Jos näin helppohoitoista vaihtoehtoa ei ole valmis ottamaan ei minusta silloin pidä edes harkita Special Needs-ohjelmaan liittymistä lainkaan. Kasvon piirteiden epämuodostuma, silloin kun se on pelkästään kosmeettinen eikä osa syndroomaa. Oikeasti tarvitaan erikseen tällekin kohta?

Näkö- ja kuulokyky. Hyvä on, syndrooman merkkinä huolestuttavia. Itsenäisinä ongelmina niin mitättömiä. Karsastus pilaa ulkonäköä, saattaa vaikuttaa syvyysnäköön muttei estä esimerkiksi autolla ajoa. Heikko näkökyky korjataan laseilla. Sokeus ei estä elämää eikä tee riippuvaiseksi vanhemmista loppuelämäkseen. Kuurous vielä vähemmän. Kuuroa ei edes tunnista kadulla vastaantullessa. Käytännössä kuurous vaikuttaa elämään lähinnä viittomakielen opetteluna ja ammatinvalinnan suhteen. Tietysti virallisten asioiden hoito on hitaampaa kun virkailijat (ja tavallisen koulun opettajat) harvoin osaavat viittomakieltä. Kotiin asennetaan tiettyjä apuvälineitä, esimerkiksi erilainen palohälytin kuin kuulevilla. Tekstiviestit ja sähköpostit ovat jo muutenkin korvanneet paljon puheluita.

Puhevaikeudet (änkytys, takeltelu). Mitä ihmettä nekin tekevät tässä lomakkeessa? Äiti HIV positiivinen, lapsi terve. Mahdollisesti lapsi pienikokoinen, ei muita haittavaikutuksia tiedossa, sanoi lääkäri. Voi ei, lapsi joka ei yllä ylähyllylle! Sivuhuomautuksena sanottakoon, että en yllä sinne itsekään. En edes keskihyllylle. Lapsi syntynyt raiskauksen seurauksena. Voi periä siittiöistä taipumuksen väkivaltaan, muita selityksiä ei lääkäri tähän keksinyt. Tässä törmätään siihen vanhaan kiistaan kumpi merkitsee enemmän – kasvatus vai perimä. Minä uskon, että molemmilla on vaikutusta, mutta itsereflektiolla (johon lapsi kasvatetaan) pystyy pitämään ”perintöään hallinnassa” – parempien sanojen puutteessa.

Käytin aika kärjistettyjä sanoja joissakin kohdissa, minkä oletan herättävän mielipiteitä lukijassa. Mitä mieltä te muut olette näiden asioiden mitättömyydestä adoptiota ajatellen?

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Suurten tunteiden viikonloppu part 1

Vaiherikas viikonloppu takana ja turvallisesti kotona ollaan. Olisi paljon kerrottavaa, mutta koitan jakaa asiani useampaan postaukseen eri päiville ettei tule maratonia. Kävimme siis eilen adoptioon liittyen lääkäriluennoilla Helsingissä ja samalla vierailimme ystäväperheen uudessa asunnossa. Perhe-elämästä lisää myöhemmin. Kuvittelen perustumatta mihinkään tietoon, että jotkut blogini lukijat olivat samalla luennolla kanssamme. En halua sen tarkemmin yksilöidä meitä enkä heitä, joten puhun jutteluista aika epämääräisellä tasolla – seuraavassa postauksessa.

Yleisvaikutelmani paikalle mennessämme oli hyvä. Todella pitkästä aikaa ja yleensäkin elämässäni harvoin vieraileva tunne iski ennen kuin mitään oli edes alkanut. Yhteenkuuluvuus. Emme olleet puhuneet kenellekään, pariskunnat ylipäänsä eivät juurikaan puhuneet toistensa kanssa alussa, mutta minulle tuli omituisen kotoisa olotila epämukavalla penkillä istuessani. Tähän porukkaan minä kuulun. Täällä ei tarvitse koko ajan teeskennellä olevansa itsevarma, nuori, välinpitämätön vauvakyselyistä jne. Se tuntui hyvältä.

Penkki oli kyllä tuskaisen epämukava. Jalkani eivät ylettäneet maahan kunnolla eikä paikalla ollut mitään kirjoitusalustoja – pelkkiä löpröjä konseptipapereita jaossa. Ei mitään mahdollisuutta nostaa jalkaa toisen päälle, jotta olisi saanut edes minimaalista tukea kirjoittamiselle. Mitä ilmeisimmin Pela kuvittelee paikalla olevan vain yli 180cm aikuisia (mieheni on 180 cm ja hänelläkin oli lieviä vaikeuksia tukemisen kanssa, mutta selviytyi juuri ja juuri tehtävästä). Taas näitä design-hienouksia, joiden suunnittelijoilta puuttuu näkemys loppukäyttäjästä. Kävi kyllä mielessä taloa katsellessa, että tähänkö ne tukieurot uppoaa. Sanottakoon lievennykseksi, että arkkitehtuuri on intohimoni ja katselin taloa ja sisustusta sinänsä positiivisella katseella. Minä ratkaisin istumisongelmani käyttämällä erillistä tukea jalkojen alla sekä selän takana. Silläkin tavalla istuminen oli epämukavaa ja muistiinpanojen teko hankalaa muttei sentään mahdotonta.

Ensimmäinen luennoitsijalääkäri oli 45 min. myöhässä luentonsa alusta. Sehän kuuluu asiaan, että epäkunnioittava käytös jatkuu työajan ulkopuolella? Ei siitä sen enempää enää. Kun lääkäri viimein saapui aiheena oli tarttuvat taudit. Hyvin informatiivista. Ei niinkään adoptioasioihin keskittynyt lääkäri, kertoi vain taudeista.

Seuraava lääkäri luennoi lounaan jälkeen. Tämä lääkäri kertoi heti itse adoptoineensa jo vuosia sitten kaksi lasta ja olevansa hyvin tiiviisti mukana adoptioasioissa nykyäänkin. Hän oli ammatiltaan lasten erikoislääkäri ja erikoistunut vastasyntyneiden tehohoitoon. Kävimme läpi lapsen tausta- ja terveystietolomakkeen kohta kohdalta, mikä oli erittäin hyödyllistä. Sitä etukäteen katsoessa monet käytetyt termit jäivät tuntemattomiksi, joten lääkärin selostus kohdista auttoi täyttämään lomaketta paremmin. Minä siis täytin lomakkeen ennen luentoa sekä luennon jälkeen ja katsoin mitä eroja vastauksiini tuli. Meidänhän ei tarvitse vielä lomaketta täyttää, joten virallinen versio voi olla taas jotain ihan muuta.

Lääkärillä oli tiukka asenne, jota hän ei peitellyt. Lähes jokaisessa kohdassa hän esitti oman mielipiteensä siitä onko kyseistä vaivaa poteva lapsi ”adoptiokelpoinen”. Toivon kovasti ettei kukaan luennolla ollut ottanut hänen mielipiteitään faktoina, koska ne olivat kärkkäät ja sinänsä hyvin perustellut. Mutta kenenkään mielipide ei ole koko totuus ja aina pitää olla muita lähteitä kuin yksi ihminen näin tärkeässä asiassa. Jos tilanne olisi ollut joku muu kuin adoptioluento olisin parissa kohdassa halunnut keskustella lääkärin kanssa hänen asenteestaan. Mutta tuolla ei ollut oikea aika eikä paikka viedä puheenaihetta syvemmälle.

Erityisesti teetti vaikeuksia pysyä hiljaa, kun lääkäri esitti totuutena kuinka kromosomit vain ja ainoastaan määräävät sukupuolen ja ulkoiset sukupuolielimet sekä hormonit tulee korjata vastaamaan kromosomeja. Lomakkeessa on ihan kohta genitaalialueen poikkeavuus. Ymmärrän, että halkio peniksessä on korjattava, jotta lapsi voi pissata ja saada ehkä lapsiakin sitten vanhempana. Mutta se epäselvä sukupuoli, josta lääkäri puhui. Argh! ”Poikaa, jolla testosteroni ei toimi, ei voida KORJATA vaan tämä pitää TEHDÄ tytöksi.” Ne sanavalinnat! Kuinka hän työssään tekee epäselvät sukupuolielimet omaaville vastasyntyneille (siis jossain päin Helsinkiä syntyneet vauvat) kromosomitestin ja sen mukaan leikkaa heti (!) genitaalialueen oikeanlaiseksi. Joskus kun tytöillä on liian iso klitoris tai kivekset sekä testosteronituotantoa muttei penistä. Tai pojilla liian pieni penis eikä kiveksiä. Mikä helvetti hän on päättämään sukupuolen lapsen sekä vanhempien puolesta! Juuri näitä lääkäreitä ja asenteita vastaan taistellaan monella rintamalla.

Se siitä paasaamisesta aiheesta. Mikäli jotakuta jäi mietityttämään sukupuolen määrittämisen problematiikka suosittelen käväisemään transtukipisteen sivuilla, josta saa paljon lisätietoa sekä linkkejä aiheeseen. 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Raskaus nro7

PAS tehty. Molemmat munasolut selvisivät sulatuksesta. Olin esittänyt toiveen, että ne siirrettäisiin molemmat, mutta siirtoon mennessäni lääkäri ehdotti ettei siirretä kuin toinen niiden ison laatueron takia.

Olin jostain syystä älyttömän hermostunut siirtoon mennessäni. Varmaankin koska tämä on nyt se viimeinen mahdollisuus raskauteen. Ilmoittautumistiskillä hoitaja ei heti löytänyt minua varatuista ajoista. Hermostuin saman tien ja taisin koventaa ääntäni, koska lähellä istunut nainen kohotti päätään ja tuijotti hetken. Pelkäsin, että minulle oli unohdettu ilmoittaa ettei munasolut selvinneet sulatuksesta ja olin tullut turhan takia. Varattu aika löytyi onneksi henkilötunnuksella.

En viitsinyt alkaa kinata lääkärin kanssa siitä siirretäänkö molemmat vai vain toinen. Jos lääkärin mielestä toinen oli niin selkeästi huonolaatuisempi mikä minä olen vastaan sanomaan. Pidättelin lähinnä paniikkia kurkussani. Hermostuminen saa minut aina lörpöttelemään ja nytkin siinä haaroja levitellessäni höpöttelin mitä sylki suuhun toi niin etten edes tajunnut toimenpiteen olevan ohi ennen kuin hoitaja käänsi monitorin minua kohti ja näytti valkoiset pisteet kohdussani.

Etukäteen en hermoillut tätä siirtoa yhtään, eikä odotukseni olleet korkealla vielä paikalle mennessä, mutta nyt olen kauhusta kankea. Hyvä kun juuri ja juuri uskallan ottaa kissan syliin ettei mikään paina mahaa. Vielä kun tähän lisätään, että ruuansulatuksen kanssa on ollut ongelmia, joita en hoitanut pois ennen tätä siirtoa voin hyvällä syyllä syyttää itseäni mikäli raskaus ei onnistu. Mitenkähän käy mielenterveyden tällä menolla. Saakelin saakeli kun en saa otetta itsestäni!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Joskus voisi tapahtua vähemmän

Laho pää sählää taas urakalla. Unohdin maksaa eräpäivään (viime perjantai) mennessä Pelalle lääkäriluennon maksun. Mies soitti Pelaan kysyäkseen voidaanko vielä maksaa ja osallistua, mutta asiasta tietää vain yksi (1!) henkilö ja hän on töissä vain keskiviikkoisin.

Oikeasti, mitä hittoa? Miten Pela voi toimia niin, että joku, ihan mikä tahansa asia, on vain yhden henkilön takana? Ja vieläpä sellaisen, joka tekee yhden työpäivän viikossa. Niin typerää, että naurattaisi, jollei olisi näin tärkeästä asiasta kyse. Meillä on jo suunnitteilla mukava reissu Helsinkiin kaverin luo ja kissanhoito järjestetty, mutta tämän yhden pankkipäivän myöhästyminen maksussa saattaa perua koko menemisen. Jota emme kuitenkaan tiedä ennen keskiviikkoa kun tämä yksi henkilö suvaitsee tehdä taas töitä. Olen todella vihainen niin itselleni kuin Pelalle tästä.

Toinen unohdukseni koskee PASia. Minun piti soittaa polille tänään ja kysyä miten alkiot selvisivät sulatuksesta, mutta unohdin. Nyt saa jännittää huomiseen miten on käynyt, onko huomenna siirto vai ei. Olin tässä välissä anoppilassa vierailulla, joten en päässyt päivittämään tänne näistä uusimmista käänteistä.

Hommahan meni niin, että lähdimme perjantaiaamuna aikaisin matkaan kohti anoppilaa. Ajoimme minun vanhempieni kautta, jossa tein päivän ovulaatiotestin. Perjantai oli kierron 18. päivä eli ovulaatio oli reilusti myöhässä. Odotin kauhulla ovulaatiotestien tekemistä anoppilassa, siellä kun ei hirveästi ole omaa rauhaa edes vessassa - aina joku on oven takana odottamassa. Siksi testasin jo matkan varrella omilla vanhemmillani.

Testi oli epäselvä, joten tein toisenkin testin samasta purkista. Sekin oli epäselvä. Sekä kontrolliviiva että testiviiva olivat molemmissa testeissä haaleat ja oli epävarmaa olivatko ne saman väriset keskenään. Oli pakko viedä testit miehelle ja äitille katsottavaksi. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että enemmän oli ovulaation näköistä, joten soitin IVF-hoitajalle soittoaikaan. Sovimme, että alkiot sulatetaan nyt maanantaina ja siirto on perjantaina. Hän sanoi vielä tarkistavansa asian lääkäriltä ja soittavansa mikäli asiassa on muutoksia.

Minulta loppui akku puhelimesta kesken ajon eikä minulla ole autolaturia. Kun pääsimme perille oli jo liian myöhäinen ilta hoitajan puhelua ajatellen. Siispä en nyt tiedä oliko muutoksia tiedossa, mutta ainakaan tänään ei puhelin ole soinut, joten kai sitä on pidettävä hyvänä merkkinä.Sydän alkaa hakata villiä vauhtia pelkästä ajatuksesta, että huomenna on mahdollisesti viimeinen mahdollisuutemme raskauteen. Saati ajatuksesta, että koko siirtoa ei tapahdukaan, jos alkioille on sattunut jotain. Adoptiokaan ei etene kun vaan sählään luentomaksujen kanssa ja sen saakelin lääkärintodistuksen toimittamisen kanssa. Mikä idiootti ihminen voikaan olla vaikka kuinka yrittäisi parhaansa!


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Mitä kettu sanoo?




En ole ikinä jakanut musiikkivideoita enkä usko jakavani niitä tämän jälkeen (okei, vannomatta paras), mutta tämä on pakko jakaa. Tästä tulee niin hyvä mieli ja haluan muidenkin saavan hyvän olon.