torstai 29. syyskuuta 2011

Pieni pelästys

Jotta elämä ei olisi helppoa, sain eilen tuskallisen kipukohtauksen. Olin yliopistolla muutamien ihmisten seurassa ympärilläni useita puolituttujakin. Vatsaani alkoi särkeä erittäin paljon, alkoi oksettaa ja ryntäsin vessaan. Vessassa en enää päässytkään lattialta ylös ja makasin siellä voimatta tehdä mitään.

Onnekseni aulassa oli ystäväni, joka kuuli tuskani kun sain oven avattua ja tuli auttamaan. Pääsin vessasta aulaan ja ystäväni soitti paikalle ambulanssin. Oli lievästi noloa mennä paareilla ambulanssiin kaikkien niiden puolituttujen ohi, mutta en kivultani jaksanut asiasta sen suuremmin välittää. Viime yön vietin sairaalassa.

Sairaalaan päästyäni paniikkikohtaus teki kovaa vauhtia tuloaan enkä tiennyt mitä tehdä. Pelastuksekseni ystävä oli halunnut tulla mukanani ambulanssiin ja hän sai rauhoitettua olotilani eikä paniikki saanut valtaa. Henkinen parannus toimii.

Syynä äkilliseen kipuuni oli ilmeisesti puhjennut kysta munasarjassa. Eilen vatsaontelo oli täynnä nestettä ja endometrioosikin oli innostunut kasvamaan sitten viime ultran. Siksi jäin yöksi tarkkailuun ja lääkittäväksi. Tänään iltapäivällä uudessa ultrassa neste oli lähes kokonaan poistunut ja kipunikin vähentynyt huomattavasti, joten pääsin kotiin. Jouduin olemaan leikkausta ennakoivasti syömättä koko eilisillan ja tämän päivän aina iltapäivän ultraan saakka, en saanut edes juoda vettä. Se oli aikamoista tuskaa saada ainoana ravintona tipan kautta jotakin sokeriliuosta lähemmäs vuorokauden ajan.

Tänään aamulla alkoivat sitten kuukautiset kipuineen tähän päälle. Mutta se on iloinen asia, sillä kuukautiset – vaikka ovatkin pari päivää etuajassa – tarkoittavat uutta lapsettomuushoitoa! En ehtinyt soittaa hoitajalle soittotunnin aikana ollessani samassa rakennuksessa hoidettavana osastolla, mutta käväisin ennen lähtöä varaamassa soittoajan hänelle huomiselle. Pian siis kuulen milloin saan alkaa käyttää ovulaatiotestejä ja milloin munasolut pakkasesta otetaan sulamaan. Jes!

ps. Tämän vuoksi tällä viikolla ei tule punnitusta eikä laihdutustekstiä. Nyt pitää ensin toipua ennen kuin uskaltaa vaa'alle.

pps. Aivan ihania ystäviä mulla, yksi istui kanssani tuntikausia sairaalassa, toinen haki tavaroita kotoani, jotta selvisin illasta sairaalassa ja niin moni oli huolissaan, että meinasi puhelimesta akku loppua kun piti selittää asiaa. Sen siitä saa kun tekee "näyttävän lähdön" monen nähden.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Pikkuhuomioita XXXVII

Keskustelimme huoneen sisustamisesta mieheni kanssa. Kyseinen huone on melko iso ja vietyämme sinne sängyn ja maton huone tuntui edelleen tyhjältä ja kaikuvalta. Mielestäni pelkät verhot eivät estä kaikumista ja tee huoneesta kodikasta.

Ehdotin huoneeseen sohvaa tyhjään tilaan. Sellainen on olemassa, siihen ei siis kuluisi rahaa. Mieheni mielestä sohvan vieminen asuntoon on typerää, koska sillä ei kuitenkaan istuta. Asukas tulee istumaan tupakeittiössään tv:n ääressä ja vain nukkumaan makuuhuoneessa.

Minä taas ajattelin, että käytettiin sohvaa istumiseen tai ei se on tärkeä huonekalu, koska se luo kodituntua ja poistaa kaikua. Mielestäni on tärkeää viihtyä myös makuuhuoneessa, vaikkei siellä kävisikään kuin nukkumassa. Itseäni ainakin ahdistaisi puolityhjä huone. Eikä se nyt täysin mahdotonta ole, etteikö sitä silloin tällöin käytettäisi istumiseen, mutta se ei olisi sen tärkein tehtävä tuossa huoneessa.

Jäin pohtimaan näköeroamme, jossa emme päässeet yhteisymmärrykseen. Mieheni mielestä sohvan funktio on, että sillä istutaan, ja jos sitä ei tulla pääasiassa käyttämään tuohon tarkoitukseen se on turha. Minusta taas kun oli valittavana tyhjyys tai jokin "rakennustarkoituksessaan vähän käytetty" huonekalu, sohva selkeästi puolusti paikkaansa tilassa. Kuka nyt puolityhjässä, kaikuvassa huoneessa haluaa asua?

En osaa hahmottaa miksi sohvaa pitäisi käyttää vain istumiseen, konkreettiseen käyttämiseen, eikä yllä mainittuihin muihin syihin istumisen sijaan tai ohessa itse istumisen ollessa vähäistä. Miksei huonekaluilla saisi olla pääasiallisina syinä olemassaoloonsa kuin konkretia ja se mihin käyttötarkoitukseen ne on rakennettu?

lauantai 24. syyskuuta 2011

Pikkuhuomioita XXXVI

Keskustelimme aiemmin viikolla seminaarissa ruumiista ja siitä, mikä on osa ruumista ja mikä ei eri filosofien mukaan. Yksi keskustelun aihe oli hahmo tietokonepelissä, onko se osa omaa ruumista, kun peliin eläytyy ja liikuttaessaan hiirtä ei ajattele liikuttavansa hiirtä vaan henkilöhahmon kättä.

Varsinaiseen keskusteluun liittymättömästi tulin ajatelleeksi omaa ruumiskuvaa. Millaisena näen itseni? Peliä pelatessa, varsinkin jos pelaa samaa hahmoa pitkään, alkaa samaistua pelihahmoon. Pitää tämän ruumista ja kykyjä omina. Esimerkiksi minä olen lyhyt, mutta jos hahmoni pelissä on pitkä suhteessa muihin pelin hahmoihin, koen itsenikin hetkellisesti pitkäksi.

Hahmo on yleensä myös hyvä hyppimään eri tasojen välillä, vaikka niiden välimatka olisi pitkä. Itselläni on paha korkeanpaikan kammo. Minua huimaa hyppiessäni pelihahmolla enkä ole peleissä erityisen ketterä hyppijä juuri tuon huimauksen takia, mutta silti hypin, koska tiedän ettei putoaminen pelissä satuta minua itseäni. Miksi kuitenkin tunnen huimausta ja hetkellistä pelkoa hyppäämistä kohtaan? Aivan kuin unohtaisin, etten ole itse vaarassa hyppiessäni.

Joskus sitä unohtaa oman ruumiinsa niin totaalisesti, että ei muista olevansa tuplasti pelihahmoa leveämpi, vaan törmää esineisiin määrittäessään väärin oman mahtumisensa kapeasta välistä. Tai ei yletäkään korkealle, kun on muistanut pituutensa väärin. Se on mielenkiintoinen tunne.

Toisaalta mieleeni tuli anorektikot. Jos näkee jatkuvasti itsensä lihavana, ehkä ei näe samaa mitä toiset näkevät? Tarkoitan siis, että on erikseen laihuutta ihannoivat ihmiset, jotka näkevät anorektisen vartalon ihanteena, ja sitten on ihmisiä, jotka hakevat ”normaalipaksuista” vartaloa, mutta eivät näe sitä itsessään vaan näkevät olevansa jatkuvasti liian pyöreitä. Vaikka toisten silmissä he olisivat ylilaihoja.

Mahtaako samasta ”silmän huijauksesta” olla kyse, kun toisina päivinä oma ruumis näyttää peilissä ihan hyvältä tai jopa kauniilta (?) ja toisina päivinä se vain möllöttää vastaan rumana ja lihavana?

torstai 22. syyskuuta 2011

Laihdutus, osa 31

Unohdin punnita itseni tänä aamuna. Lähdin liikenteeseen joskus puoli kahdeksan maissa silmät ja aivot ihan solmussa huonosti nukutun yön jäljiltä eikä vaaka käynyt edes mielessä. Ehkä siinä oli myös jotain alitajuista pelkoa tulevaa lukemaa kohtaan. Tällä viikolla ei siis tule painopäivitystä, koska huomenna olen hautajaisissa kaukana kotoa enkä ehdi vaa’alle.

Tällä viikolla en ole laihduttanut. Olin aivan poikki runsaasta pyöräilystä, jumpissa käymisistä ja liian harvasta syömisestä kun pääsin kotiin miehen luo torstai-iltana. Viikonlopun lepäsin, söin jäätelöä ja roskaruokaa sekä mieheni kokkaamia lempiruokiani. Perjantaina, lauantaina ja maanantaina tuli kyllä useamman kilometrin verran käveltyä joka päivä, ainoastaan sunnuntain olin pääasiassa kotona, mutta syötyjen herkkujen määrä ylitti reippaasti liikkumisen kulutuksen.

Maanantaina palasin opiskelemaan. Tiistai meni rutiinilla luennolta toiselle pyörällä, vääntyneellä satulalla. Hankalaa ja epämukavaa. Keskiviikkona otin tietokoneen mukaani ja lähdin autolla yliopistolle. Kuten kirjoitin eilen, minulla oli siihen hyviä syitä, mutta ottaen huomioon viikonlopun herkuttelun tuo yksi autoilupäivä varmasti kostautuu vaa’alla.

Tänään pitää taas lähteä autolla yliopistolle, koska lähden suoraan iltapäivän luennoilta kotiin. Joudun jättämään iltapäivän jumpatkin väliin, koska hautajaiset on määrätty huomisaamuksi täältä katsottuna yli viiden tunnin ajomatkan päähän. Eli tällä viikkojaksolla viime torstaista tähän päivään liikkumiseni on ollut pientä kävelyä ja yhden päivän pyöräily eikä yhtäkään jumppaa.

Syömisiä en ole vahtinut lainkaan. Tiistaina korvasin lounaan herkullisella jättipalalla porkkanakakkua ja voin pahoin koko loppupäivän liiasta makeansyönnistä. Eilen lankesin suklaaseen, kun eteeni ilmestyi suklaapatukka ja istuin yliopistolla nälissäni ilman eväitä tai kauppaa lähimailla. Tiedän, oli suuri virhe olla ottamatta eväitä – tai edes vesipulloa, jota normaalisti aina mukana kannan – mutta en myöskään voinut ennakoida saavani vastustamattoman suklaahoukutuksen silmieni eteen. En muista milloin viimeksi olisin syönyt niin paljon suklaata kerralla, normaalisti pari palaa levystä riittää. Mutta nyt söinkin suklaata nälkään ja janoon.

Tiedetään, olen heikko ihminen. Pitää ottaa taas itseä niskasta kiinni ja saada laihdutus kulkemaan. Kokonainen viikko rempallaan oloa ei ole voinut tehdä hyvää, paitsi hetkellisesti mielelle. Nyt on katumusharjoitukset päällä ja ne jatkuvat kunnes vaaka näyttää miinusta. Katsotaan siis ensi viikolla tilanne uudelleen.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Tahaton tauko

Netti uudessa asunnossani lakkasi toimimasta maanantaina kokonaan. Joudun siis käyttämään nettiä yliopistolla. Tänään toin oman koneeni mukana, jotta pääsen kirjoittamaan tänne blogiin lyhyesti. Yleisillä koneilla yleisissä, ruuhkaisissa tiloissa en ole viitsinyt blogiin kirjautua, tehnyt vain pakolliset opiskelutyöt ja sillä hyvä. Jopa Facebookista olen ollut tauolla monta päivää.

Toivon kovasti, että netti saadaan toimintaan - edes sinä hitaana versiona - lähipäivinä. Blogin päivitys on tämän ja ensi viikon aika satunnaista johtuen netittömyydestä sekä valtavasta kiireestä opiskelu- ja työasioissa.

Tänään kun otin koneen mukaan olin myös laiska; tulin autolla yliopistolle. Ulkona sataa kaatamalla vettä, pyöräni satula on edelleen vinossa ja kone painaa tuskallisen paljon, joten tuhlasin bensaa ja menetin päivän urheilut. Tunnen tästä huonoa omaatuntoa, varsinkin kun viikonloppuna ja tänään on tullut syötyä herkkuja. Oikein tunnen ihossani, kuinka perse taas levenee parin kilon verran.

Aamulla kävin jälleen labrassa sisätautilääkäriä varten. Kiireisenä menin labraan vähän liian myöhään ja meinasin myöhästyä seminaarista. Viimeksi sieltä pääsi niin sujuvasti pois etten osannut varautua pitkään jonotukseen. Kuitenkin olin paikalla liian aikaisin: ohjeiden mukaan minun olisi pitänyt olla pystyasennossa kaksi tuntia ennen verikoetta ja olin ollut hereillä vasta puolitoista tuntia päästessäni näytteenottoon. Minulle asti ei ohjetta ollut tullut, vaan se tuli yllätyksenä aamulla. Toivottavasti se ei pahasti haittaa tuloksia. Lääkäriaika lääkityksen tarkistamista varten on vasta lokakuun puolivälissä, mahdollisesti silloin voisin jopa olla raskaanakin. Ainakin teoriassa.

Huomenna, jos netti suo, päivitän viikon laihdutustekstin. Vielä en ole vaa'alle uskaltautunut.

torstai 15. syyskuuta 2011

Laihdutus, osa 30

Tekisi mieleni laittaa otsikkoon ””-merkit sanan laihdutus ympärille. Olen kiireinen, väsynyt, mustelmilla enkä tippaakaan laihempi kuin viime viikolla. Ainakaan kevyempi, mittoja en tällä viikolla jaksa ottaa etten ihan masennu.

Olen käynyt useana päivänä tällä viikolla lounaalla yliopistolla, kasvislounaat on usein melko kevyitä ja otan aina noin puolet lautasesta salaattia. Saadakseni lisää energiaa, jotta laihtuisin paremmin tällä urheilumäärällä olen yrittänyt lisätä lautaselleni proteiinibistron tuotteita sekä alkanut syödä leipää ruuan ohessa. Iltaisin olen syönyt päivästä toiseen samaa kasviskeittoa, jota kokkasin valtavan määrän yhdellä kertaa. Keiton ohessa aiemmin söin hapankorppua, nyt tavallista ruisleipää, ja lisäsin leivän päälle juustoa. Eilen yritin syödä jopa aamupalaa, kokeilu ei ollut kauhean onnistunut vaan voin pahoin koko aamuseminaarin ajan ja oli hyvin lähellä etten rynnännyt oksentamaan sieltä.

Ongelmani on se, että pitkinä päivinä syöminen tuppaa jäämään kahteen-kolmeen kertaan päivässä. Aamulla lähden liikkeelle yleensä siinä yhdeksän jälkeen. Vaikka olen herännyt useimmiten kahta tuntia ennen lähtöä, nälkä tulee joskus aikaisintaan yhdeltätoista. Olen nyt käynyt syömässä lounaan klo 12 yliopistolla, paitsi niinä päivinä kun on luentoja putkeen ja syön pelkän ateriapatukan niiden välissä. Seuraavaksi nälkä tulee neljän maissa ja joinakin päivinä olen syönyt välipalaksi ateriapatukan, toisina hakenut kaupasta Benecol-välipalajuoman tai Elovena-juoman tai muuta sellaista kohtuullisen kevyttä mutta kuitenkin energiaa sisältävää. Toisinaan ei ole ollut aikaa ja nälkä on unohtunut.

Kotiin olen päässyt säännöllisesti klo 8-10 välillä illalla. Suoraan kotiin tultuani olen yleensä laittanut mikroon kasviskeittoa. Joinakin päivinä se on päiväni toinen ateria, yleensä sentään kolmas. En keksi miten sen saisi neljänneksi ateriaksi muuta kuin alkamalla syömään aamupalaa, mutta en jaksa herätä neljää tuntia ennen lähtöä vain saadakseni syötyä aamupalan oksentamatta.

Urheilua on todellakin tullut lisää. Eilen oli kova myrskytuuli ja sade ja lähdin silti pyörällä liikkeelle. Kirosin itseäni jo alkumatkasta, polkeminen oli todella raskasta vastatuuleen ja liukkailla teillä. Päivällä liikkuessani jäin sateen alle, kastuin litimäräksi alle minuutissa enkä nähnyt eteeni mitään märkien silmälasien takaa. Ei auttanut, oli silti pakko polkea paikasta toiseen ja hoitaa asiat. Unohdin kokonaan, että olin laittanut aamulla ripsiväriä ja menin illalla kokoukseen katsomatta itseäni peilistä välissä – samoissa märissä vaatteissa ja ripset mustina möykkyinä. Vasta päästyäni kotiin yhdeksän jälkeen näin itseni peilistä ja hävetti.

Olen saanut reidet mustelmille pyöräilyn aloitettuani. Olen kaatunut liikennevaloissa liian ison laukkuni takia, olen kaatunut liukkailla katukivillä. Eilen kaaduin kun lahkeeni jäi kiinni polkimeen ollessani hyppäämässä pois pyörän selästä. Housuista on vain haittaa, hame on paljon käytännöllisempi pyöräillessä. Kaatumisten takia käsivarretkin on mustelmilla, erityisen kipeä on kyynärpään mustelma, siihen kun tulee nojailtua huomaamattaan.

Tällä viikolla on alkanut tuntua etten selviä pienistäkään ylämäistä pyörällä. Jalkojen voimat alkaa olla lopussa eikä vaihteet pyörässäni toimi. Myös kävely on hankalaa kun jalkalihaksissa ei tunnu olevan tarpeeksi voimaa tasapainon ylläpitoon. Vain pyöräily tasaisella tai alamäessä tuntuu vievän minua eteen päin ja ilman mitään kenkiä sisätiloissa on helppo kävellä. Mutta pienikin epätasaisuus, kuten katukiveys ja mukulakivet, voima valahtaa jaloista pois ja etenen kilpikonnan kanssa kilpaa etanaa karkuun.
Eilisen kaatumisen jäljiltä satula vääntyi enkä saanut sitä omin voimin väännettyä takaisin, joten pyöräilin kotiin satula vääntyneenä. Laskelmoin ettei asiasta tarvitse välittää ennen ensi tiistaita, kun taas tulen luennoille.


Odotan viikonloppua innolla, saan ainakin yhden lepopäivän ilman pakkoa liikkua minnekään. Ja pääsen omaan sänkyyn kunnolliselle patjalle ja oikeanlaiselle tyynylle nukkumaan. Unelma.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Pikkuhuomioita XXXV

Mikä on aikuisuuden merkki? Ikä? Pituus? Työ tai opiskelu? Muutto pois vanhempien luota? Käytöstavat? Viinan juonti?

Olin eilen ystävän luona kylässä ja kanssamme iltaa istui ystävän serkku. Serkku on vasta muuttanut kotoa omaan opiskelija-asuntoon ja aloittanut tänä syksynä opiskelut yliopistossa. Ystäväni kutsui serkkua jollakin lapsuuden kutsumanimellä, josta serkku ei pitänyt, vaan sanoi ettei sitä saa koskaan käyttää eikä kertoa muille tuttaville ikinä. Vannotti lupaamaan ihan kuin lapsena oli tapana tehdä.

Tästä keskustelusta ystäväni päätteli, että ”pienestä serkusta on tullut aikuinen”. On hujahtanut pituudessa ohi, aloittanut yliopistossa eikä enää saa edes lapsuuden nimellä kutsua. Itselleni kyseistä keskustelua seuratessa tuli mieleeni, ettei kaverinikaan ole vielä ihan aikuistunut – nuori hänkin iältään – ja olin yllättynyt tästä erikoisesta lopputulemasta. Keskustelu muistutti korviini teinien sananvaihtoa. Pituuskasvu sattuu teini-iässä ja silloin on tärkeää, ettei vanhoja ”noloja” nimiä muisteta. Aikuisena nimet on lähinnä nostalgisia eikä niiden käytössä ole mitään vikaa.

Johduin pohtimaan kotiin polkiessani mikä sitten tekee aikuisen. Miksi en pitänyt kyseistä serkkua aikuisena, kun hänet tapasin nyt ensimmäistä kertaa. Luulen, että käytöstavat ja tyyli olla vaikuttivat asiaan. Huono ryhti, vähän itseään anteeksipyytelevä olemus ja kömpelyys liikkeissä sekä tapa puhua. Iästä viis, jos ihminen on epävarma itsestään ja se näkyy ulospäin joko yllä mainitulla tavalla tai itsensä ylikorostamisena, en pidä ihmistä ”kypsänä aikuisena”. (tästä sujuvasti päästään pohdintaan mitä kypsä aikuinen sitten tarkoittaa ja voiko ihminen olla joskus sellainen ja toisessa tilanteessa ei, mutta jätän sen aiheen toiseen kertaan.)

maanantai 12. syyskuuta 2011

Gothise.com - varoitus

Katselin tuossa blogini kävijätilastoja ja siellä on muutama tullut gothise.comista. Googletin asiaa ja löysin useamman blogin, joissa varoitetaan tuosta sivustosta. Siispä varoitan minäkin näin suomeksi.

Jos teillä näkyy tilastoissa gothise.com, älkää suotta menkö sivulle. Sieltä ei ole löytynyt yhtäkään blogilinkkiä, vaikka moni oli kirjautunut sivustolle ja yrittänyt löytää oman bloginsa (itse en tosin niin tehnyt, uskon tässä muita). He vain keräävät itselleen käyttäjiä huijaamalla. (suomen kielellä on kauhean vaikea puhua tietotekniikasta kun ei ole alan taitaja mutta ymmärtänette pointin?)
Sama asia ilmaistuna englanniksi yhdessä lukemistani blogeissa: "
they just hack into your account and fuck with your shit to make it seem like you have views coming from there."

Eri asia tietysti on, jos pidätte "vaihtoehtoisesta Facebookista", jossa näyttäisi olevan monia hmm.. mielenkiintoisiin vaatteisiin pukeutuvia keski-ikäisiä henkilöitä. Sivun turvallisuus tuskin on kovin kummoinen ja itse en ainakaan aio sinne tietojani kertoa enkä varsinkaan blogini kautta siellä käydä - siitähän spammerit vain innostuisivat.

Hittoon kaikki lääkärit!

Kävin tänä aamuna lapsettomuuspolilla. Viime käynnillä elokuussa hoitaja lupasi, että enää ei ole viivytyksiä ja uusi aika on sopivassa kohdassa kiertoa, joten ultrat voidaan aloittaa saman tien. Kuka nyt lupauksiaan haluaa pitää.

Tänään tapasin vain hoitajan enkä lääkäriä, toisin kuin elokuussa sanottiin. Kävin punnitsemassa itseni ja kaikki oli ok. Heidän vaakansa mukaan olin laihtunut yli kaksi kiloa elokuusta, oman vaakani mukaan 1,4 kiloa. Joka tapauksessa siinä ei ollut valittamista. Lisäksi uusi sydänlääkkeeni sai hyväksynnän. Eli kaikki kunnossa, hoidot voidaan aloittaa KUUKAUDEN päästä! Haistakaa nyt jo siellä!

Vaikka kyseinen hoitaja on todella mukava, olen tavannut hänet ennenkin, en pystynyt pidättämään suuttumistani. Jos minulle olisi tammikuussa sanottu, että pitää laihduttaa ja sydänlääke pitää vaihtaa, olisin uusissa hoidoissa jo ties monettako kertaa tässä kuussa. Päinvastoin sanottiin, että ei ole tarvetta laihduttaa eikä lääkityksestä puhuttu sanaakaan. Toukokuussa sitten vain ilmoitettiin, että kesällä poli ei ole auki, sinä aikana olisi hyväksi hukata viisi kiloa ja laitetaan paperit sisätautipolille lääkityksen tarkistamista varten. Elokuussa todettiin, että papereita ei ole laitettu eteen päin ja hoidot ei jatku ennen kuin lääkitys on kunnossa sekä olen laihtunut vielä sen puuttuvan vajaan kilon. Ja tuohon annettiin aikaa kuukausi perusteluna se, että sitten päästään alkamaan hoidot heti.

Olin niin raivoissani aamulla. Jos tammikuussa olisi alettu vahtia painoa ja laitettu paperit sisätautipolille, olisin jo viimeistään toukokuuhun mennessä ehtinyt uusiin hoitoihin. Nyt on hukattu puoli vuotta tyhjään odotteluun. Se tarkoittaa, että jos jo varastossa olevista kahdesta mahdollisuudesta en tule raskaaksi, uusia hoitoja ei ehdi enää tänä vuonna aloittaa ja joudumme maksamaan kaikki lääkkeet uudestaan Kela-korvaukseen asti. Puoli vuotta tyhjyyttä ja sen hintana lähes 700 euroa. Psykologiset vaikutukset pystyy vielä itselleen selittämään ja kestämään, mutta tuo rahanmenetys idiotismiin tuntuu järjettömän pahalta tässä rahatilanteessamme.

Niin ja internetistä tilattuja ovulaatiotestejä ei saa käyttää, ne on kuulemma liian epätarkkoja. Siispä apteekkeihin ja marketteihin metsästämään alle 10 euroa maksavia ovulaatiotestejä kasoittain. Mahtaako olla olemassa? Kuka siitä rahasta nyt tykkää, kai sitä pelkällä hanavedelläkin elää ja vaatteet voi aina tehdä verhoista kietomalla, kun ei ole varaa ompelukoneen sähköön.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Kehitys kehittyy, Kela junnaa

Nyt on käyty turhautumassa lääkärissä. Lääkäri oli oikein mukava ja vakuuttava eikä vastaanotolla mennyt kauaa, mutta kaikki muu olikin turhauttavaa.

Huolimatta edellisten lääkäreideni vakuutteluista, tämän lääkärin mukaan nykyinen (sydän)lääkitykseni on sikiölle vahingollinen ja se pitää vaihtaa. Mikäs siinä, samahan se on mitä lääkettä sitä syö, ajattelin vielä vastaanotolla. Tosin tätä uutta lääkettä pitää syödä kahdesti päivässä, kun edelliset nappasin vain aamuisin. Pitää miettiä miten saan järjestettyä alkuillasta tasaisen kellonajan, jolloin muistaisin ottaa lääkkeen olin missä tahansa.

Kun pääsin apteekkiin kaikki mutkistui. Ensinnäkin lääkettä on erittäin vaikea löytää, se ei kuulu apteekkien perusvalikoimiin, kuten edelliset lääkkeeni. En voi enää hädissäni soittaa lääkärille vaikkapa mökiltä unohtaneeni lääkkeet kotiin ja hakea lähiapteekista uusia, koska lääkettä ei sieltä löydy kuitenkaan. Apteekista johon tänään menin soitettiin useampaan apteekkiin ja kysyttiin valikoimia, neljännestä paikasta tärppäsi. Ja tämä on sentään iso kaupunki!

Toiseksi lääke ei kuulu Kela-korvauksen piiriin. Aiemmista kahdesta lääkkeestäni maksoin yhteensä pyöreästi 13 euroa kolmelta kuukaudelta, tänä vuonna tietysti vain 3 euroa, koska lääkekorvausraja meni jo tammikuussa rikki hoitojen takia. Tästä lääkkeestä joudun maksamaan 38 euroa 100 kappaleen paketista, mikä siis riittää puoleksitoista kuukaudeksi eli maksan kolmesta kuukaudesta 76 euroa. Ei ihan pieni summa laitettavaksi lääkkeisiin aina kolmen kuukauden välein.

Hieno kruunaus tälle paskalle viikolle. Sain apteekissa itkukohtauksen; suututti paljon mutten kehdannut alkaa kiukkua purkamaan, joten se tuli itkuna ulos enkä pystynyt estämään sitä. Apteekin henkilökunta oli erittäin ystävällistä (opiskelija ja farmaseutti) ja olin hyvin kiitollinen heidän avustaan. En olisi jaksanut kierrellä niitä apteekkeja läpi, joihin he ystävällisesti soittivat ja selvittivät lääketilanteen.

Lähdin apteekista olo huojentuneena saatuani purettua pahaa mieltä ja kohdattuani niin mukavia asiakaspalvelijoita. Poikkesin torin kautta hakemaan leipää ja siellä ystävällinen myyjä antoi alennusta rahkapiirakoista, joihin rahani ei muuten olisi riittäneet. Tiedän, ei saisi syödä rahkapiirakoita, mutta ei ne nyt niiiin lihottavia ole. Tämäkin ystävällinen kohtaaminen auttoi olotilaani paremmaksi. Edes kotona lukemani uuden lääkkeen tuoteseloste ja haittavaikutuslista ei onnistunut masentamaan mieltäni näiden kahden ystävällisen asiakaspalvelutilanteen aiheuttaman hyvän olon vuoksi. (Lääkkeessä on sekä laktoosia että liivatetta. Yh.)

Niin pienet teot voivat toisinaan pelastaa jonkun päivän – se pitäisi itsekin aina muistaa. Eiköhän tästä viikosta selvitä, enää viikonloppu jäljellä. Parempaa ensi viikkoa toivoen.

Mittoja

Unohtui eilen kirjata ylös Laihdutus-tekstiin tämän viikon mittoja.

Koska näyttää paljon mukavammalta, kun on jotain laihduttavaa kerrottavaa, tässä tämän päivän luvut suhteessa viime marraskuun ihan ensimmäisiin lukuihin.

Käsivarsi (vasen hauis) 30 cm (-4 cm)
Ranne 14 cm
Rinnanympärys 96 cm (-4 cm)
Vyötärö 77 cm (-4 cm)
Lantio 100 cm (-13 cm)
Reisi 65 cm (-16 cm)
Nilkka 20 cm

Viime mittauksesta tekstissä Laihdutus, osa 26 käsivarsi ja lantio ovat molemmat kutistuneet yhden sentin ja reisi jopa kolme senttiä. Silloin en mitannut vyötäröä enkä rinnanympärystä. Lisäsin tähän listaan huvin vuoksi ranteen ja nilkan ympärysmitat, vaikka en ole niitä aiemmin mitannut enkä usko niistä pystyvän lähtemään läskiä.

Näyttäisi siltä, että läskiä lähtee mukavasti juuri sieltä, missä sitä eniten onkin. Käsivarresta tosin saisi lähteä vauhdikkaammin, ne on ärsyttävän paksut. Itselleni on yllätys tuo rinnanympäryksen pieneneminen, joutuukohan tässä vaihtamaan kuppikokoa jossain vaiheessa. Sama kuppikoko ja ympärysmitta ovat olleet minulla koko aikuisikäni huolimatta lantion leveydestä, mutta ehkä laihduttaminen sitten ottaa läskiä pois tasaisesti myös rinnoista ja minusta tulee pikkurintainen pikkutyttö kun tarpeeksi laihdun. Olisihan se vaihtelua.

Kohta lääkäriin kuulemaan tuomio sydämeni tilasta.

torstai 8. syyskuuta 2011

Laihdutus, osa 29

Voihan kaaos. Tälläkään viikolla en ole laihtunut yhtään, enkä keksi selitystä miksen. Maanantaina on lääkäriaika lapsettomuuspolille ja toivon todella, että oman vaakani mukaiset 5,5 kiloa riittävät heidänkin vaakansa mukaan. Tai että tapahtuu ihme ja muutama sata grammaa tippuu viikonlopun aikana.

Kuukautisvuoto alkoi vihdoin perjantaina päivällä ja huono olo helpotti viikonlopun aikana. Maanantaina alkoi opiskelut ja mielestäni olen tällä viikolla liikkunut hyvin sekä syönyt kohtuudella. No hyvä on, eilen illalla join olutta ja kävin Hesessä syömässä, mutta se oli vain yksi ilta! Muuten olen elänyt hyvin pitkälti hedelmillä ja raejuustolla aamuisin ja iltaisin ja päivällä käynyt syömässä kohtuullisen kevyitä opiskelijalounaita. Toki olen syönyt vähän enemmän kuin Nutrilett-kuurilla tuli syötyä, mutta en nyt niin valtavasti. En ole sortunut karkkihyllyllä kaupassa, joten uudessa asunnossani ei ole lainkaan lihottavia herkkuja. Valitettavasti marjani jäivät kotipakastimeen, nehän olisivat kevyempiä kuin hedelmät, mutta tässä asunnossa ei ole pakastinta. Viikonloppuisin sitten herkutellaan marjoilla.

Liikunta on ujuttautunut arkeen kuin itsestään. Asun noin kahden kilometrin päässä siitä osasta yliopistoa, jossa suurin osa luennoistani järjestetään. Pyöräilen siis päivittäin vähintään neljä kilometriä, tiistaina kiertelin ympäri kaupunkia laskujeni mukaan lähes 10 kilometrin verran. Yllätin itseni jaksamalla pahemmin hengästymättä pyöräillä melkoista vauhtia nuo matkat. Olin aivan varma, että hyydyn jossain ylämäessä kokonaan. Tiedän, ettei matkat tunnu kovin pitkiltä ja hankalilta monellekaan aktiiviselle laihduttajalle, mutta minulle pyöräily on aina ollut jotenkin vastenmielistä ja hankalaa puuhaa ja olen saavutuksestani hitusen ylpeäkin.

Eilen sateessa pyöräillessäni tosin huomasin, ettei ikivanha pyöräni ole ihan parhaimmillaan liukkailla katukivillä. Pyörät on sen verran kapeat, että ne lipsuivat monessa kohtaa ja sain pelätä kaatumista. En tiedä kuinka kauan jaksan pyöräillä sateisella ja synkällä ilmalla, mutta toisaalta hidas kävelykään ei houkuta – pitäisi lähteä niin aikaisin ehtiäkseen ajoissa luennoille.

Joka tapauksessa tänään aion lähteä jumppaan. Ajattelin mennä kolmelle eri jumppatunnille putkeen, jos vaan jaksan. Niiden ei pitäisi olla mitään hyppy-pomppu-ahdistus-jumppia, joten uskoisin selviäväni. Vähän jännittää miten urheilurintsikat jaksaa pitää rinnat kurissa; pitäisi käydä ostamassa uudet, mutta en ole vielä ehtinyt kauppaan asti. Rintalihaskipu tähän huonon patjan aiheuttaman selkäkivun päälle ei tunnu houkuttelevalta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Sähläystä

Tämä viikko ei ole alkanut mitenkään vakuuttavasti. Vasta toinen päivä viikkoa sekä opiskelua menossa ja olen jo valmis hermolepoon.

Muutin uuteen asuntoon opiskelupaikkakunnalla eilen. Heti ensi töikseni hajotin chilikastikepullon lattialle ja jouduin lainaamaan rätin sen siivoamiseksi. Toivottavasti sain rätistä kaikki lasinsirut pois ettei sen pahaa-aavistamaton seuraava käyttäjä saa yhtä paljon haavoja käsiinsä kuin minä sain rättiä pestessäni.

Eilen oli syksyn ensimmäinen luento. Kieltäydyin kaverin kutsusta lounastaa luennon aikaan, mutta koska luento ei suuresti houkutellut, päätin sittenkin käydä vain laittamassa nimeni listaan ja lähteä kahville kavereiden kanssa. Kyseessä on sivuaineen peruskurssi, josta en tietenkään tunne ketään; pääasiassa luennolla on tämän syksyn uusia opiskelijoita. Muistin vasta kahvilla istuessani, että en ollut ehtinyt kuulla tenttipäiviä ja –paikkoja kun kiirehdin kahville. Kyseinen luennoitsija ei ole erityisen innokas sähköpostiin vastaaja, joten vaihtoehtoja on neljä.

1. Kysellä tuntemattomilta ihmisiltä ennen luentoa (eli aulassa mennä ihmisryhmään ensin selvittämään odottavatko he pääsyä samalle luennolle vai johonkin viereisistä luentosaleista ja oikean ryhmän löydettyäni udella olisiko jollakin mukana edellisen kerran muistiinpanot ja sinne kirjoitettuna tenttiajat ja –paikat) tai 2. käydä luennoitsijan vastaanotolla hänen työhuoneessaan (eli ensin selvittää missä työhuone on ja milloin vastaanottoaika on, jos sellaista on) tai 3. olla hiljaa, käydä loput luennot kiltisti ja toivoa luennoitsijan kertovan uudelleen tarvittavat tiedot tenteistä – tai 4. jos olen kovin rohkea, voin nostaa käteni ja kysyä luennolla asiaa.

Koska aikomukseni ei ole istua luennoilla odottamassa sattuman ihmettä (vaan mennä tenttiin pelkän kirjan tuella) enkä uskalla keskeyttää luennoitsijaa lähemmäs sadan hengen luennolla, enkä tunkeutua utelemaan tuntemattomilta tenttiaikoja, käytännössä vaihtoehdoksi jää vain numero kaksi. Kun minä idiootti olisin malttanut istua luennolla eilen viisi minuuttia pidempään, koko ongelmaa ei olisi.

Tänä aamuna oli labran vuoro. Kävin verikokeissa ja EKG:ssa perjantaista sydänlääkäriä varten. Koska olen muuttanut nyt uuteen kaupunginosaan, luonnollisesti eksyin matkallani lähiterveyskeskukseen. Hortoilin kaduilla seitsemän aikaan aamusta aivan liian vähissä vaatteissa ja suihkusta märissä hiuksissa ainakin vartin, kunnes kysyin vastaantulleelta mummelilta apua. Muistin vasta mennessäni EKG:hen, että olin unohtanut ajella säärikarvat – nilkkoihin kun tulee yhdet mittauslätkistä. Noloa.

Noin tunti sitten pääsin vihdoin kotiin koko päivän kestäneeltä opiskelu-kokoustamisrupeamalta. Menin yhteiskeittiöömme laittamaan jotain pientä, nopeaa syötävää väsyneenä ja todella nälkäisenä. Törmäsin uuteen naapuriin siellä ja aloin jutella. Naapuri on kiinalainen tyttö, joka on vasta saapunut Turkuun. Keksin päässäni, että hänellä ei varmaan vielä ole kauheasti tuttuja täällä, joten häntä voisi kiinnostaa viikonloppuohjelma. Itse kun olen osittain mukana järjestämässä iltatapahtumaa ensi viikonlopuksi.

Hyvistä aikeistani huolimatta (syytän väsymystä ja nälkää!) sanoma taisi mennä hitusen ohi tytöltä, kun aloitin lauseeni jotenkin niin, että ”sinulla ei ole paljoa kavereita, joten tässä olisi ehdotus mitä tehdä viikonloppuna”, kun tarkoitus oli sanoa jotakin esim. ”onko sinulla viikonlopuksi suunnitelmia? Tässä olisi yksi idea mitä voisit turkulaisten kavereidesi kanssa tehdä lauantaina.”Tyttö tuskin enää ikinä puhuu kanssani tuon jälkeen. Toki hän vain hymyili kohteliaasti minulle yrittäessäni korjata virhettäni, mutta niin kiinalaisilla tuppaa olemaan tapana.

Jotta sähläyspäiväni olisi täydellinen, kaadoin ruoakseni valitsemaani mehukeittoa tasan samaan paikkaan lattialla kuin eilen hajotin kastikepullon ja jouduin taas pesemään lattiaa ennen kuin pääsin syömään. Juuri äsken tätä kirjoittaessani kippasin loput raejuustot ja mehukeitot lattialle sängyn viereen. Ei enää lattianpesua! Nyt on pakko käydä jo nukkumaan ja toivoa heräävänsä parempaan huomiseen.

ps. olen nyt taistellut tämän lähettämisen kanssa tunnin. Mistä saisi toimivan netin edes kerran muuttaessani uuteen asuntoon!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Testi tehty

...ja se oli tietenkin negatiivinen.
Vieläkään ei merkkejä kuukautisvuodosta. Vatsa on ihan halkeamispisteessä, sinne ei kohta mahdu enää mitään jollei veri ala tulla ulos. Kolme päivää kestänyt jatkuva nälkä aiheutti sen, että tuli syötyä normaalia enemmän, joten vatsa on senkin takia näreissään. Iho ei kohta enää riitä venymään ja alkaa ratkeilla sekin, wuhuu lisää raskausarpia ilman raskautta!

Muutaman tunnin päästä pääsen lääkäriin valittamaan tätä liikakuormitusta. Ajattelin pyytää lääkäriä puhkaisemaan mikä ikinä sitten tukkiikaan vuodon alkamisen, vauva se kun ei selvästikään ole. Mielikuvissani olen vahingossa syönyt ilmapallon (tosi realistista, tiedän) ja se on alkanut kasvaa, puhkaissut suoleen reiän, leijaillut kohdun puolelle ja asettunut tukkeeksi niin ettei mitään pääse ulos. Näen tässä ideassa pieniä käytännön aukkoja, mutta toistaiseksi se on paras selitykseni tälle tukkoiselle ololle. Silloin asia olisi helposti ja nopeasti korjattavissa terävällä esineellä. 

Kauhukuvissani ilmapallon tilalla on valtava ja aggressiivinen syöpäkasvain (jolla jostain syystä on pelottavan kiukkuiset kasvot ja isot hampaat ajatuksissani ja se syö tervettä kudosta joka puolelta vauhdilla). En tosin jaksa uskoa, että mitään niin dramaattista olisi tapahtunut yhtäkkiä. Todennäköisin ja eniten inhoamani selitys vuodottomuudelle on endometrioosi eli hoidot lykkääntyvät hamaan tulevaisuuteen kun ensin pitää rauhoittaa endon aggressiivinen vaihe eikä sille voi tehdä muuta kuin kestää kivut ja sillä hyvä.

torstai 1. syyskuuta 2011

Laihdutus, osa 28

Tällä viikolla en ole laihtunut yhtään, mutten myöskään lihonut. Tulos oli odotettavissa, näin on käynyt jokaisena kuukautisviikkona tänä kesänä. Ilmeisesti turvotus tuo tullessaan muutaman sadan gramman painonlisäyksen, mikä poistuu vuodon loppuessa. Kunhan se vuoto nyt tässä kuussa alkaisi eikä pelkät esioireet jo ties kuinka monetta päivää.

Tällä viikkojaksolla syömiset on olleet vähän niin ja näin. Olimme juhlissa sekä anoppilassa, joissa en pystynyt vaikuttamaan omien syömisteni laatuun juurikaan. Onnekseni anoppilassa on tapana syödä vain päivällinen yhdessä, joten saatoin muut syömiset korvata ateriapatukoilla. Harmi vain ettei patukat ole siitä parhaasta päästä ruokaa rasvaisuudessaan ja makeudessaan, mutta silti parempi kuin rasvaiset juustot ja muut anoppilan kaapin antimet. Kotiin tultuamme olenkin sitten vain odottanut kuukautisia alkavaksi ja kärsinyt ikävistä vatsakivuista sekä ruokahalun kasvamisesta.

Liikuntaa sentään tuli harrastettua jossain määrin ennen näitä suurempia kipuja. Siitä olen iloinen. Myös tulevaisuus liikunnan suhteen näyttää ihan valoisalta. Arki häämöttää jo ihan kulman takana ja se pakottaa jälleen liikkumaan huomattavasti enemmän kuin nyt loppukesästä on tullut liikuttua. Muutan opiskelupaikkakunnalla taas uuteen asuntoon ensi viikosta alkaen ja tällä kertaa asunto on kaupungin keskustassa. Se tarkoittaa, etten voi lähteä sieltä autolla yliopistolle, vaikka haluaisinkin. Tai voin, mutta koska matkaan menee ihan yhtä pitkään tai jopa pidempään kuin pyörällä, pointti on vähän hukassa. Matkaa yliopistolle kertynee noin kaksi kilometriä, mikä on aika sopiva aamullakin kuljettavaksi, ainakin ennen lumisateita. Ja huomattavasti parempi kuin edellinen asuntoni ihan yliopiston vieressä – toki lumisina aamuina oli mukavaa kävellä vain lyhyt matka jäisillä teillä mutta kuntoa se ei kohota.

Ajattelin aloittaa taas pitkän tauon jälkeen ryhmäjumpat. Monet niistä näyttävät menevän päällekäin luentojen ja seminaarien kanssa, mutta löysin listasta fitballin ja niska-hartia-selkä-jumpan, jotka sopivat aikatauluuni lähes joka viikko. Myös itämainen tanssi ja balletone vähän kiehtovat kokeilla. Olen aika innoissani ajatuksesta ja toivottavasti jaksan pysyä innostuneena syksyn masentavista ilmoista huolimatta. Onnekseni voimistelusali jää matkani varrelle yliopistolta kotiin, se helpottaa sinne menemistä huomattavasti. Kyllä, tunnustan olevani niin laiska erityisesti syksysateessa, etten viitsi pyöräillä kovin kauas suorimmalta reitiltä luennon ja kodin väliltä käydäkseni jumpassa.

En saa mistään jumpista enkä muista lajeista mitään endorfiinin lisäystä tai muuta kehuttua hyvää oloa. En muista olenko kirjoittanut tästä aiemmin, jos olen nyt tulee toistoa. Minä tulen liikunnasta kiukkuiseksi. Sekin antaa lisää energiaa hetkeksi, mutta ei välttämättä kanavoidu hyvään tekemiseen. Minulla oli kaksi vuotta kortti Elixiaan ja kokeilin siellä suurinta osaa lajeista sekä kävin kuntosalilla, mutta lähdin sieltä aina hirveän kiukkuisena joka lajin jälkeen. Täytyy tosin sanoa, että osansa siihen vaikutti Itäkeskuksen Elixian huono asiakaspalvelu ja huolimattomasti siivotut tilat. Koska nyt näin julkisesti haukun asiakaspalvelua olen pakotettu huomauttamaan, että osa ohjaajista oli oikein mukavia, tiskin takana seisoneet ”asiakaspalvelijat” sen sijaan eivät.

Olen käynyt myös muualla ryhmäjumpissa, kuntosalilla sekä työporukalla sählyä pelaamassa enkä ole niistäkään iloisena pois lähtenyt. En ole saanut sitä kuuluisaa hyvänolontunnetta myöskään lenkkeillessämme mieheni kanssa. Se on ihan mukavaa ajanvietettä enkä ole tullut erityisen kiukkuiseksi lenkin jälkeen, mutta en myöskään koe hyvää oloa. Enemmänkin voisi sanoa, ettei lenkkeily ole vaikuttanut mitenkään mielialaani. Lihakset tuntevat liikkuneensa, saattavat olla vähän kipeitä, siinä se. Ei tuo tunne auta mitenkään lähtemään lenkille kun ei ulkoilma innosta.

Koska olen kokeillut niin laaja-alaisesti ja mielestäni tarpeeksi monta vuotta ja kertaa erilaisia lajeja enkä ole löytänyt yhtäkään mielihyvää tuottavaa lajia, olen miettinyt josko aivoissani olisi jotain vialla. Tai ainakin erilailla kuin muilla ihmisillä. Ehkä en vain osaa tuottaa endorfiinia samalla tavalla. Tunnistan kyllä sen mielihyvän tunteen kun syön suklaata tai harrastan seksiä, mutta muita tilanteita ei juuri tule mieleen. Luulisin, että tämä on niitä asioita, jotka pitää vain havaita ja hyväksyä itsessään ja keksiä muita keinoja motivoida itseään liikkeelle.

Tänä syksynä aion kokeilla rutiinin voimaa ja mennä yhtenä-kahtena päivänä viikossa aina iltapäiväluennon jälkeen ryhmäjumppaan. Harmi vain ettei sopivia jumppia ole tarjolla luentojeni jälkeen useampana päivänä ja toinenkin noista päivistä saattaa jäädä väliin, koska olen silloin klo 8-16 putkeen luennoilla ja varmasti aika nälkäinen ennen kello 17 alkavaa jumppaa. Katsotaan nyt mihin pystyn.

Ei testiä

Päätin kuitenkin eilen illalla, että en tee raskaustestiä vielä tänään. Laskeskelin, että kuukautiset on olleet tänä kesänä pari päivää myöhässä ennenkin. En siis voi luottaa tasaiseen kiertoon. Ja koska näitä kipuja ja muita esioireita on valtavasti, ei minulla oikein ole syytä olla uskomatta etteikö vuoto alkaisi milloin tahansa.

En halua nähdä sitä masentavaa negatiivista testiä ja jäädä pohtimaan teinkö sittenkin testin liian aikaisin, pitäisikö hakea lisää testejä apteekista. Haluan ylläpitää vielä hetken tätä toiveikasta ehkä sittenkin-mielialaani. Huomenna aamulla testi on viimeistään pakko tehdä ennen kuin menen lääkäriin iltapäivällä ihmettelemään vatsaoireitani. Ei elämisestä tule mitään näin suurissa vatsakivuissa, jotka kestävät päivästä toiseen ilman järkevää syytä.