torstai 22. syyskuuta 2011

Laihdutus, osa 31

Unohdin punnita itseni tänä aamuna. Lähdin liikenteeseen joskus puoli kahdeksan maissa silmät ja aivot ihan solmussa huonosti nukutun yön jäljiltä eikä vaaka käynyt edes mielessä. Ehkä siinä oli myös jotain alitajuista pelkoa tulevaa lukemaa kohtaan. Tällä viikolla ei siis tule painopäivitystä, koska huomenna olen hautajaisissa kaukana kotoa enkä ehdi vaa’alle.

Tällä viikolla en ole laihduttanut. Olin aivan poikki runsaasta pyöräilystä, jumpissa käymisistä ja liian harvasta syömisestä kun pääsin kotiin miehen luo torstai-iltana. Viikonlopun lepäsin, söin jäätelöä ja roskaruokaa sekä mieheni kokkaamia lempiruokiani. Perjantaina, lauantaina ja maanantaina tuli kyllä useamman kilometrin verran käveltyä joka päivä, ainoastaan sunnuntain olin pääasiassa kotona, mutta syötyjen herkkujen määrä ylitti reippaasti liikkumisen kulutuksen.

Maanantaina palasin opiskelemaan. Tiistai meni rutiinilla luennolta toiselle pyörällä, vääntyneellä satulalla. Hankalaa ja epämukavaa. Keskiviikkona otin tietokoneen mukaani ja lähdin autolla yliopistolle. Kuten kirjoitin eilen, minulla oli siihen hyviä syitä, mutta ottaen huomioon viikonlopun herkuttelun tuo yksi autoilupäivä varmasti kostautuu vaa’alla.

Tänään pitää taas lähteä autolla yliopistolle, koska lähden suoraan iltapäivän luennoilta kotiin. Joudun jättämään iltapäivän jumpatkin väliin, koska hautajaiset on määrätty huomisaamuksi täältä katsottuna yli viiden tunnin ajomatkan päähän. Eli tällä viikkojaksolla viime torstaista tähän päivään liikkumiseni on ollut pientä kävelyä ja yhden päivän pyöräily eikä yhtäkään jumppaa.

Syömisiä en ole vahtinut lainkaan. Tiistaina korvasin lounaan herkullisella jättipalalla porkkanakakkua ja voin pahoin koko loppupäivän liiasta makeansyönnistä. Eilen lankesin suklaaseen, kun eteeni ilmestyi suklaapatukka ja istuin yliopistolla nälissäni ilman eväitä tai kauppaa lähimailla. Tiedän, oli suuri virhe olla ottamatta eväitä – tai edes vesipulloa, jota normaalisti aina mukana kannan – mutta en myöskään voinut ennakoida saavani vastustamattoman suklaahoukutuksen silmieni eteen. En muista milloin viimeksi olisin syönyt niin paljon suklaata kerralla, normaalisti pari palaa levystä riittää. Mutta nyt söinkin suklaata nälkään ja janoon.

Tiedetään, olen heikko ihminen. Pitää ottaa taas itseä niskasta kiinni ja saada laihdutus kulkemaan. Kokonainen viikko rempallaan oloa ei ole voinut tehdä hyvää, paitsi hetkellisesti mielelle. Nyt on katumusharjoitukset päällä ja ne jatkuvat kunnes vaaka näyttää miinusta. Katsotaan siis ensi viikolla tilanne uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti