sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Pikkuhuomioita IIX

Kaiken työkiireeni keskellä ehdin tänään tekemään ruokaa pitkästä aikaa ja tulin ajatelleeksi kodin pieniä askareita. On kaikenlaisia pieniä asioita, joita ei vain sitkeästi opi tekemään, vaikka niitä tekeekin vuosikausia. Mietin mitä kaikkea en oikeasti osaa tehdä kuoriessani perunoita. Mieleeni tuli lähinnä keittiöön liittyviä asioita, vaikka varmasti muitakin on olemassa.

Asiat, joita en osaa tehdä:
Kuoria perunoita polttamatta peukaloa
Raastaa juustoa raastamatta kynsiäni tai haavaa sormeen
Leikata sipulia itkemättä
Maustaa ruokaa hyvänmakuiseksi
Ruotia kala niin, että lopputulos on edelleen kaunis ja tarjoilukelpoinen

Asiat, joita luulin vuosia etten osaa, mutta sitten yhtäkkiä opin:
Raastaa porkkanoita satuttamatta sormia
Kuoria valkosipulia siististi
Kuoria omenaa katkaisematta kuorta kertaakaan
Saada pohjaanpalanut kattila puhtaaksi ja käyttökelpoiseksi (tähän sain sattumalta vinkin tv-ohjelmasta)
Pestä pitkien pullojen pohjareunuksia sisäpuolelta pulloharjalla

tiistai 25. toukokuuta 2010

Sopivien rintaliivien valinta

Rintaliivit on se vaatekappale, josta tiedän jotain. Ne osaan ostaa. Usein näkee ihmisillä aivan vääränkokoisia liivejä päällä, joten tässä pieniä ajatuksia.

Kaikilla naisilla on kaksi rintaliivikokoa, jotka on rinnakkaisia toisilleen. Joten liivejä on aina sovitettava, koko ei kerro onko juuri tämä malli sinulle sopiva. Itselläni koot on 75D ja 80C, useimmiten tuo ensimmäinen mutta ei aina. Olen joskus käynyt turhauttavan keskustelun tutun kanssa siitä, kuinka hän ostaa liivinsä aina vain koon perusteella, koska hän haluaa olla B-kuppi eikä A-kuppi. En vaan jaksa ymmärtää mitä väliä kuppikoolla on, jos on päällä mukavat liivit, jotka ei purista vaan tukee sopivasti.

Rintaliivejä sovittaessa hakaset pitää saada kiinni tiukimmalle, muuten ympärysmitta on liian pieni. Väliin pitäisi mahtua sormikin ja silti vielä pystyä hengittämään. Liian isot taas eivät välttämättä tipu päältä vaan takaosa nousee ylös. Jos takaosa on ylempänä kuin rintasi alareuna, ympärysmitta on liian iso. Ei ole erityisen kauniinnäköistä, kun joskus näkee selkämakkaroiden pursuavan liivien nauhan molemmin puolin. Selkämakkarat eivät tarkoita, että on lihava, itselläni ne alkoivat kehittyä ahkeran kuntosalilla käymisen sivutuotteena aikana, jolloin olin vielä laiha. Mutta väärällä liivivalinnalla niitä saa korostettua ja lopputulos ei ole kaunis. Tarpeeksi leveät liivinnauha ja olkaimet piilottavat selkämakkarat tehokkaasti. Makkaroiden pursuaminen ei automaattisesti tarkoita, että pitäisi ostaa ympärysmitaltaan isommat liivit vaan kannattaa ensin kokeilla leveämpää mallia samasta koosta.

Liivien koko ajan runsastuvaan mallistoon en uskalla ottaa kantaa. Se on hyvin henkilökohtaista mistä mallista pitää eikä liity kokoasioihin suoranaisesti. Se minua ärsyttää, että valmistajat katsovat tarpeelliseksi topata sekä C- että D-kuppeja ihan liian usein. Tai sitten materiaalina on jokin joustava kangas, joka ei millään jaksa rinnan painoa. Valmistajat eivät todellakaan osaa ajatella mitä on liikkua isojen rintojen kanssa. Itselleni mukavinta materiaalia on joustamaton pitsi tai tuettu puuvillakangas. Valitettavasti puuvillaisia, saati saumattomia liivejä on hyvin harvoin tarjolla sopivia kokoja, joten suurin osa liivivarastostani koostuu erivärisistä pitsisistä viritelmistä. Mustia liivejä olen metsästänyt jo pidempään mutta ne tuntuvat kadonneen kaupoista. Tai siis sellaiset mustat, jotka täyttävät kriteerit hyvistä liiveistä juuri minulle. Usein samasta mallistosta löytyy valkoiset sopivat mutta mustaa ei löydy oikeassa koossa vaan mustat loppuvat hyvin usein B-kuppiin ja C:stä löytyy muutama hajakoko. D-kuppia on aina ollut hankala löytää mustana. Lieneekö mustilla niin kova menekki, että olen aina myöhässä paikalla.

Ennen häitäni kävin rintaliiviliikkeessä ostamassa "ne kunnon liivit kerrankin". Hain olkaimettomia, valkoisia liivejä. Sain kiertää useamman liikkeen ennen kuin pääsin edes sovittamaan ja sovittaessa oli myyjän ammattitaito täysin hukassa. Kuvittelin, että liiviliikkeestä saisi hyvää palvelua mutta myyjällä ei ollut lainkaan mielipidettä onko sovittamani liivit hyvännäköiset päällä ja miten olkaimettomat liivit olisi helpoin pukea päälle. Olin hyvin pettynyt ja kuvitelmani siitä, että maksan palvelusta ja hyvistä liiveistä romuttuivat täysin. Ostin kyllä liivit mutta käyttäessäni ennen häitä niitä huomasin etteivät ne olekaan mukavat päällä, joten itse hääpäivänä olin ilman rintaliivejä. Pukuni tiukka korsetti piti rinnat paikallaan tarpeeksi hyvin. Kallis opetus: liiviliikkeestä saa yhtä hyvää palvelua kuin marketista ja liivien laatukin vastaa samaa, joten miksi maksaa tyhjästä.

EDIT: Lisäys.
Huomaan tekstistäni puuttuvan ainakin yhden olennaisen poikkeuksen. Jos ostaa joustavasta kankaasta tehdyt liivit, niitä ei pidä sovittaessa kokeilla hakaset tiukimmalla kiinni. Joustava kangas venyy käytössä, joten sovittaessa niiden olisi hyvä olla tiukat löysimmällä hakasvaihtoehdolla, niin saa venymisvaraa ja pidemmän käyttöiän liiveille. Kaikki liivit venyvät jonkun verran käytössä kankaasta riippumatta, mutta joustava kangas venyy nopeammin ja menettää tukevuutensa rintojen painosta riippuen jopa parissa kuukaudessa. Siksi on hyvä olla varaa kiristää ympärysmittaa.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Tulokset tulivat

Lääkäri soitti tänään spermatestin tulokset. Spermassa ei ole mitään vikaa. Suuri helpotus meille. Lääkäri kysyi mitä aiomme seuraavaksi. En osannut vastata hänelle; olemme eläneet pysähtynyttä elämää odotellen tuloksia. Mitään suunnitelmia puoleen eikä toiseen ei ole tullut tehtyä. Olen hyvin kiitollinen siitä, että lääkäri oli ajatellut asiaa ja kertoi kysymättä valittavanamme olevat vaihtoehdot ja oman mielipiteensä. Emme ole vielä ehtineet keskustella asiasta tarkemmin keskenämme mutta tuskin lähdemme vielä jonottamaan hoitoihin. On kuitenkin hyvä tietää, että ovet ovat meille avoimena niin halutessamme. Tulee jotenkin turvallinen olo, emme ole yksin.

Pikkuhuomioita VII

Miksiköhän juuri silloin kun kovasti yrittää, ei onnistu olemaan hiljaa? Olin viikonloppuna mökillä pienellä kaveriporukalla ja yritin yöllä käydä mahdollisimman hiljaisesti keittiössä juomassa. Sen sijaan onnistuin kaatamaan melko raskaan lasipullon, joka pamahti tiskipöydälle, jonka jälkeen roiskutin hanasta vettä päälleni enkä osannut olla kiroamatta ääneen.

Kun vihdoin yritin lähteä hiljaisesti keittiöstä kohti nukkumapaikkaani, veto sai oven pamahtamaan takanani oikein lujaa kiinni ja siinä vaiheessa olikin jo useampi kaveri hereillä unenpöpperöisenä ihmettelemässä mitä tapahtuu. Tuleekohan sitä oltua jotenkin varomaton, kun öiseen aikaan yrittää keskittyä näkemiseen pimeässä ettei törmää mihinkään? Ei sitten riitä keskittymiskyky huomaamaan muita pikku asioita? Vai olenko kömpelys mutta sitä ei huomaa muulloin kuin öisin, kun asiaan kiinnittää erityistä huomiota? Sattuukohan kenellekään muulle koskaan samanlaisia asioita?

torstai 13. toukokuuta 2010

Pikkuhuomioita VI

Olen tänään yksin koko päivän ja yön. Tai en yksin mutta kotona ei ole ketään. Vuosia toisen kanssa asuneena yksinäinen päivä on harvinaisuus. Yhtäkkiä ei tarvitsekaan suihkussa kuivata lattiaa heti suihkun jälkeen jos ei siltä tunnu kun toinen ei tule sinne kastelemaan sukkiaan, voi jättää muropaketin olohuoneen pöydälle lojumaan eikä se häiritse ketään, musiikkia voisi huudattaa millä äänellä tahansa (tämä koskee paremminkin miestäni, itse olen se ääniherkkä, joka aina pienentää)..
Alan vasta käsittää miten paljon pieniä totuttuja tapoja voinkaan murtaa ollessani yksin. Tänään ei kaavamaisuudet toimi! -Miten pienestä voikaan ihminen saada iloa! Pelkkä yhden iltapäivän itsekeskeisyys ja välinpitämättömyys muiden mielipiteistä saa minut hymyilemään.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Raskaus on raskasta?

Käväisin ostoksilla tänään ja tulin ajatelleeksi tuntemattomia ohikulkijoita. Mietiskelin muutamaa näkemääni raskaana olevaa naista ja heidän tapojaan. Miksi raskaus saa huohottamaan puhuessa? Painaako maha keuhkoja tai palleaa? Olen huomannut saman aiemminkin keskustellessani raskaana olevien kanssa. Onko oleminen asennossa kuin asennossa todella niin raskasta ison mahan kanssa? Joskus vuosia sitten jouduin olemaan pari yötä sairaalassa viimeisillään raskaana olevan kanssa samassa huoneessa ja tämä kuorsasi kammottavan äänekkäästi molemmat yöt niin etten voinut nukkua. Kuuluuko se pakollisena osana raskauteen vai onko se joidenkin epäonnisten kohtalo?

Entä sitten kävely. Tänään vastaani vaappui yksi, jonka oletin olevan raskaana kävelytyylin ja pukeutumisen perusteella mutta aloin miettiä ohitettuani hänet, että (löysästä) paidasta ei edes nähnyt mahtoiko olla pientä mahakumpua. Ainakaan ei mitään isoa, joka edellyttäisi vaappuvaa kävelytyyliä. Miksi niin moni raskaana oleva vaappuu mahan koosta riippumatta? Ymmärrän sen jotenkin isomahaisten kohdalla mutta kaikilla ei ole jättimasua ja silti vaaputaan. Ilkeästi aloin huvittaa itseäni kävellessäni autolta sisään kokeilemalla vaappumista ja pilkkaamalla niitä, jotka vaappuvat pitkään synnytyksen jälkeen ihan vain tavan vuoksi. Häpesin ilkeyttäni kyllä saman tien, vaikkei ajatuksiani kai kukaan lukenutkaan.

Raskauteen liittyy monia tällaisia minulle tuntemattomia mysteerejä, joita haluaisin päästä selvittämään. Jos en pysty saamaan lapsia itse, olen valmis adoptointiin mutta tunnen jääväni jostain paitsi, jos en kertaakaan pääse kokemaan millaista on olla raskaana. Tuntea lapsi sisällään ja kokea kaikki ne vaivat, jotka saavat juoksemaan vessassa viiden minuutin välein, vaappumaan ja kuorsaamaan. Sormet on ristissä jälleen, kahden päivän sisään pitäisi vuotojen olla alkamatta.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Häävieraana

Viime viikonloppuna olimme sukulaisen häissä. Häitä on ollut joka vuosi vähintään yhdet jo useamman vuoden peräkkäin. Joka vuosi on sama ongelma; mitä hääparille lahjaksi.

Tällä kertaa hääpari jälleen toivoi pelkkää rahaa omaa matkaansa varten. En pysty keksimään mitään typerämpää lahjapyyntöä. Jos on varaa järjestää 150 hengen häät, on oltava varaa häämatkaan omasta pussista. Mitä sitä rahaa kinuamaan sukulaisilta ja ystäviltä. Itselleni oli hyvin selvää, että halusimme suurimman osan lahjoista lahjoituksina erilaisille järjestöille, kuten WWF:lle ja Unicefille. Laitoimme listaan omankin tilinumeron ja saimme joitakin rahalahjoja mutta ne eivät olleet häämatkaa varten, matka oli varattu ja maksettu hyvissä ajoin ihan itse. Monet lahjoittivat vähän hyväntekeväisyyteen ja vähän meille itsellemme.
Häät on vaikea asia, makuja on niin monia. Häälahjaksi ei voi antaa sellaista, mistä itse pitäisi, jollei ole varma, että hääparilla on sama maku. Tai sitten pitää antaa klassikkokulutustavaraa; kynttilöitä, suklaata, valokuvakirjoja. Niitä näkyi nytkin häälahjapöydässä.

Ruokailu on toinen asia, jossa on vaikea miellyttää kaikkia. Itse jouduin luopumaan haaveilemastani suklaahääkakusta, kun etukäteen utelin ihmisiltä mistä he pitävät ja muutamat sanoivat inhoavansa suklaata. Häiden on tarkoitus olla mukava kokemus kaikille vieraille; suklaakakun inhoajaa ei voi jättää kakutta (varsinkin kun kakun seurana usein on hyvin vähän muita herkkuja), kasvissyöjää ei voi jättää syömään pelkkää keitettyä perunaa muiden herkutellessa pihveillä eikä allergikkoja voi pakottaa tuomaan omia ruokia hääpöytään. Häät on epäonnistuneet, jos yksikin vieras on kokenut jäävänsä huomiotta oman erikoisruokavalionsa kanssa. Makuasiat sikseen mutta allergiat ja muut dieetit tulee huomioida, jos ne on etukäteen kerrottu.


Ohjelma on juhlan osa, jossa hääparin luonne näkyy parhaiten. Millaista ohjelmaa, missä tahdissa, onko juontoja.. Se on myös osa, johon hääväellä ei ole mitään sananvaltaa. Koska olen viime aikoina päässyt käymään monissa häissä, on minulle kertynyt vertailupohjaa. Väittäisin, että enemmistö ei nykyisin halua paljoa ohjelmaa, jos lainkaan. Jokaisissa häissä, joissa olen ollut on ollut morsiuskimpun ja sukkanauhan heitot. Joissakin se on ollut ainoa järjestetty ohjelma. Ohjelmattomuus on melkeinpä muotia nykyisin. Mikäs siinä, jos hääpari sellaiset juhlat haluaa. Itse halusin paljon ohjelmaa ja pyysin hyvissä ajoin rakkaita ihmisiä, joiden tiesin osaavan esiintyä harjoittelemaan jotakin häihin. Omasta mielestäni meidän häiden ohjelma meni oikein loistavasti; ei ollut mikään kiire tai liian ohjelmoitua mutta jotakin ryhtiä menossa kuitenkin. Oi-niin-tieteellisen luonneanalyysini perusteella se kertoo minusta, että pidän suunnitellusta, harkitusta toiminnasta. Askartelin häitä varten noin vuoden, en tietenkään kaikkina päivinä. Melkein kaikki olikin itse tehtyä. Tein myönnytyksen siinä, etten valmistanut kutsujen paperia itse, kun emme saaneet paperista tarpeeksi siistiä.
Viime viikonlopun häistä näki, että ne oli järjestetty nopealla aikataululla; pienet yksityiskohdat oli hiomatta, koristeet ostettu kaupasta, aitoja kukkia ei ollut lainkaan. Toisaalta näki myös morsiamelle tärkeät asiat, kuten hiustenhoitovälineet naisten vessassa kaikkien vieraiden käyttöön. Sellainen ei käynyt minulla mielessäkään omia häitä järjestäessä.

Viime viikonlopun häät oli oikein hauska juhla. Häissä on se erikoisuus verrattuna muihin juhliin, että olipa niissä kuinka kamalaa tahansa, aina niissä on kuitenkin mukava käydä ja jää hyvä mieli. Häät on iloista menoa ja rakastunutta paria on miellyttävää katsella missä tahansa puitteissa. Tosin täytyy tähän loppuun mainita, että jokin vuosi sitten ulkoilmahäissä satoi ja oli hirvittävän kylmä; niistä ei jäänyt erityisen positiivista mielikuvaa päällimmäiseksi. Mutta kyllä niistäkin kaivamalla löytyy hyviäkin puolia. :) (ja selvennykseksi, viime viikonlopun häät eivät olleet kamalat millään mittarilla vaan onnistuneet ja hauskat juhlat)

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Vaatteiden löytämisen vaikeus


Oletteko koskaan yrittäneet tunkea rintoja paitaan, jääneet jumiin puolivälissä ja joutuneet pyytämään apua toisessa sovituskopissa olevalta tuntemattomalta? Minä olen.

Inhoan käydä (vaate)ostoksilla yksin jo siitä syystä, että saatan tarvita apua mitä oudoimmissa asioissa. Olen jo aikaa sitten lakannut häpeämästä avun pyytämistä. Varsinkin alusvaatteita sijoitetaan käsittämättömän korkealle seinälle meidän normaalipituisten ulottumattomiin. Vetoketjut ovat mystisiä ja ne halutaan aina laittaa selkään tai kainaloon – ei mitään mahdollisuutta saada niitä kiinni ilman neljää kättä. Paita tai mekko saattaa myös huijata olevansa joustavaa kangasta mutta jousto katoaa, kun sitä yrittää saada päälle eikä se sitten lähdekään yhtä helposti pois.

Housuostoksilla en ole käynyt vuosiin. Turhaudun siellä niin tehokkaasti. Olen luopunut ajatuksesta, että joskus löytäisin pituudeltaan sopivat housut, aina niitä joutuu viemään äidille lyhennettäväksi. Leveyden puolesta sopivia housuja toki on, riippuen siitä haluaako leveyden sopivan vyötäröön vai reisiin. Molempia ei voi saada. Vyötäröltä sopivat housut eivät mahdu reisistä jalkaan ja reisistä sopivat housut roikkuvat vyötäröllä moninkertaisena vaatemyttynä. Vyökään ei riitä rutistamaan tarpeeksi, varsinkaan jäykkiä kankaita kuten farkkuja. Tai sitten housut ovat lantiomallia eli jäävät juuri leveimpään kohtaan ja olettavat, että ne mahtuisivat kiinni. Stretch-farkkuja olen yrittänyt mutta nekään eivät asetu vyötärölle hyvin ja lisäksi löystyvät parin käytön jälkeen reisien kohdalta ja kehittävät polvipussit. Ei sellaisia housuja voi käyttää julkisesti, ne sopivat vain mökkeilyyn.

Toinen suuri syyni vältellä vaateostoksia on kyvyttömyyteni nähdä vaatteita kauniina päälläni. Koska kaikki näyttää rumalta, ostan jotain pakolliseen tarpeeseen, koska vaate on kivanvärinen ihan muuten vain, tai vaate on sopivanhintainen. Vuosia olen yrittänyt, mitään en ole oppinut. Olen lukenut pukeutumisoppaita, katsonut ohjelmia, tutkinut lehtien vinkkejä mutta missään ei koskaan ole tiimalasivartaloisia muuttumisleikeissä tai muissa. Aina kerrotaan, kuinka pienirintainen, pitkä, ylilaiha, omenavartaloinen tai harteikas pukeutuvat, koskaan ei kerrota kuinka leveälantioinen, kapeavyötäröinen ja isotissinen lyhyt ihminen tulisi pukea siististi. Olen täysin sitä mieltä, että syy minunkaltaisteni puuttumiseen kyseisistä ohjelmista on se, että nämä ”ammattilaiset” eivät halua ohjelmaansa mahdotonta haastetta. Ei tällaista vartaloa varten ole olemassa vaatteita. Olisi noloa myöntää se muotiohjelmassa.

Vetoan teihin, jotka luette tätä. Mistä voisin löytää vaatteita opiskelijabudjetille sopivaan hintaan? Minkälaiset vaatteet sopivat tällaiseen vartaloon?

lauantai 1. toukokuuta 2010

Julkisesta suukottelusta

Keskustelin muutama päivä sitten pienessä porukassa julkisista hellyydenosoituksista. Joku oli nähnyt teinipariskunnan suutelemassa ja halailemassa kadulla välittämättä ohikulkijoista ja oli kovin pahastunut asiasta. Hänen mielestään julkiset hellyydenosoitukset ovat häiritseviä. Kukaan ei saisi suudella toista muualla kuin oman kodin rauhassa.
Itsekin olin joskus vähän samalla kannalla, en tosin ihan noin jyrkästi. Minuakin häiritsi, jos jouduin pidempään katselemaan suutelevaa pariskuntaa; varsinkin jos he kuuluivat samaan seurueeseen kanssani ja koko illan jouduin katselemaan heitä. Tuntemattomat, joita näin ohikulkiessani saattoivat häiritä hetken mutta eivät jääneet häiritsemään mieleeni samalla tavalla kuin kaverilleni, joka yksinpuheli pitkään kuinka häiritsevää julkinen suukottelu on.

Tavattuani nykyisen aviomieheni olen joutunut muuttamaan käsityksiäni julkisista hellyydenosoituksista. Hän oli ja on edelleen ahkera halailija ja suukottelija ja itse ison oman tilan omaavana jouduin tottumaan siihen, että vieressäni on lähes jatkuvasti joku. Myös julkisella paikalla. Olemme päätyneet kompromissiin runsaan suukottelun ja oman tilan välillä, tosin edelleen olemme julkisella paikalla sekä kaveriporukassa toisinaan mielestäni liian paljon kiinni toisissamme.

Suurin havaintoni ”muutosprosessissani” on ollut, että muiden suutelu ei enää häiritse tippaakaan, jollei pariskunta nyt satu tukkimaan ainoaa reittiä vessaan baarissa tai muuta sellaista. Ehkä julkisen suutelun paheksunta on kateutta?