tiistai 19. lokakuuta 2010

Loputonta avun etsintää

Etsiskelin vanhoista lehdistä erilaisia asiantuntijoiden laatimia laihdutusruokavalioita. Monessa lehdessä on tarjolla viikon ateriat tarkalleen mitattuina.

Niiden noudattamisessa on vain kaksi ongelmaa. Ensinnäkin joudun aina soveltamaan liharuokien tilalle soijaa tai linssejä tai jättämään yhden ainesosan kokonaan pois. En ole löytänyt pelkällä kasvisruualla tehtyä ruokalistaa mistään.

Toiseksi niissä on aina jokin osa, esimerkiksi tuoremehu, jota juodaan 2-3 aamuna puoli lasillista eikä muulloin. Minun pitäisi siis ostaa se litran mehupurkki, juoda siitä puolet viikossa ja heittää loput roskiin, kun avattu mehu ei säily juuri viikkoa pidempään? Mitä noissa ohjeissa oikein oletetaan? Että perhe (minun tapauksessani mieheni) käyttää sen lopun mehun vaikkei pitäisi sen mausta yhtään? Entäs sinkut?
Miksei viikon ruokavaliota voi tehdä ajatellen myytäviä pakkauskokoja, jotta ohjeiden noudattaminen olisi helppoa ja edullista?


Tuoremehun tapauksessa voisi toki puristaa appelsiineista tuoretta mehua joka toinen aamu ohjeen mukaisen määrän, jos jaksaisi olla ahkera. Valitettavasti kaikissa tuotteissa, joita ruokalistoista löytyy ei ole korvaavaa vaihtoehtoa isolle pakkaukselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti