torstai 24. helmikuuta 2011

Pikkuhuomioita XXVI

Tänään sattui omituisia. Kuten olen kertonut, en ole kaikkein pisin ihminen ja toisinaan liukuovet tuottavat hiukan hankaluuksia. Ne kun avautuvat liikkeentunnistimella, mutta tunnistavat vain tietyn pituisia henkilöitä. Aina silloin tällöin päästäkseni ovista kulkemaan joudun siis heiluttelemaan käsiä pääni yläpuolella tullakseni huomatuksi liikkeentunnistimessa.

Erityisesti yhden yliopiston rakennuksen ovi on vuosia temppuillut kanssani ja olen tottunut heilumaan sen edessä jonkin aikaa ennen kuin ovi tajuaa aueta. Tänään poikkeuksellisesti satuimme käymään rakennuksessa syömässä kavereiden kanssa. Lähestyessämme ovea kaverini meni edeltä ja ihan normaalisti marssi sisään. Minä jäin seisomaan ovelle ja tuijottamaan; ovi ei olekaan rikki vaan se aukeaa joillekin ihan itsestään. Mitä kummaa? Tämä kokemus mullisti ajatusmaailmani. Joillekin ihmisille liukuovet aukenevat ilman heilumista ja itsensä narriksi tekemistä niiden edessä. Oli sen verran hömelö ja nolo olo, etten kehdannut kertoa kavereilleni vuosien tappelusta kyseisen oven kanssa. Toisille se kun on ”vain ovi”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti