Pohdiskelin jokin aika sitten itsekseni pitkiä parisuhteita ja niiden toimivuutta. Me olemme olleet mieheni kanssa yhdessä reilut seitsemän vuotta, joista noin puolitoista vuotta naimisissa. Pidän sitä jo melko pitkänä suhteena.
Uudessa parisuhteessa suurimpia muistoja ovat ensimmäiset kerrat. Ensimmäinen suudelma, ensimmäinen yhteinen elokuvissakäynti, ensimmäinen yhteinen joulu, ensimmäinen yhteinen koti... Ne ovat yleensä arkisuudestaan huolimatta jännittäviä ja ikimuistettavia asioita. Mitä ensimmäisiä on jäljellä pitkässä suhteessa?
Olemme pyrkineet ylläpitämään tietynlaista uuden jännitystä suhteessamme, mutta vuosien kuluessa se vaatii yhä enemmän tietoista toimintaa. Kun ”ensimmäisiä asioita” kertyy muistoihin, on hankalaa keksiä uusia asioita tehdä. Minusta se on silti mukavaa; ensimmäisistä asioista saa edelleen saman jännityksen ja uuden muiston kuin alkusuhteessakin. Ja useimmiten keksiminenkin on hauskaa, varsinkin jos sen tekee yhdessä.
Minusta tuntuu, että vauvan odottamiseen pätee sama logiikka. Lapsen kanssa pääsee kokemaan erilaisia ”ensimmäisiä kertoja” kuin muuten ikinä pääsisi. Pääsee näkemään ja jakamaan oman lapsensa ensimmäiset hampaat, askeleet, koulupäivän.. Se on ihan yhtä lailla jännittävää kuin parisuhteenkin ensimmäiset; ehkä vielä hienompaa, kun sen pääsee jakamaan kumppaninsa kanssa, aivan kuin vauvan ensimmäiset olisivat lisä parisuhteen ensimmäisiin.
Pelifriikin sivuhuomautuksena olen huomannut peliteollisuuden havainneen tämän ihmisten tarpeen ensimmäisten muistojen kirjaamiseen kehittämällä achievement-systeemin, jossa tekemällä erilaisia pelinsisäisiä, juoneen liittymättömiä saavutuksia, esimerkiksi keräämällä lemmikkejä tai kokkaamalla tiettyjä ruokia pelissä, saa merkinnän hahmon kehityshistoriaan. Helppoa ja palkitsevaa.
Odotan innolla uusia ensimmäisiä kertojani. Mahdollisesti noin kuukauden päästä koen ensimmäisen raskauteni. Parhaillaan koen ensimmäistä lapsettomuushoitoani sivuvaikutuksineen. Jännittävää.
Kiitos blogistasi, rauhoittaa lukea muiden pohdintoja asioista joita itsekin käy läpi. Meillä mennään noin vuoden teitä jäljessä lapsiasiassa, vasta harkinnassa mennä lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin, vuosi yritystä takana.
VastaaPoistaToivottavasti teillä pian tärppää nyt hoitojen myötä!
Kiitos kommentista. On aina kiva kuulla muistakin ihmisistä.
VastaaPoistaSenkin uhalla, että tämä blogi muuttuu täysin valittamiseksi (mitä yritän kyllä välttää) haluan tuoda kaikenlaisia puolia esiin tästä odotusajasta. Tietenkin kaikilla on omanlaisensa ongelmat, mutta ainahan se auttaa kun tietää toisten kokeneen ja selvinneen samantyyppisistä vaikeuksista. Lapsettomuus on todella yksityinen ja samalla yksinäinen asia.
Menkää ihmeessä tutkimuksiin, vuosi yrittämistä on se raja kun klinikat ottaa vastaan. Tutkimuksissa menee kuitenkin aikansa, nopeasti huomaa olevansa ikäloppu (ai mikä ikäkriisi?) ja ilman lasta. Onhan se hyvä tietää miksei lasta tule ja onko sitä edes mahdollista saada omin keinoin.