lauantai 3. heinäkuuta 2010

Juhannusmuistoja

Juhannus oli ja meni. Palasin eilen töihin ja seuraavaa lomaa saakin odotella elokuulle. Toisaalta töihin oli ihan mukava palata, toisaalta olisin mielelläni vielä jäänyt mökille tuijottelemaan Saimaalle kauas netistä ja tietokoneesta. Kotona tunnen koko ajan epämääräistä huolestumista opintojeni etenemisestä ja tekemättömistä töistä.

Juhannukseeni kuului muutaman päivän mökkeilyn lisäksi kolme yötä mieheni vanhempien luona, ovulaatioaika samaan aikaan, kissan sairastuminen ja edellisistä syistä pieni riitely.

Tämä ovulaatioaika oli viimeinen, jonka aikana raskaaksitulo tarkottaisi, että synnytän ennen kuin täytän 30 vuotta. Se aiheutti minulle enemmän paineita kuin olin valmis myöntämäänkään. Olin melkoisen kireä ja itkuherkkä parin päivän ajan. Se yhdistettynä appivanhemmilla oloon ei ollut paras yhdistelmä, joten käytin parhaani mukaan aikani muiden ihmisten välttelyyn.

Nyt kun tuo aika on mennyt ohi ja kuukautisia odotellaan, on oloni melkoisen helpottunut. Tuntuu kuin painolasti olisi pudonnut hartioilta. Enää en voi tehdä mitään asian eteen. Joko tulen raskaaksi tai en. Jos en, ehdin kyllä synnyttää yli 30-vuotiaanakin. Lapsuuden aikataulut ja haaveet joutavat romukoppaan. Olen vapaa! Saan tehdä uusia aikatauluja, joihin voin sitten pettyä muutaman vuoden päästä uudestaan tai olla tekemättä, ihan miten haluan! Onneksi lapsena ei osannut suunnitella elämää juuri 30-vuotispäivästä eteen päin, niin ei tavoitteet paina päällä. Tai no, onhan se, että aion kiertää maailman kaikki kolkat elämäni aikana..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti