maanantai 9. tammikuuta 2012

Pakko astuu elämään, taas

Pakko tehdä tehtävä valmiiksi ennen perjantaita, pakko ehtiä käydä läpi ja pakata nämä tavarat. Pakko maksaa nuo laskut, pakko kirjoittaa nämä tekstit. Aika loppuu kesken eikä apua löydy. Kaikki on tehtävä itse. Pakko.

Ensimmäinen opiskelukurssi on alkanut. En muistanut, että se alkaa näin aikaisin ja ahdistuin sähköpostiviestistä, jossa kerrottiin ensimmäisen tehtävän aikaraja. Deadlineja ei saa ylittää tai putoaa kurssilta, joka viikko on kirjoitettava 2-4 sivua viikosta riippuen, luettava 100 sivua tai kuunneltava kaksi tuntia esitelmiä ja luettava niiden päälle 50 sivua. Miksi ihmeessä lähdin tuollaiselle hullulle kurssille? Miksei erittäin kiinnostavaa aihetta voitaisi opettaa vähemmän ahdistavalla tavalla? Suoritanko raskaan kurssin vai aloitanko kevään luovuttamalla?

En haluaisi tehdä kumpaakaan, en luovuttaa enkä suorittaa. Haluaisin, kuten suunnittelin, vielä tämän viikon keskittyä palkkatyöhön ja kodin siivoamiseen. Tämän päivän olen kuitenkin melkeinpä vain istunut ja ahdistunut. Hokenut noita pakkolauseita mielessäni. Miksi aina tällaisessa tilanteessa mieli jotenkin sulkeutuu enkä saa mitään aikaan? Yksinkertainen tavaroiden lajittelu on yhtäkkiä mahdotonta, tekstien lukeminen ja niistä kirjoittaminen hankalaa kun ei ymmärrä lukemaansa millään.

Luopumalla kurssista helpottaisin suorituspaineita ja eläisin tämän viikon helpommin. Mutta se olisi huono ennen loppukeväälle. Pitäisi osata valita kurssinsa niin, että ei joutuisi liian työn vuoksi luopumaan niistä. Mielenkiinnottomuus on eri asia.

Ahdistusta ei auta jälleen kerran keskeytyneet yöunet surkean huoltoyhtiömme takia. Odotan niin innolla poismuuttoa tästä asunnosta. Kokonaisia yöunia ja huoltoyhtiötä – tai talonmiestä – joka pitäisi talon asukkaita asiakkaina tai edes ihmisinä eikä pelkästään työnsä häiriötekijöinä. Olen alkanut miettiä muuttoa kauas maaseudulle, kilometrien päähän lähimmästä asutuskeskuksesta, ettei tarvitsisi kuunnella peräkkäin jokaisen naapuritalon sekä teiden aurauksia, hiekotuksia, lehtipuhaltimia, juhlia, juoppoja, riitoja... Voisin ihan hyvin hankkia traktorin ja hoitaa itse aurauksen siihen aikaan kun se minulle paremmin sopii. Nytkin joudun kahlaamaan hangessa omassa pihassani huonon huoltoyhtiön surkean työn takia, vaikka joudunkin heräämään omituisiin aikoihin traktorin meteliin ja vilkkuvaloihin lähes joka yö ja kaiket päivät kuuntelemaan samaa puuhaa naapurien pihoilta.

Palatakseni sivupolulta ahdistukseeni; nämä lapsettomuushoidot lisäävät sitä suunnattomasti. Kun ei voida osoittaa viikkoa jolloin tulen olemaan toimintakyvytön punktion vuoksi, en voi suunnitella mille kursseille menisin. Juuri samaan aikaan alkaa pari luentokurssia ja yhdestä on tentti, kun minulla on ehkä punktioaika. Ärsyttää elää epävarmuudessa niin monella elämän osa-alueella. Mikään ei tunnu olevan omassa hallussa tai päätäntävallassa. Olisi edes yöunet omassa vallassa mutta ei!

3 kommenttia:

  1. Voi kun osaisin auttaa, tunnistan niin samat piirteet itsessäni! Ja siksi en osaakaan auttaa kun en tiedä itsekään, mitä pitäisi tehdä. Minulla on myös nyt vähän sellainen tilanne, että PAKKO olisi ja mitään en saa aikaiseksi. Myös minä menen lukkoon tällaisessa tilanteessa ja sitten vain istun ja ahdistun ja mitään ei tapahdu. Ja herään keskellä yötä ahdistavaan tunteeseen.

    Mitenhän me päästäisiin tästä ulos?

    VastaaPoista
  2. Päätin jättää kurssin kokonaan väliin niin alkoi työntekokin maittaa vähän paremmin.

    Ei tästä taida olla ulospääsyä olemassa? Mutta helpottaa vähän tietää ettei ole aivan yksin ongelmansa kanssa, vaikkei tietysti olekaan mukavaa sun kannalta ymmärtää mua tässä. Sanatkin menee solmuun.

    VastaaPoista