Niinpä niin. Nyt sen tajusin.
Kävimme viime lauantaina Ikeassa miehen kanssa hakemassa lisää muuttolaatikoita. On muuten kalliita muovilaatikoita siellä, halppiskaupoista sai puolet halvemmalla. Mietittiin ajaessa sinne, että tällä kertaa voisi ahdistumisen sijaan katsella tavaroita lastenosastolla ja ostaa jotain pientä kivaa. Meillä ei ole mitään suoraan lapselle hankittua kotona, emmekä ole koskaan edes harkinneet moisia ostoksia. Jokin ihme päähänpisto sai meidät nyt kuitenkin poikkeamaan tavoistamme.
Pyörimme jonkin aikaa lastenosastolla vauvamahojen ja kiljuvien lasten seassa eikä se tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin ennen. Hetkiseksi jopa antauduin kuvitelmaan lastensängyn hankkimisesta maha pystyssä. Emme kuitenkaan ostaneet mitään, koska ei sieltä löytynyt mitään kivaa ostettavaa. Mitään isoa huonekalua emme edes katselleet, vaan mielessä oli joku pinnasängyn reunus tai muu selkeästi vauvatavara, mutta kuosit oli melko rumia.
Mitä jos tuolla käynnillä pilasimme viimeisenkin toivon lasten saannista... Sallin itselleni liikaa haaveita ja heti tilaisuuden tullen ne romahtivat. Niin käy aina kun päästän itseni unelmoimaan jostain tärkeästä ja isosta asiasta. Itsehillintä. Sillä niitä lapsia tehdään.
Vaikka sinusta tuntuukin siltä, että vauvatavaroiden katselu luo huonoa karmaa, niin ei ole. Ihan oikeasti. Haaveilu voi olla raskasta, mutta ilman unelmia elämä on tosi tyhjää.
VastaaPoistaSitä haluaa ajatella, että omat tekemiset vaikuttaisi edes jotenkin eikä olisi niin muiden vietävissä tässä asiassa. Jotta voi sättiä itseään kun kaikki menee huonosti yleismaailmallisen, kohdentamattoman vihankohteen sijaan. Voi haaveilla asioista, joihin pystyy vaikuttamaan, kuten uudesta kirjahyllystä tai suklaapatukasta.
VastaaPoista