tiistai 10. tammikuuta 2012

Ostoksilla

Viime viikon ostoksillakäynnistä unohdin kirjoittaa yhden todella innostavan ja positiivisen asian. Sovittelin useampia hameita, en tosin päätynyt ostamaan yhtäkään. Kaikissa oli joku vika; outoja pussittavia vekkejä, liian suuria kokoja (!) tai liian suuri hinta.

Aiemmin olen käyttänyt housuissa ja hameissa vaatekokoa 40 tai 42, koska lantioni on todella leveä. Nyt olen hitusen laihtunut, joten otin yhdessä kaupassa hameista koon 38. Se oli liian iso! Sovitin kyseisessä kaupassa kahta erilaista hametta ja molemmista mahtui päälle koko 34. Sama toistui kahdessa seuraavassa kaupassa. Mitä ihmettä!
Yhtäkkiä toissapäivänä vielä jouluna käyttämäni vanha hame olikin liian iso vyötäröltä. Jouluna tosin kärsin valtavasti turvotuksesta ja tyhjennysvuotokin oli. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Haluan vielä vaalia laihtumisen ihmettä enkä ole mitannut itseäni enkä kokeillut vanhoja vaatteitani ylleni. Pelkään, että ne eivät mahdukaan, koska en koe laihtuneeni. Ehkä kaupan hameissa oli joku virhe? Kaikkien kolmen kaupan yhteensä neljässä hameessa. Vai onko omakuvani niin vääristynyt ja jatkuvasti turpoileva maha niin hämäävä etten tajua todellisuutta?

Virallinen päätös. Otan mitat tällä viikolla samaan aikaan kuin on viikkopunnitus eli torstaina. Jännittää.

6 kommenttia:

  1. eikös aika usein käy niin, että painon tippuminen saattaa kestää vähän aikaa mutta ne sentit alkaa tippumaan nopeammin?

    Mut tuohan on ihanaa! =)

    VastaaPoista
  2. Ohops! Jopas olet saanut Kevyt -projektiin huikean startin:) Ainakin tuli hyvä mieli kauppareissulla:) Minulla on kevyilijöille haaste blogissani!

    VastaaPoista
  3. Tuo on se fiilis, jonka takia tässä tuskaillaan... Hienosti lähtenyt sinulla projekti käyntiin! -Ja mihin kaikkeen se johtaakaan...:)

    VastaaPoista
  4. Vielä pitää olla jäitä hatussa.. Varsinkin kun tuo vatsa turpoilee miten lystää niin mieluusti piilottelin sitä laihanakin. Oli joka tapauksessa hieno fiilis kaupassa, vaikka se jäisikin toistaiseksi ainutkertaiseksi. :)
    Junna, olen hidas mutta mietin kovasti jo haastettasi.

    VastaaPoista
  5. Oliko ihan tavallisia mekkokauppoja vai valkoisten mekkojen kauppoja? Häämekot tuppavat olemaan usein 2 kokoa isompia kuin normaalisti. Siis just että koko 34 vastaa kokoa 38. Mikä lie logiikka taustalla? Että morsimelle tulee hyvä mieli?

    Mutta niin tai näin, niin tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
  6. Valkoinen mekko on seissyt kaapissa käytettynä jo kaksi ja puoli vuotta. Kyseessä oli Seppälä, Anttila ja Lindex ja ihan perus hameet, ei kokomekkoja.

    Eikö noita "tavallisten" vaatteiden kokoja jokunen vuosi sitten muokattu sopimaan johonkin yleiseurooppalaiseen standardiin tms.? Eli ennen M-koko oli 38, muutoksen jälkeen 40 ja uutena kokona tuli XS, vastaamaan kokoa 34. Tai jotkut liikkeethän ilmoittaa numerot aina kahdella numerolla kuten 32-34, 40-42 (XS ja M). Sinänsä mielenkiintoinen toi XS, mulla on juuri kädessäni kaksi paitaani, joista toisessa lukee Kapp'Ahl XS 32-34, toisessa XS 34-36.
    Pointti oli se, että ehkä hääpuvut on siinä vanhassa kokoluokituksessa, mutta myyjät vaan kääntää puheessaan koot vastaamaan muiden kauppojen kokoja?

    VastaaPoista