keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Laihdutus, osa 8

Joulukuun laihdutusprojektini ensimmäinen este ylitetty. Minut kutsuttiin kylään syömään juustokakkua ja katsomaan elokuvaa. Sen enempiä asiaa ajattelematta vesi nousi kielelle ja olin lähdössä viettämään herkutteluiltaa. Hyvin pieni ääni takaraivossa huomautti, että juustokakku voisi olla hankala urheilla pois seuraavana päivänä, mutta kuka nyt pieniä ääniä jaksaa kuunnella.

Onneksi tai valitettavasti, en ole varma kumpaa, paikalle saapui ystäväni ”valkea ritari ratsullaan”, toiselta nimeltään ”Herra huonon omantunnon ylläpitäjä” ja muistutti laihdutusprojektistani. Jouduin siis kieltäytymään kakusta ja varmuuden vuoksi lähdin kotiin, kauas rasvaisista kakuista ja muista herkuista. Kotona vielä rankaisin itseäni moisista ajatuksista kesken laihdutuskuurin urheilemalla tunnin Wii Fitillä kunnon hikeen asti. Ruuaksi tein kevyttä kasviskeittoa, mutta palkitsin itseni jälkiruuaksi pienellä tölkillä olutta. Tunsin, että olen sen ansainnut.

Täytyy myöntää, että nyt on hyvä olo. Mieltä ei paina liika herkuttelu ja sain urheiltuakin pitkästä aikaa. Melkein tekisi mieli jättää tenttiinlukukin tältä päivältä, kun olen jo niin kovin ahkera ollut tänään, mutta ehkä ei pidä liioitella itsensä palkitsemistakaan.

2 kommenttia:

  1. Hieno homma Kerttu! Mahtavasti väistetty juustokakku :D Tsemppiä myös jatkoon, koska edessä on vielä pahin. Joulu. Joka laihdutuskuurin tappaja.
    Mut eiköhän siitä selvitä ja jos ei, niin alotetaan sit tammikuussa alusta :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :)
    Oon jo valmiiksi asennoitunut jouluun kohtuullisen syömisen juhlana, jotta en tuntisi huonoa omaatuntoa kaikesta siitä imelletyn perunalaatikon määrästä, jonka aion syödä aina kun suklaansyönniltäni ehdin. Mutta jos pystyn nyt vähän keventämään ennen joulua, on helpompi taas päästä ruotuun tammikuussa. Toivottavasti.

    VastaaPoista