Nyt on punktiopäivä ohi ja toipumispäivä meneillään. Minulta saatiin yhteensä 13 munasolua, joista on hedelmöittynyt yhdeksän. Nyt vielä jännitetään moniko näistä hedelmöittyneistä lähtee jakaantumaan hyvin eli ovat käyttökelpoisia. Huomenna paras hyvistä istutetaan kohtuuni ja loput hyvät pakastetaan.
Toivon todella, että pakkaseen menee mahdollisimman paljon soluja. Eilistä en haluaisi toistaa ihan lähivuosina. Se oli aivan hirveää. Voin edelleen lievästi pahoin heti kun ajattelenkin eilistä, mutta yritän nyt kirjoittaa kammotukset auki ja ehkä siten saada ne mielestä kummittelemasta.
Vatsani oli punktioon mennessä pahasti turvoksissa ja kipeä. Menimme aamulla yhdessä mieheni kanssa odottelemaan punktiota. Sain heräämöstä sängyn ja sairaalavaatteet ja odottelimme noin tunnin punktioaikaa. Minua ennen punktiossa kävi viereisen sängyn nainen. Hän palasi punktiosta ihan hyvävointisena eikä halunnut hoitajan tarjoamaa särkylääkettäkään. Tämä vähän rohkaisi minua, ehkä toimenpide ei satukaan pahasti.
Mieheni tuli mukaan toimenpiteeseen, onnekseni. Todennäköisesti ei hänen kätensä onneksi. Kuten olen useaan otteeseen täälläkin maininnut, pelkään kipua valtavasti.
Puudutuspiikki oli yllättävän kivuton. Myös oikean puolen viisi munasolua tulivat koeputkiinsa kohtuullisen helposti ja nopeasti. Mutta se vasen puoli! Se kun oli jo valmiiksi hajoamispisteessä särkyynsä ennen sorkkimistakin.
Puudutuksesta ei ollut mitään hyötyä. Kipu oli jotain järjettömän tuskallista ja alkuun oli vaikeuksia pitää lihaksia rentoina. Sitten keksin puristaa mieheni kättä mahdollisimman lujaa ja valittaa ääneen, niin sain jännitettyä ylemmät lihakset ja rentoutettua alalihakset. Vasemman puolen käsittely kesti mielestäni iäisyyden enkä pystynyt enää kuuntelemaan mitä ympärilläni puhuttiin.
Päästyäni takaisin heräämöön minulle laitettiin tipan kautta kahta antibioottia, koska lääkäri oli osunut vasemmalla puolella endometrioosiin. Sain myös lisää vahvoja särkylääkkeitä suoraan suoneen. Näistä lääkkeistä tulin pahoinvoivaksi ja oksensin useampaan kertaan. Sain kahta eri pahoinvointilääkettä, jotka auttoivat vähän, mutta eivät tarpeeksi. Hoitaja oli todella mukava ja istui juttelemassa kanssani helpottaakseen paniikkituntemuksiani.
Tällä välin vieressäni maannut nainen lähti kotiin hyvinvoivana ja ilman turvotusta – kireissä farkuissa.
Itse sain syötyä runsaasta aamupalatarjonnasta juuri ja juuri pienen määrän mustikkakeittoa. Se riitti siihen, että minusta jo eroon haluavat hoitaja ja lääkäri kotiuttivat minut tunnin myöhässä arvioidusta. Taisin jättää jälkeeni pienen sotkun, mutta sekavassa tilassani en jaksanut miettiä moisia.
Nukuin melkein koko eilisen. Olisi pitänyt syödä, saada verensokeria ylös, mutta en pystynyt. Oksensin pariin otteeseen illan mittaan. Yritin kyllä syödä ja harmitti, kun mieheni ostamat herkut joko tulivat ylös tai en voinut edes koskea niihin.
Tänään olen edelleen ollut huonovointinen. Tunsin nälkää ensimmäistä kertaa tänään iltapäivällä ja sain vihdoin syöty jotakin pientä.
Tätä kirjoittaessani huomaan etten vielä pysty ajattelemaan eilistä kunnolla. En ole kertonut asioista kovin tarkasti, ehkä myöhemmin pystyn tarkentamaan tekstiäni. Jätin kertomatta muun muassa paniikkikohtauksestani, koska sen ajatteleminen on liian raskasta tänään. En todellakaan halua toistaa tätä kokemusta hyvin pitkään aikaan. Jos tämä on ainoa tapa saada lapsia, joudun miettimään hyvin tarkkaan olenko valmis tähän uudestaan. Nyt sormet ristissä pakastukseen kelpaavien munasolujen puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti