keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Suurten tunteiden viikonloppu part 2

Pelan lääkäriluennolla viime viikonloppuna tuli juteltua joidenkin kanssaihmisten kanssa adoptioprosessista. Se oli minusta miellyttävää. Vihdoinkin saan olla avoin ympäristölle asioista, jotka minua mietityttävät. Juttelimme adoptiosta myös ystäväperheen kanssa myöhemmin illalla, mutta siitä ja avoimuusasioista lisää myöhemmin.

Lauantaiaamuna kun saavuimme Pelaan olimme matkustaneet useita tunteja ja minulla oli kova vessahätä. Jätimme takit ja painelin suoraan vessaan. Minulla on ollut nyt jonkun verran turvotusta tämän viimeisen PASin jälkeen ja erityisesti täyden rakon kanssa vatsa pallottaa tehokkaasti. Kulkiessani aulan läpi ihmisten seisoskellessa kahvikuppiensa kanssa tunsin lähes yksimielisen vihan tunteen tuijottavan mahaani. Missä tahansa muualla pyöristynyttä vatsaa katsotaan positiivisesti ja kannustavasti paitsi täällä. Se tuntui ihan mielettömän hyvältä! Tätä tunnetta en edes yritä selittää niille, jotka eivät tiedä mistä puhun, mutta uskoisin aika monen teistä lukijoista ymmärtävän. Minä kuulun joukkoon, en ole yksin eikä minun tarvitse peitellä tunteitani täällä! Vessasta tullessa vatsa oli tietysti pienempi ja yritin asetella vaatteet niin, että se näyttäisi muutenkin pienemmältä ja sain vapautuksen olosta vihankohteena.

Juttelin lounaalla ja jonkun kerran vessajonossa ihmisten kanssa adoptioasioista. Kaikki kenelle juttelin olivat prosessissaan pidemmällä kuin me – mikä oli ihan odotettavaa. Yksi pariskunta oli jo kotiselvitystä vaille valmiita. Oletin, että suurelle osalle lapsen terveyslomakkeen täyttö olisi se vaikein osuus ja niin se olikin monelle. Yllätyin positiivisesti, että emme kuitenkaan olleet ainoa pari kenelle adoption kohdemaan valinta on se kaikkein vaikein. Minusta oli mielenkiintoista huomata, että eräs nainen, joka sanoi terveyslomakkeen täytön olevan se vaikein juttu osoittautui myöhemmin sairaanhoitajaksi ammatiltaan. Olisi voinut kuvitella, että hänellä olisi ammattinsa puolesta enemmän tietoa saatavilla eri ongelmista. Tai ehkä hänellä on liikaa tietoa.

 Lapsen tausta- ja terveystietolomake sisältää aika omituisia kohtia – edelleen lääkäriluennon jälkeen ihmettelen niitä. Toisaalta ymmärrän kyllä, että kohdemaassa joku voi hylätä lapsensa mitättömistä syistä tai jokin pieni asia ollakin osa suurempaa syndroomaa, mutta silti. Tähän kohtaan tekisi mieli laittaa alaviite, jossa pohdin etiikkaa, moraalia ja länsimaista ylemmyydentunnetta liittyen äskeiseen lauseeseen ”hylätä lapsensa mitättömistä syistä”. Se on toisen blogitekstin paikka joskus myöhemmin. Se on totta, että kaikki pienetkin viitteet ovat tärkeitä kun yritetään selvittää onko kyseessä jokin isompi oireyhtymä, syndrooma, joka onkin tarkkaan harkittava. Mutta ei kai jokaista yksittäistä piirrettä voi syndrooman pelossa karsia pois? Miksei lomakkeessa ole raksia kohtaan ”hyväksyn maksimissaan kaksi minor-piirrettä” tai muuta vastaavaa?

Kohdat, joita ihmettelen lomakkeessa ovat minusta mitättömiä. Yhdessä olevat, puuttuvat tai ylimääräiset varpaat. Lääkärin mukaan harvoin osa mitään syndrooman oirekuvausta. Eivät haittaa elämässä mitenkään. Sama sormissa, paitsi jos puuttuu peukalo. Millainen ihminen laittaa näihin rastiksi muuta kuin hyväksyn? Poikkeava luomi/syntymämerkki näkyvällä paikalla. Pointtina ei siis ole ihosyövän riski poikkeavasta luomesta, vaan se, että luomi kehtaa olla näkyvällä paikalla. Diabetes. Suomalainen hoitojärjestelmä diabetekselle on loistava ja minusta vain laiskat ihmiset eivät hyväksy diabeteslasta. Laiskat siksi, että eivät jaksa perehtyä koko asiaan eli pelkäävät tuntematonta ja olettavat hoidon olevan liian hankalaa. Jos näin helppohoitoista vaihtoehtoa ei ole valmis ottamaan ei minusta silloin pidä edes harkita Special Needs-ohjelmaan liittymistä lainkaan. Kasvon piirteiden epämuodostuma, silloin kun se on pelkästään kosmeettinen eikä osa syndroomaa. Oikeasti tarvitaan erikseen tällekin kohta?

Näkö- ja kuulokyky. Hyvä on, syndrooman merkkinä huolestuttavia. Itsenäisinä ongelmina niin mitättömiä. Karsastus pilaa ulkonäköä, saattaa vaikuttaa syvyysnäköön muttei estä esimerkiksi autolla ajoa. Heikko näkökyky korjataan laseilla. Sokeus ei estä elämää eikä tee riippuvaiseksi vanhemmista loppuelämäkseen. Kuurous vielä vähemmän. Kuuroa ei edes tunnista kadulla vastaantullessa. Käytännössä kuurous vaikuttaa elämään lähinnä viittomakielen opetteluna ja ammatinvalinnan suhteen. Tietysti virallisten asioiden hoito on hitaampaa kun virkailijat (ja tavallisen koulun opettajat) harvoin osaavat viittomakieltä. Kotiin asennetaan tiettyjä apuvälineitä, esimerkiksi erilainen palohälytin kuin kuulevilla. Tekstiviestit ja sähköpostit ovat jo muutenkin korvanneet paljon puheluita.

Puhevaikeudet (änkytys, takeltelu). Mitä ihmettä nekin tekevät tässä lomakkeessa? Äiti HIV positiivinen, lapsi terve. Mahdollisesti lapsi pienikokoinen, ei muita haittavaikutuksia tiedossa, sanoi lääkäri. Voi ei, lapsi joka ei yllä ylähyllylle! Sivuhuomautuksena sanottakoon, että en yllä sinne itsekään. En edes keskihyllylle. Lapsi syntynyt raiskauksen seurauksena. Voi periä siittiöistä taipumuksen väkivaltaan, muita selityksiä ei lääkäri tähän keksinyt. Tässä törmätään siihen vanhaan kiistaan kumpi merkitsee enemmän – kasvatus vai perimä. Minä uskon, että molemmilla on vaikutusta, mutta itsereflektiolla (johon lapsi kasvatetaan) pystyy pitämään ”perintöään hallinnassa” – parempien sanojen puutteessa.

Käytin aika kärjistettyjä sanoja joissakin kohdissa, minkä oletan herättävän mielipiteitä lukijassa. Mitä mieltä te muut olette näiden asioiden mitättömyydestä adoptiota ajatellen?

5 kommenttia:

  1. Itse en ainakaa tuosta listatasta löytänyt yhtään sellaista kohtaa jonka vuoksi en adoptoisi kyseistä lasta. Olen hyvin samoilla linjoilla kanssasi. Maailma on niin kauhean julma ja myös nämä "erityis" lapset tarvitsevat kodin. Lainausmerkit siksi, etten osaa esimerkiksi noita varpaita pitää niin erityisinä. Kyllä itsekkäät, tyhmät ja laiskat ihmiset ovatkin ärsyttäviä!

    VastaaPoista
  2. suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan kiinan kadonneet tyttäret (Xinran). MIetin itse joskus samaa- miten voi hylätä. Ja kirja avasi silmät. meillä täällä ei ole aavistustakaan millaisessa maailmassa muualla eletään ja miten se johtaa hylkäämiseen.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Helmi! Seminaarissa lääkäri länttäsi taululle kuvan yhteenliittyneistä varpaista ja mies kumartui saman tien kuiskaamaan mulle: "ne on kuvanneet sun jalan!" Oon koko elämäni elänyt tietämättömänä tästä "vammani" laadusta. Oon kuvitellut vain omistavani ihan tavalliset varpaat, joista pari sattuu eroamaan toisistaan vähän ylempänä kuin toiset.

    Kiitos kirjavinkistä, pitää lukea. Olen juuri aloittamassa tutustumaan kirjallisuuteen liittyen kohdemaihin, adoptioprosessiin ja erityislasten vammoihin, muitakin kirjavinkkejä otetaan vastaan! Varsinkin juuri Kiina ja Filippiinit kiinnostaa tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  4. Suuri osa pelätyistä syndroomistakin on varsin vähän elämään vaikuttavia. Sen sijaan esimerkiksi kasvoissa oleva syntymämerkki tai epämuodostuma voi viitata hyvinkin merkittävään aivojen kehityshäiriöön. Läheskään kaikkea heikkonäköisyyttä EI voi korjata laseilla ja sokeus kyllä vaikeuttaa elämää monin tavoin, samoin kuurous, etenkin jos perhe ei ole viittomakielinen, ja noissa, kuten monissa muissakin erityistarpeissa hyvin merkittävää lapselle on se kuinka hyvin vanhemmat pystyvät tukemaan häntä erilaisuutensa ja rajoitteidensa tuottamissa suruissa ja pettymyksissä, eikä ongelmien vähättely auta lasta pätkääkään. Raiskauksesta alkunsa saaminen ei tietenkään vaikuta lapseen sinällään fyysisesti, mutta adoptiovanhempi on se kuka kertoo asiasta lapselle, siitä mitä se tarkoittaa ja siitä että hänen alkuperäinen isänsä on raiskaaja ja auttaa lasta sisällyttämään tämän tiedon minäkuvaansa ja käsitykseensä perimästään ja elämään sen kanssa.

    VastaaPoista
  5. Käytin tuossa tekstissä sanaa syndrooma aika vapaasti. En ole vielä muodostanut mielipidettä erilaisista syndroomista, joten käytin yleistä sanaa kuvaamaan huolestumisen aihetta liittyen johonkin erityispiirteeseen. Itselleni tärkeintä on, että lapsella ei olisi syndroomaa tai muuta vauriota, joka vaikuttaisi tämän älykkyyteen ratkaisevasti.

    Kosmeettinen epämuodostuma lomakkeessa tarkoittaa, ettei se vaikuta muuhun kuin ulkonäköön. Siellä on erikseen kohtia kehityshäiriöön liittyville epämuodostumille. Minulla oli lapsena useita kavereita ja aikuisia tuttuja, joilla oli isojakin syntymämerkkejä kasvoissa sekä omituisia luomia näkyvällä paikalla ja niistä lähinnä vitsailtiin yhdessä. Kaikki nämä ihmiset ovat olleet älykkyydeltään normaaleja ja pärjänneet hyvin elämässä. En osaa pelätä niiden olevan edes koulukiusaamisen aihe, niin tavallista on suomalaisten punaihoisten saada luomia, pisamia ja syntymämerkkejä kasvoihinsa.

    Tietenkin sokeus ja kuurous vaikuttavat elämään, mutta eivät estä elämästä. Mikä kenellekin on tärkeää. Itselleni on olennaista, että lapsi pystyy vammastaan huolimatta elämään itsenäistä elämää, mahdollisesti löytämään puolison ja saamaan lapsia. Sokeus ja kuurous eivät tätä estä ja siksi pidän niitä pieninä ongelmina. Perheestähän tulee viittomakielinen, mikäli sinne tulee kuuro lapsi. Ulkomailta adoptoidessa pitää suurella todennäköisyydellä opetella uusi kieli, miksei se voisi olla viittomakieli vaikkapa kiinan kielen sijaan.
    Lapsella on aina tarve tukeen vanhemmiltaan oli hän perheeseen syntynyt tai adoptoitu, jokaisella lapsella on rajoitteita ja surun aiheita. Mitään niistä lapselle tärkeistä asioista ei pidä vähätellä. Mutta ei myöskään pidä suurennella ongelmaa johonkin, missä sitä ei välttämättä ole. Eikä jättää adoptoimatta sen takia ettei viitsi nähdä ylimääräistä vaivaa auttaa vaikkapa sokeaa lasta käyttämään muita aisteja maailman hahmottamiseen. Korostan, että tämä on minun mielipiteeni asiasta, en neuvo ketään muuta tekemään samoja ratkaisuja kuin minä. Eri ihmisille eri asiat ovat niitä kynnyskysymyksiä. Lääkärikin sanoi luennolla, että miettikää mikä itsellenne on tärkeää: urheilulliselle perheelle on olennaista, että lapsi pysyy mukana laskettelurinteessä eli silloin ei voi olla pyörätuolissa tai sokea (mutta kuuro voi olla). Meille taas älykkyys on olennaista, ja silloin raajojen puuttumisella tai sokeudella ei ole merkitystä.

    VastaaPoista