sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kohta meillä ei

En tajua. Vaikka kuinka yritän, en tajua. Luen blogista toisensa perään kuinka pitäisi "nauttia kahdestaan olosta" koska kuulemma kohta meillä ei tehdä asioita hetken mielijohteesta, kuten lähdetä toiseen kaupunkiin, katsota elokuvia keskellä päivää, syödä aamiaista sängyssä ja jäädä lojumaan jne. Sitten kun se lapsi tulee, hoidoilla tai adoptiolla. Miksi lapsi estäisi nopeat liikkeet? Vaatiiko lapsi kuukausien aikataulutuksen ja siitä tiukasti kiinni pitämisen?

Ymmärryksen puutteeni taustalla on oma lapsuuteni. Niin kauan kuin muistan - muistikuvani ovat melko selkeitä ja runsaita elämästäni noin 2-vuotiaasta saakka - meidän perhe on tehnyt asioita hetken mielijohteesta. Lähdimme kylään noin sadan kilometrin säteellä sukulaisille ja tuttaville viiden minuutin varoitusajalla, jos sattui olemaan vapaata. Samaten meille saattoi soittaa ja ilmoittaa olevansa tulossa kylään. Kävimme äidin kanssa lähikaupungissa torilla tai vain ikkunaostoksilla ilman ennakkosuunnittelua. Hyppäsimme vain bussiin ja 45 minuutin päästä olimme kaupungilla.

Kouluikäisenä saatoin ystävän kanssa kesälomalla ehdottaa, että lähdetäänkö Lintsille, Särkänniemeen, läheiseen kotieläinpuistoon, käymään ajelulla Päijänteen ympäri, katsomassa entistä kotipaikkaa ja se saattoi hyvinkin toteutua. Suurin estävä tekijä hetken mielijohteille on aikuisen työn vaatima aika. Työtähän on tehtävä oli lapsia tai ei. Lapsen "vapaa-aikaa" rajoittaa mahdolliset päiväkerhot ja sitten joskus koulu, mutta vasta lukioiässä sitä voi verrata aikuisen työnteon viemään aikaan. Lapsi tarvitsee tarkat ruoka-ajat, mutta en ymmärrä miksi ne pitäisi toteuttaa kotona eikä matkan päällä. Mikään ei ole hauskempaa kuin pysähtyä tien varteen lämmittämään valmiiksi pakattu/kaupasta matkalla napattu ruoka kun nälkä iskee, paitsi ehkä ravintolassa käynti.

Hetken mielijohteet harvoin vaativat yöpymistä muualla kuin kotona. Teltassa viihtyy myös lapsi. Suomessa ei ole mikään ongelma löytää telttailupaikkaa veden ääreltä niin pesutkin hoituu. Hostelli/hotelli/leirintäalueen mökki voi edellyttää pientä joustoa kotioloihin verrattuna, mutta miksi se olisi yhtään sen hankalampaa lapsen kanssa kuin ilmankaan. Pidemmät matkat tehdään joka tapauksessa suunnitellusti. Matkaaminen lentokoneella on toki kalliimpaa kun lippuja pitää ostaa kolmelle-neljälle kahden sijaan, mutta autolla tai junalla liikkuminen sen sijaan ei juuri hintaa nosta. Minulle matkailu on elintärkeä henkireikä eikä päähäni mitenkään mahdu miksi siitä pitäisi luopua lapsen tultua. Matkojen rytmi ja tapa muuttuu sen mukaan mitä mukana olevat ihmiset haluavat kokea ja nähdä - olivat nämä ihmiset aikuisia tai lapsia. Mikäpä sen tylsempää kuin matkustaa aina samassa seurassa ja kangistua kaavoihinsa miten matkan toteuttaa.

Jos te lukijat olette sitä mieltä, että on asioita, joita ei enää voi tehdä lapsen saavuttua taloon kävisin mielelläni kommenteissa keskustelua asiasta. Sen myönnän, että rakastelu ympäri taloa hetken mielijohteesta vaikeutuu, mutta sehän ei tarkoita koko seksielämän loppumista, vain yhden toteutustavan. Haluaisin kuulla mitä "kohta meillä ei"-aiheita teillä on mielessänne pääasiassa siksi, että voisin keksiä hyvät perustelut miksi olette väärässä tai miten asian voisi muokata lapsiperheelle sopivaksi. Ajatusleikkiä ja tulevaisuuteen valmistautumista, ei millään pahalla tai henkilökohtaista.

12 kommenttia:

  1. Näin 3,5kk kokemuksella ja ystäviä kuunnelleena voisin ainakin sanoa, että kaikki lapset ei viihdy autossa/vaunuissa/liinassa/repussa. Eli esim. Autolla voi lähteä matkaan, mutta pitää valmistautua matkan ajan (esim. 2h) kuuntelemaan itkua ja kitinää takapenkiltä. Hysteerinen pieni vauva ( ja oma) ei ole mukavaa kuunneltavaa eikä sitä kai kukaan tervejärkinen ehdointahdoin kuuntelekkaan. Meillä näin ei ole, mutta muutamalla ystävällä kyllä. Muutenkin matkaillessa harvoin on mahdollista ( esim. Hotellissa) varata tai ainakaan maksaa siitä huvista, että lapsi saa oman huoneen. Vauva saattaa mennä yöpuulle klo 20 ja jos hoitajaa ei ole, pitää vanhempien olla nukkuvan lapsen vahtina hotellihuoneessa ( jos lapsi ei nuku vaunuissa). Herkkäunisen lapsen kanssa tämä tarkoittaa sitä, että edes ristikkoa ei samassa hotellihuoneessa tämän nukkuessa täytetä. Lapset yleensä rakastavat rutiineja ja ne helpottavat monessa perheessä arkea paljon ( alan itsekkin ymmärtää tätä pikkuhiljaa, kun vauva ei enää nuku koko ajan ja herää vain syödäkseen). Matkalla rutiineista voi olla hankalaa pitää kiinni. Tälläisiä ajatuksia mulle tuli mieleen äkkiseltään.

    VastaaPoista
  2. Niin, ja se piti vielä sanoa, että aika paljonhan on kiinni omasta asenteesta ja siitä minkäluontoinen oma lapsi on. Kaikki vauvat vaan ei ole samanlaisia. Tärkeintä kai on, että perhe tekee niin kuin tuntuu hyvältä ja että kukaan jäsen ei pahasti kärsi ;)

    VastaaPoista
  3. Hei! Itselläni on kaksi lasta ja voin kertoa, että kyllähän sitä kaikkea VOI tehdä, mutta on se hankalampaa ja työläämpää. Pienillä lapsilla on yleensä tietty päivärytmi ja ja sen horjahtaminen saattaa aiheuttaa koko loppupäivän kestävän kiukuttelun ja itkeskelyn. Nauti siinä sitten kyläilystä tai ikkuna shoppailusta. Suoraan sanottuna välillä on vain helpompaa jäädä kotiin. On mukava välillä lähteä ekstempore jonnekkin, mutta se on eri asia nauttiiko siitä kun koko ajan on pidettävä lapsia silmällä. Tottakai mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä helpompi on lähteä kun ei ihan kaikkeen mahdolliseen tarvitse varautua, mutta pienten kanssa asiat eivät aina ole ennakoitavissa. Omat lapseni ovat nyt 2, 5 v ja 1v2kk. T.ansku

    VastaaPoista
  4. Piti myös sanoa, että toki kaikki lapset ovat erilaisia eikä kaikkien maailma kaadu rytmien heilahduksiin, mutta toiset ovat hyvinkin tarkkoja eikä uni edes tule välttämättä kuin omassa sängyssä. Syöttäminen ja syöminenkään eivät välttämättä ole itsestäänselvyys, vaan välillä mitä ihmeellisimpiä sirkus numeroita.

    VastaaPoista
  5. Veikkaan että arjessa muuttuu ainakin nukkuminen, tai ainakin meillä muuttui ja on edelleen muutoksessa.
    Ja väitän että arki vaatii enemmän suunnittelua kuin ennen, jotta se yleensäkin toimii!

    VastaaPoista
  6. Näin sivusta useimmille näyttää tulevan yllätyksenä se, miten paljon ja taukoamatta hoivaa se pikkuinen alussa vaatii, ja sen alun jälkeen sitä on kai niin väsynyt ettei jaksa ajatellakaan matkailua varsinkaan spontaanisti :) ja hidastaahan se, kun pitää pukea itsensä lisäksi se toinen ja sitten se tekee ns. NiKat just kun oot saanut haalarin päälle. Tai aloittaa huutokonsertin kaikissa liikkuvissa kulkuvälineissä. Näin olen kuullut. Sit on niitä äitejä joilla on helppo vauva ja helppo elämä, mut jotenkin tuntuis että kannattaa varautua siihen tavallisempaan vaihtikseen :)

    VastaaPoista
  7. Sanonpa vain...Näin 4 lapsen äitinä ja 14 vuoden äiti-kokemuksella... Elämä muuttuu ja kuuluu muuttuakin! Mutta se on sen arvoista :) Ei meillä ainakaan kukaan lapsista ole suostunut sängyssä lepäilyyn hereillä, ovat kaikki (yrityksistä huolimatta) heränneet säännönmukaisesti viimeistään klo 6 aamulla, eivät ole tykänneet istua vaunuissa, kiukuttelevat väsyneenä ja nälkäisenä, jos ovat jättäneet päiväunet väliin ja lyhyemmiksi kun ollaan oltu reissussa niin heti on seuraavan yön yöunetkin tosi levottomat jne.jne. Kai sitä tietysti voisi jatkaa entisiä menojaan ja tapojaan jos haluaisi mutta kun ei halua. Lapsia saatuaan haluaa laittaa heidän hyvinvointinsa etusijalle ja ikävä kyllä, varsinkaan pienten lasten kohdalla, jatkuva spontaani meneminen ja tuleminen aikuisten ehdoilla ei sitä ole. Parasta kuitenkin on se, että elämän muuttuminen lasten myötä ei haittaa eikä harmita, elämä ennen lapsia oli elämää ennen lapsia ja nyt elämä on aivan toisenlaista.

    VastaaPoista
  8. En ole enää ikinä lapsen syntymän jälkeen käynyt ex tempore juuri missään. En olisi voinut kuvitellakaan istuvani rauhassa kahvilla vauvan nukkuessa vaunuissa. Se oli toiveajattelua, josta sittemin olen luopunut kokonaan! ;)Ylipäätänsä jokapäiväinen elämä on aika aikataulutettua ja suunniteltua. Silloin tätä palettia pyörittää vähän helpommin.

    VastaaPoista
  9. Me perheenä ollaan tehty paljonkin kaikenlaista edelleen lapsen ja lapsien synnyttyä - spontaanistikin. Kaikki on silti ollut totaalisen erilaista kuin ennen - lapsen ehdoilla - ja odotusarvot reissuille realistiset. Eli hyvää lapsiperhe-elämää voi olla kodin ulkopuolellakin; kunhan tosiaan kuljetaan lasten tarpeet edellä.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteistanne! Ja anteeksi myöhäisyyteni, 10-12 tuntiset työpäivät tällä viikolla on vieneet kaikki voimat edes avata konetta kotona.

    Vastaväitteet tiivistetysti:
    En ajatellut ihan pientä vauvaa kirjoittaessani tekstin, lähinnä koska ajatukseni on jo pitkälle adoptiossa eikä sitä kautta saa vastasyntynyttä. Varmasti jokaisen lapsen synnyttyä menee kuukausia uuteen rytmiin tottumiseen oli se kuinka mones lapsi tahansa. Silloin lienee itselle helpointa toteuttaa arkirutiinia ilman muutoksia.
    Mutta se on max vuosi - mikä on todella lyhyt aika elämästä.

    Ehkäpä ne rutiinit jää päälle, koska aikataulutettu elämähän on helppoa, saa pitää aivoja levossa. Se koskee niin työelämää kuin kotiäitieloakin. Ei se lapsi ehdoin tahdoin vaadi rutiineja, ne on ihan aikuisen elämää helpottavia asioita. Vaikka en olekaan itse äiti olen suuresta suvusta ja tiedän kokemuksesta, että lapsen on mahdollista elää monenlaisissa rutiineissa tai rutiinittomuuksissa hyvä lapsuus. Muistutan, että tässä ei ole tarkoitus nyt keskustella mikä sitten on se hyvä lapsuus vaan lasta odottavien oletuksista mitä ei voi enää koskaan elämässään tehdä lasten tulon jälkeen.

    Mahdollinen matkapahoinvointi tai väsymys mikäli päiväunet jäävät lyhyeksi on niin ihmiskohtaisia - usein jatkuvia lapsuudesta aikuisuuteen - että ei niiden varaan voi laskea odotuksiaan. Siis että pariskunta, joka ei vielä tiedä tulevasta lapsestaan mitään jo ennalta päättää, että näistä ja noista asioista pitää luopua koska lapsemme ehdottomasti tulee voimaan pahoin autossa, tarvitsemaan millintarkan unirytmin jne. Eihän siinä ole mitään järkeä! Asiat otetaan vastaan sellaisina kuin ne tulee, etukäteen kieltäytyminen varmuuden vuoksi on rajoittavaa ja typerää. Meillä muuten taitaa olla äidin puolen suvussa jokin erikoisgeeni, koska minä ja serkkuni (joita on 34 tähän mennessä) emme ole koskaan nukkuneet päiväunia vauva-ajan jälkeen. Itse nukuin ensimmäiset päiväuneni yli 25-vuotiaana, uni ei tule vaikka olisi uupunutkin. Se tietysti helpottaa reissuelämää.
    Tuo herkkäunisuus on mielenkiintoinen puheenaihe jossakin toisessa yhteydessä. Mihin pieni vauva tulee totuttaa ja onko se edes mahdollista vai herkkäunisuus geeneissä.

    Missään vaiheessa en kirjoittanut enkä tarkoittanut, että jatkuvat entiset menot aikuisten ehdoilla. Vaan satunnaiset päähänpistot silloin tällöin lasten ehdoilla. Pointti nimenomaan on, että lasten ehdoilla voi tehdä ex tempore-asioita eikä kaikkea tarvitse hylätä etukäteen. Riippuu mihin keksii lähteä/mitä tehdä, vaatii toiminta aina esivalmistelun, muttei päivien harkintaa ja aikataulutusta. Piknikille voi lähteä päähänpistosta, mutta ruuat pitää silti valmistaa ja pakata ennen kuin astuu ovesta ulos. Ajelulle voi lähteä, mutta sitä ennen on puettava päälle, ajateltava omaa nälkätilaansa (käykö matkalla, ennen matkaa vai matkan jälkeen syömässä) ja autossa oltava bensaa. Samalla tavalla sitä ajattelee ja huomioi lapsen tarpeet ennen lähtöä/toteutusta.

    Sängyssä voi löhnöttää aamulla, mutta joku siitä kuitenkin nousee keittämään kahvit ja valmistamaan aamupalan, vaikka sen toisikin takaisin sänkyyn nautittavaksi. Lapsi ei missään iässä välitä missä aamupala nautitaan - sängyssä, keittiössä, naapurissa - aikuiselle se tuottaa ongelmia mahdollisen sotkemisen tai rutiinien opettamisen kanssa. Se on jokaisen perheen oma asia kuinka paljon sietävät sotkua - esim. juuri sängyssä syömisestä - tai mitä rutiineja haluavat opettaa lapsilleen - "ruoka syödään aina pöydän ääressä ja samalla keskustellaan sivistäviä" - mutta en näe ideaa miksi väitetään lapsen tulon VAATIVAN sellaisten asioiden lopettamista, joista itse nauttii. Lapsen etu ja aikuisen elämää helpottavat rutiinit eivät ole sama asia.

    Muistinko huomioida kaikki esiintuodut asiat? Toivottavasti ette jo kyllästyneet odottamaan vastaustani, viikonloppuna olisi aikaa jatkaa keskustelua. :)

    VastaaPoista
  11. Vähän myöhässä kommentoin, mutta en ole ehtinyt koneelle muutamaan päivään. Meidän 2,5v ei edelleenkään suostu syömään oudossa paikassa eli esim. ravintolaruokailut ovat poissuljettu vaihtoehto. Ja on myös hyvin liikuvainen tapaus, eli jos joutuu istumaan autossa pitkiä aikoja on turha odottaa hänen nukkuvan kunnolla seuraavana yönä, varsinkin jos sattuu nukahtamaan matkalla. Ja muutenkinJkyllästyy istumiseen ja helposti alkaa kitinät pitkillä matkoilla. Paljon riippuu todellakin lapsesta, mutta pääsääntöisesti samana toistuvat aikataulut ja rutiinit luovat lapselle turvallisuden tunteen. ja meillä lapsi on aamuisin niin täynnä energiaa ja innolla nousemassa ylös, ettei hän kyllä suostuisi jäämään sänkyyn edes aamupalalle:) Nämä ovat tietysti vain minun kokemuksiani, mutta pointti on se, ettei voi olettaa, että mikään EI muuttuisi.

    VastaaPoista
  12. Kiva kun kommentoit, et ole mitenkään myöhässä. Nämä tulee mulle s-postiin, joten näen kaikki kommentit.

    Musta on mielenkiintoista, että pitkät automatkat pitää ottaa pitkinä vaikka väkisin. Aina kun autonrattiin istuu on kiire päästä perille. Itse olen väkisin oppinut kissojen kanssa tauottamaan matkantekoa. Meillä on nykyisin niin nuoret kissat, että ne ei ole oppineet ilmoittamaan pissahädästä vaan pissivät laatikkoonsa jollei pysähdellä tarpeeksi usein. Vanha kissa aikoinaan ilmoitti hädästä noin 1-1,5 tunnin välein (sillä oli vähän myös pidätysongelmia) ja pääsi valjaissa tienvarteen pissalle. Minkä tahansa pitkän matkan voi järjestää niin väljällä aikataululla ettei siitä tule suurempaa ongelmaa (pieniä ongelmia ei lasketa) lapsenkaan kanssa. Jopa useammalle päivälle - tuttavat ja ystävät matkan varrella on iso apu.

    Ex tempore-tekeminen ei tarkoita aina pitkää matkaa, ravintolaa, rahantuhlausta. Se voi olla mitä tahansa mikä rikkoo rutiinin - vaikka ulkoilu omassa pihassa "väärään aikaan". Itselläni ei ole ollut koskaan elämässäni varsinaisia rutiineja (paitsi mitä koulu asetti) enkä muista lapsuuttani turvattomana. Ihmiset ympärillä luovat turvan, se että tietää voivansa luottaa toisen sanaan. Jos äiti vaikkapa ei tulekaan leikkimään vaikka on sanonut tulevansa, väittää että ei lue salaista päiväkirjaa mutta lukee silti...

    Joka tapauksessa edelleen painotan, että on olemassa varmasti paljonkin lapsia, joiden kanssa ei tiettyjä asioita voi tehdä ja jopa lapsia, joiden luonteelle rutiinien tiukka noudattaminen sopii mitä parhaiten. MUTTA se ei tarkoita, että lasta haluavan parin olisi järkevää etukäteen päättää millainen lapsi tulee ja mistä pitää siten luopua.

    VastaaPoista