torstai 16. toukokuuta 2013

Kaikkea sitä...

Aloitin kesätyöt ja aloin heti olla kiireinen. Aivan normaalit 8 tunnin työpäivät tuntuvat loputtomilta. Tekeminen on hauskaa ja pidän työstä kovasti, mutta seitsemän kuukauden sairasloma on jättänyt jälkensä kestävyyteen. Ensimmäiset lämpimät päivät menevät hukkaan minussa, kun istun työpäivät sisällä, ajan autolla kotiin ja uuvahdan sohvalle tai sänkyyn.

Tänään kotiin saapuessani hain postin ja siellä odotti yllätyskirje. Näin jälkikäteen ajatellen olisi kai pitänyt odottaa, että mieskin ehtisi kotiin töistään ennen kirjeen avaamista. En odottannut, koska en odottanut kirjeen sisältöä vaan ihan muuta.

"Kiitos palauttamastanne perhelomakkeesta. 
Voitte ottaa yhteyttä 27.5.2013 alkaen
sosiaalityöntekijään ajan varaamiseksi
ensimmäiseen henkilökohtaiseen
tapaamiseen." 

Kun näin kirjekuoren kulmassa Pelastakaa Lapset-tekstin ja kuori oli niin ohut, että siellä on vain pyyntö toimittaa lääkärintodistukset ennen kuin hakemustamme käsitellään. Dam dam trallallaa... Adoptioprosessi on alkanut! 

Tanssahtelin pihalla muutaman askeleen luettuani kirjeen. Sehän siis luonnollisesti piti avata heti postilaatikolla. Nyt vaan jäitä hattuun. Vielä on todennäköistä, että ensimmäiset tapaamisajat annetaan elo-syyskuulle eikä touko-kesäkuulle. 
 

3 kommenttia:

  1. Voi ihanaa postia olette saaneet! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta. :)

    Häiritsevä kirjoitusvirhe tekstissä, puuttuu "pelkäsin"-sana "...ohut, että PELKÄSIN siellä OLEVAN vain pyyntö..." Sen siitä saa kun muokkaa lausemuotoja ja liian kiireessä julkaisee.

    VastaaPoista