Yhtäkkiä mieleeni pulpahti nuorena lukemani kirja "Kauneuden kauppias" (Julie Ellis). Siihen tiivistyy monia haaveitani. Kirjassa päähenkilönainen monien taisteluiden kautta perustaa menestyvän kosmetiikkayrityksen ja saa lukuisia lapsia. Nainen elää yli 100-vuotiaaksi ja on sukunsa todellinen matriarkka - tietenkin siloihoisena loistavien voiteidensa ansiosta.
Haaveilin eläväni myöskin vanhaksi, tavoitteenani oli olla Suomen vanhin. Kirjaa lukiessa päätin myös pitää huolta ihostani, jotta voisin olla kuten kirjan päähenkilö pehmeine poskineen. Sittemmin vaivaksi tuli sydänongelmat, mikä ei lupaa pitkää elinikää. Ihokaan ei ole pysynyt rypyttömänä ja olen elänyt tavoiteiästä vasta alle neljäsosan. No eihän se mitään, joistain tavoitteista voi vähän tinkiä.
Kirjan kosmetiikkayritys perustui luonnontuotteille ja vanhaan sukutietoon voiteista. Haaveilin omaavani tällaista tietoa, mutta eihän meidän suvussa tietenkään ole mitään vastaavaa, jota voisin käyttää. Menestyvä yritykseni on siis perustettava jollekin muulle pohjalle. Vielä parikymppisenä yritin tosissani keksiä itselleni sopivan yritysidean, josta saisi kasvatettua ison firman. Väliin tuli masennus ihan muista syistä ja alan vaihto. Nyt haaveet jättiyrityksestä ovat kutistuneet itsensä elättävään yritykseen ja rauhalliseen maalaiselämään.
Pisimpään eli haave suurperheestä. Minun piti saada ihan minimissään neljä lasta ja heidän kaikkien vähintään neljä lastenlasta niin nuorina, että ehtisin nähdä lapsenlapsenlapsiakin. Olisin oman sukuhaarani matriarkka sitten vanhana, kuten kirjan päähenkilö sekä oma mummoni on 30 lapsenlapsen ja 7 lapsenlapsenlapsensa kanssa. Tämäkin haave on nyt vaihtunut. Ensin se muuttui haaveeksi kaksosista lapsettomuushoidoilla. Nyt totuttelen ajatukseen vanhuudesta roikkumassa kummipojan tulevan perheen vaivana dementiakodissa. Ainakin uskoisin nyt teini-ikäisen kummipoikani hoitavan velvollisuutensa lapsetonta kummitätivanhusta kohtaan sitten aikuisena, niin meidän suvussa on ollut tapana.
En taida lukea "Kauneuden kauppiasta" uudestaan.
Hei Kerttu!
VastaaPoistaAlle kolme viikkoa sitten löydettiin minun vasemman munasarjan vierestä kahdet endometrioomat. Se johti päätökseen perustaa omaa paikkaa, missä voin purkaa tunteita ja saada tukea. Koen yksinäisyyttä tilanteessani ja Rowanin ehdotuksesta lähdin tutustumaan blogiisi. Päädyin sitten lukemaan sen kokonaisuudessaan. Tarinasi herättää minussa monenlaisia tunteita. Ensinnäkin kiukustun. Ei kohtalo noin paljon tuskaa ja piinaa yhden ihmisen hartioille saisi laittaa. Olet todellakin saanut tapella endon kanssa. Itse olen säästynyt tähän asti. Ajattelen sen johtuvan siitä, että olen noin 17-v lähtien lähes taukoamatta syönyt e-pillereitä, ja sitentietämättä hoitanut endoa samalla. Kipuoireita ja vatsaongelmia on ollut erilaisia jaksoittain, mutta minun ei ole tarvinnut sairaalaan jäädä kuin kerran, jolloin ei pystytty sanomaan mitä minulla oli. Nyt ajattelen endoa. Toiseksi lukemani herätti pelkoa. En tiedä juurikaan mitään minun endon laajuudesta, tahdista tai ennusteesta. Tiedän vain, etten 3 viikkoa sitten edes tuntenut koko sanaa ja 9kk sitten sitä ei munasarjojen kohdalla ollut. Luin tutkimuksesta, missä 1750 naista tutkittiin ja ainoastaan yhdellä prosentilla endoa sairastavilla joilla oli endometrioomia munasarjoilla, ei löytynyt endoa muualla. Sen tiedon ja ainakin 10v kestäneen oireilun perusteella en itse tarvitse lapraskopiaa diagnoosin asettamiseen. Pelkään nyt vain miten se tulee etenemään hormonihoidoilla. Tekstejäsi läpi tunnistin todennäköisesti myös surkeaa poliklinikkaasi. Todennäköisesti käymme samalla klinikalla, mutta harkitsemme vakavasti siirtoa yksityiselle, vaikkei siihen todellakaan ole rahaa.
Hei Gurkan! Kiitos kommentistasi, kävin tutustumassa blogiisi saman tien. On kiva kuulla mitä ajatuksia blogini herättää, vaikkei tämä mikään positiivinen aihe olekaan. Itseäni lohdutti vuosikausia ensimmäisen endoleikkauksen jälkeen, että se oli harvinaisen raju tapaus, jota ei pitäisi tapahtua uudelleen ja että monella sukulaisellani oli ollut endoa ennen ensimmäistä raskauttaan eikä se vaikeuttanut usean lapsen saantia. Minä tietenkin kuulun siihen pieneen vähemmistöön, jolla endo vaikeuttaa kaikkea, mutta jos lohduttaa sinua niin todellakin pieni vähemmistö, useimmat endotapaukset saa nopean avun hoidoista.
VastaaPoistaMeillä ei ole varaa siirtyä yksityiselle niin kauan kuin minä opiskelen ja maksetaan kahta asuntoa kahdessa kaupungissa. Sitten kun alkaa jäämään toisen asunnon maksut säästöön voidaan yksityistä harkita tähän rinnalle. Siispä vaan valitan täällä hoitojen hitautta kun en muuta voi.
Mulla on ollut aikaa sopeutua endon kanssa elämiseen eikä se nyt NIIN kamalaa ole.. Kun sen lisää kaiken muun päälle mikä mussa on vialla niin se on kuitenkin aika harvakseltaan vaivaava asia. Joskin vakava silloin kun vaivaa.
Toivon parasta sinulle ja jään seuraamaan kirjoituksiasi!
Kiitos rauhoittelustasi. Tuo sinun vastaus todellakin helpotti oloani kun eilen sen luin (en silloin ehtinyt vastata). Itse valmistuin kesällä 2010 toisesta koulutuksestan, niin olen kuten sinäkin saanut kokea opiskelua "vanhana". Sen jälkeen, kahdessavuodessa olen sekä järjestänyt isot ihanat häät ja rakentanut talon, niin vaikka tuloja onkin, niin menoja on yhtä paljon. Pohdimme mieheni kanssa mistä saisi revittyä hoitoihin rahaa ja päätettiin käyttää tontistamme maksettuja verorahoja mitä saa sisäänmuuton jälkeen hakea takaisin. Piti niillä vähentää valtavat lainamme, mutta käytetään nyt mahdolliseen onnelliseen tulevaisuuten. Kivaa tietää, että jäät seuraamaan blogiani.
VastaaPoista