Omituiset hormonit

Kaikki on sekaisin. Mistään ei tule mitään järkevää. Olen päässäni kirjoittanut kymmeniä blogitekstejä, kertonut tänne mitä minulle kuuluu, mutta kun istun koneelle en saa mitään aikaiseksi. Ongelmia on myös opiskelun kanssa. Istun luennoilla enkä saa yhtäkään ajatusta päähäni. Kopioin luennoitsijoiden tekstejä ja toivon, että kirjoittamani herättävät jotain ajatuksia sitten, kun on aika tehdä oppimispäiväkirja tai lukea tenttiin. Normaalisti muistiinpanoni vilisevät omia sivukommentteja, joista on helppo tehdä oppimispäiväkirja, koska keskityn parhaiten kuunnellessani. Nyt pää on tyhjä.

Tarkemmin sanottuna pää ei ole tyhjä. Se on täynnä kiukkua. Kiukulle ei ole varsinaisesti kohdetta, kaikki ärsyttää. Olen myös saanut taas lukuisia finnejä. Muutenkin olen alkanut huomata, että minussa on jarrutuspiikin oireita päivä päivältä enemmän. Vaikka kaiken pitäisi olla normaalia. Olen odotellut kuukautisten alkamista nyt jo useamman päivän, rintojen arkuus ja alavatsakivut ovat viitanneet siihen suuntaan. Viimeistään tänään niiden pitäisi laskujen mukaan alkaa. Mutta mitä ihmettä nämä oireet ovat?

Ovulaatiota emme tietoisesti tässä kierrossa hyödyntäneet, koska kuulemma tarvitsen lepoa stimulaation jälkeen. Ensi kierto on sitten eri asia, pitää ottaa hyöty irti näistä endottomista kuukausista. En millään jaksa tuhlata aikaani sen uskomiseen, että endo ei palaisi jossain vaiheessa – mahdollisesti jopa vuoden sisään pääsen taas katselemaan ultrassa uutta kasvustoa. Mikäli pääsen PASiin ja ultraan vuoden sisään. Skeptismi puskee päälle väkisin, kun kaikkea aina siirrellään typerillä tekosyillä kuitenkin.

Olen harkinnut ajan varaamista psykologille, mutta en saa aikaiseksi. Tympii sekin. Mieheni mielestä olen masentunut ja tarvitsen ammattiapua. Mutta kun sinne psykologille meno vaatii jo aikamoiset voimat, ei siellä tule sitten kerrottua niitä masentavimpia ajatuksia. Siis tarkoitan, että kun saa aikaiseksi lähteä kotoa ulos ja pyöräillä kolmisen kilometriä, on jo niin pirteänä ettei mieltä saa millään suunnattua niihin masentaviin asioihin vaan kaikki onkin ihan ok. Mutta kun pääsee kotiin, voi rauhassa väsyä ja itkeä kenenkään näkemättä.  Voi linnottautua kotiin koko päiväksi, jos siltä tuntuu. Pelkkä lähteminen vaatii niin suuren ponnistuksen, että ei se katoa perille päästyä. Kun takaisin kotiinkin on jaksettava polkea samalla energialla. Joskin ihan viime aikoina olen ollut niin kiukkuinen, että jopa kaverit on huomanneet sen piilotteluyrityksistä huolimatta. Ehkä saisin kiukkuenergialla mentyä sinne psykologillekin?