maanantai 23. helmikuuta 2015

Lisää yllätyksiä

Saimme juuri tietää, että saimme adoptioluvan tai emme, joudumme maksamaan 4500 euroa Pelalle. Jos saamme kielteisen päätöksen, rahasta mahdollisesti palautetaan noin puolet, jos ollenkaan.

Palveluntarjoaja lähettää paperit lautakunnalle, siinä menee noin kaksi sekuntia. Kaikki paperit kun on jo kerätty valmiiksi. Ja tästä työstä me maksamme yli 2000 euroa, ehkä 4500 euroa? Aika kova tuntipalkka.

12 kommenttia:

  1. Tiesittekö neuvonnan alussa tuollaisesta summasta? Antoiko kuntanne maksusitoumuksen? Millä perustein he veloittavat 4500€?

    VastaaPoista
  2. Kyllähän palveluntarjoajat kertovat infoissaan, että heidän maksunsa on 4500 euroa ja siihen päälle tulee maakohtaiset maksut. Mutta kukaan heistä ei ole ennen tätä maininnut, että maksu veloitetaan sai adoptioluvan tai ei. Lain mukaan heillä on velvollisuus kertoa kuluista ja he kokevat täyttäneensä lain kirjaimen, kun kertovat yleisesti kuluista määrittelemättä maksujärjestystä ja mihin kyseinen 4500 euron perusmaksu tarkemmin menee.
    Saatiin viralliset sopimukset Pelalta myöhemmin eilen ja niissä lukee, että jos adoptiolupaa ei tule niin he palauttaa summasta osan ja maksuksi jää 2100 euroa. Se ei ole millään tavalla laillista, koska adoptioprosessissa saa ottaa rahaa vain omiin kuluihin, eikä palveluntarjoajalla mitenkään voi olla tuon kokoisia kuluja tässä vaiheessa.
    Koko adoptioprosessi alkaa tuntua pelkältä huijaukselta ja rahastukselta. Pelalla on vissiin rahapula, jota katetaan kätevästi kirjoittamalla kielteisiä kotiselvityksiä, jotta ei tarvitse käyttää työaikaa eli ei mene kuluja, vaan tulee "ilmaista" rahaa tekemättömästä työstä.

    Mikä kunnan maksusitoumus?
    Ei siis jouduta maksamaan neuvonnasta, vaan palveluntarjoajan "tekemästä työstä", koska paperit lähetetään lautakuntaan palveluntarjoajan kautta. Ja meillä palveluntarjoaja on Pela.

    VastaaPoista
  3. Joo se maksetaan saa luvan tai ei :( epistä on. Tosin lapsettomuushoidotkin maksetaan, saa lapsen tai ei.

    VastaaPoista
  4. Lapsettomuushoidoissa maksetaan tehdystä työstä. Eihän adoptiollakaan 100% varmasti saa lasta, ei kyse ole lopputuloksesta maksamisesta. On naurettavaa maksaa tyhjästä, tekemättömästä työstä! Tuhansien eurojen laskuttaminen ei ole oikeuden- eikä lain mukaista kun rahalle ei ole oikeita laskuja, jonka mukaan laskuttaa. Lapsettomuushoidoissa maksaa lääkkeet, lääkärien aika ym. ihan oikeat kulut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, mä varmaan käsitin väärin ,anteeksi. Luulin, että siinä maksetaan nimenomaan neuvonnasta, käynneistä, sosiaalityöntekijöiden resursseista jne. (eli tehdystä työstä) koska Pela laskuttaa tuota vastaavan summan neuvonnanantajalta. Olen niin vihreä itse näissä adoptiohommissa kun ihan alkutaipaleella vasta itse ja ihan sekaisin. Anteeksi kovasti.

      Poista
    2. Näin mäkin olen ymmärtänyt.

      Poista
    3. Adoptioneuvonta on kunnan lakisääteinen työ, joka on aina ilmainen neuvonnan saajille. Se maksetaan veroissa.

      2100 euroa käytetään palvelunantajan toiminnan pyörittämiseen. Ja koska kyseessä on sellainen toiminta, jolla ei ole mitään tekemistä adoptioprosessin kanssa, on siitä laskuttaminen laissa kiellettyä. Mutta heiltä on myös kielletty muunlainen varainkeruu sanoi Pelan työntekijä (jota en usko, koska mm. RAY tukee Pelaa ja niillä on vaikka mitä varainkeruuta olemassa), joten jostain pitää rahaa repiä.
      Toisin sanoen he rikkovat lakia, mutta koska kukaan ei vaivaudu pitämään asiasta ääntä, niin homma toimii ihan kivasti Pelalle. On kalliit toimistorakennukset, muotiprintit ja design-huonekalut.

      Poista
  5. Niin, tuo on kyllä ihan järjetön summa heti alkuun maksaa ja tenkin tuossa teidän tilanteessanne. Interpedia on osittanut palvelumaksunsa ja luvan hakemisen yhteydesä taisi olla jotain 1600 euroa. Ettekö voisi vaihtaa palveluntarjoajaa, vai onko Pela kontaktimaidensa vuoksi se ehdoton valinta? Tsemppiä teille paljon.

    VastaaPoista
  6. Itse olen vieläkin kahden maan vaiheilla, molemmat tuntuvat hyvältä vaihtoehdolta, mutta mies ei halua vaihtaa ja siksi ollaan Pelalla.

    Ärsyttää Pela senkin takia, että palveluntarjoajana toimiva henkilö käytännössä työskentelee saman käytävän varrella kuin iki-ihana aluejohtaja eli emme tule saamaan palveluntarjoajalta asiallista kohtelua - aluejohtaja on tehokas manipuloija ja hänellä on aikaa kääntää kaikki meitä vastaan. Kuulostaa omiin korviinikin vainoharhaiselta, mutta kaikki hänen käytöksensä ja miten hän on saanut pyöriteltyä kaikki meitä vastaan tähän saakka ja onnistuu valehtelemaan jopa kotiselvityksessä (jota emme tietenkään voi todistaa, koska emme nauhoittaneet tapaamisiamme emmekä typeränä ottaneet kuvakaappauksia salatuista viesteistä, jotka tuhoutuvat kahden viikon kuluessa).

    VastaaPoista
  7. Vaihtakaa palvelunantajaa. Kuulostaa että Pelan ja teidän yhteistyö ei voi jatkua hyvällä tavalla. Hesa on mielestäni kaikista kolmesta asiallisin ja paras, löytyisikö sieltä teille sopiva maa?

    VastaaPoista
  8. Helsingin kaupunki ei laita eteen päin kielteisiä kotiselvityksiä, koska heillä ei ole osoittaa niille kohdemaata. Lain mukaan heillä on velvollisuus ottaa kaikki kotiselvitykset vastaan, mutta käytännössä he eivät laita papereita lautakuntaan. Näin meille sanottiin puhelimessa.
    Interpediaan ei olla soitettu ollenkaan, toistaiseksi.

    En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Helsingin adoptiovastaavan mukaan kohdemaissa luetaan vain kotiselvitys ja kun se on kielteinen niin adoptiolautakunnan antamalla luvalla ei olisi mitään merkitystä. Mikä tuntuu täysin omituiselta, että lautakunnan virallinen päätös, jonka pitäisi olla puolueeton, olisi vähempiarvoinen kuin kotiselvityksen yhden henkilön oma mielipide, mikä ei edes perustu faktoihin?

    VastaaPoista
  9. Onpa outoa ettei teille tiedotettu tuosta maksusta. Meille ainakin muutama vuosi sitten neuvonnan alussa jo sanottiin, että jos tulisi kielteinen kotiselvitys silti maksetaan ja kerrottiin summakin suurinpiirtein. Käsitin että maksu perustui juuri tuolla aiemman anonyymin sanomiin syihin... Onkohan alueellisia eroja sitten. Näin Tampereen Pelassa ainakin muutama vuosi sitten.

    No mutta, melkoisessa pattitilanteessa olette.

    Sinänsä noista kohdemaiden painotuksista- käsittääkseni varsinkin ruuhkautuneet kohdemaat ovat kyllä tosi tiukkoja kotiselityksenkin suhteen. Hakijoita kun on vuosien jonoksi asti, niin on mistä valita. Ja siinä auttamatta jää jalkoihin ne joilla on lupa, mutta jostain kielteistä- kuten esim kotiselvityksen aikaan ongelmaa. Ehkä ne haluaa säätää teitä siltä, että ettette rahojanne laita kiinni vielä enemmän laittamalla paperit paikkaan josta milloinkaan ei tule lasta.

    Mutta todellakin, lautakunta on se iso steppi. Olen kuullut että siellä on nykyään kuulemisia. Ilmeisesti suullisestikin voi mennä kuultavaksi, jos haluaa. Olisiko siitä hyötyä asiassanne?

    VastaaPoista