torstai 21. elokuuta 2014

Jotain tapahtuu!

Pitkä hiljaisuus on ohi. Vihdoinkin.
Tapahtunut kesän aikana: kesäkuussa ei mitään, heinäkuussa ei mitään, elokuun alussa ei mitään. Laitoin sosiaalityöntekijälle viestiä 11.8., kun mitään ei ollut kuulunut. Sain vastauksen parin päivän päästä:
Sain lausunnon takaisin lääkäriltämme ja hän toivoi psykiatrimme ottavan vielä uudelleen kantaa asiaan luettuaan lausunnon. Otan asian uudelleen esille psykiatrin tapaamisessa 18.8.2014, eli ensi viikon maanantaina. Otan yhteyttä teihin tämän jälkeen.
Voi kiitos, kuinka mahtavaa! (kyllä, tämä oli sarkasmia.) Lääkärillä meni vain kolme ja puoli kuukautta tuon ”päätöksensä” väkertämiseen!

Maanantaina odottelimme sitten yhteydenottoa siitä mitä psykiatri oli sanonut. Odotimme vielä tiistain ja keskiviikon, kunnes laitoin illalla taas viestiä sosiaalityöntekijälle. Tänä aamuna sain vastaukseksi kaksi tapaamisaikaehdotusta. Tapaamiseen on tulossa sosiaalityöntekijän pomo mukaan, jolloin saamme sanoa muutaman tarkkaan valitun sanan saamastamme kohtelusta heidän taholtaan. Koska tämä ei ole enää inhimillistä eikä edistä kenenkään etua. Puoli vuotta täysin hukkaan, koska heidän lääkärinsä ei välitä tehdä työtään.

Tapaaminen on kuukauden päästä, siis vielä kuukausi odottelua. Olen epävarma siitä onko tapaamisen aiheena vain pomon tapaaminen vai myös seuraava neuvontakertamme. Kysyin sitä paluupostissa, mutta sosiaalityöntekijä ei ole vastannut siihen. Hän yleensä käsittääkseni lukee sähköpostit vain aamuisin, joten en odottanutkaan vastausta viestiini näin keskellä päivää. En myöskään ole luottavainen aikataulun pitävyydestä enkä siitä, että todella saisimme puhua pomon kanssa suumme puhtaaksi. Eiköhän jotain esteitä taas ilmaannu. Viimekerralla saadut tehtävät ja artikkelit vanhemmuudesta olivat todella kiehtovia ja olisin mielelläni keskustellut niistä hyvässä hengessä sosiaalityöntekijämme kanssa. Näinköhän se on mahdollista…

Positiivisena puolena näen tässä suhteemme sosiaalityöntekijään. Hän on mielestäni ymmärtänyt minua hyvin tapaamisissamme ja lasken hänen edukseen sen, että meille ylipäänsä on järjestynyt uusi tapaaminen. Meistä ei ole luovutettu, vaan ainakin yritetään edistää prosessia myös siellä päässä tietyistä byrokraattiänkyröistä huolimatta.

Blogia alan taas päivittää kun uutta tietoa sataa. Mieli on kyllä pitkin kesää kirjoitellut monenlaisia juttuja tänne, mutta ensin pidin tietoista taukoa koko adoptioasiasta ja sitten olin liian kiireinen töissä. Olen kesän mittaan tehnyt päässäni töitä hyväksyäkseni etten kelpaa adoptiovanhemmaksi, ihan vain varmuuden vuoksi ettei kolaus olisi niin suuri, jos sellainen ilmoitus tulee. Hitaasti hyväksyminen sopii minulle paremmin kuin yllättävä uutinen. Tästä lisää myöhemmin kun ehdin kirjoittamaan.

7 kommenttia:

  1. Toi pomon tapaaminen ei kyllä kuulosta hyvältä. Ihan normineuvontaa se ei kyllä kuulu. Tulee kuva, että siellä lääkärin lausunnoissa olisi nyt joku iso ongelma. =(

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä kovasti, toivottavasti kaikki menee hyvin! Prosessi on raskas ja itselläni ainakin harmitti ihan vietävästi, kun sosiaalityöntekijä ei ikinä vastannut viesteihin. Se on outo käytäntö, joka ei kyllä toimisi muissa työpaikoissa. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  3. Tuo ensimmäinen kommentti oli kyllä aika tyrmäävä. Ethän huolestu!
    En usko että kyse on pahemmasta. Ajattelisin itse, että korkeintaan voivat nostaa sisaradoption vaativuuden esiin ja kertoa lautakunnan pyytämien lisäselvitysten mahdollisuudesta. Ja muistattehan, että sos tt ei yksin ratkaise lupaanne, vaan lautakunta, ja on lupia varmaan saatu ilman sos tt:n puoltoakin - ne vain käsitellään huolellisemmin isolla kokoonpanolla. Nykyään on olemassa valitusmahdollisuuskin.
    Oikein paljon tsemppiä tapaamiseen, täällä pidetään peukkuja puolestanne. Kiva, kun jaksoit päivitellä kuulumisia.

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva kuulla, että täällä vielä on ihmisiä. Mietin mahtaako blogi näin pitkän tauon jälkeen olla ihan unohdettu. Tämä on edelleen tärkeä väylä mulle pohtia asioita, saada tietoa jo prosessin läpikäyneiltä ja vertaistukea tietysti kaikkein eniten.
    Sosiaalityöntekijä vastasi tänä aamuna viestiini. Jatketaan siitä mihin jäätiin viimeksi eli kyllä, kyseessä on ihan oikea neuvonnan jatkuminen! Ja pomon tapaaminen on vain plussaa, tarjottu tilaisuus puhua prosessin kulusta sellaiselle, joka asialle voisi ehkä jotain tehdäkin. Jotenkin se antaa meille kuvan, että sosiaalityöntekijänkin mielestä tässä ei ole kohdeltu meitä oikein. :) Toivottavasti olen oikeassa tässä positiivisessa olossani, olisi hienoa pitkästä aikaa ajatella adoptiota positiivisuuden kautta eikä vain pelätä ja valmistautua pahimpaan.

    VastaaPoista
  5. Meille sanottiin, että joillakin neuvontakerroilla voi olla toinen sosiaalityöntekijä mukana, normi käytäntö, meilläkin se voi olla sossun pomo. Mielestäni se on meille etu, tulee uusia näkökulmia keskusteluihin.

    En ehtinyt koko blogia lukea, mutta oliko teillä toive sisaruksista? Tuleeko niitä nykyisin muualta kuin Venäjältä? Onkohan vaikea saada lupaa?

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ja kannustuksesta!
    Me oltaisiin kyllä kiinnostuneita sisarusadoptiosta, mutta aika vähänhän niitä tulee. Helsingin adoptiovastaavan mukaan heidän kohteistaan vain Bulgariasta voisi saada sisarukset nopeastikin. Mikäli saa edes luvan hakea sisarusadoptiota, ei olla vielä siellä asti neuvonnassa. Sisaruksien haluaminen tarkoittaa yhtä neuvontakertaa lisää, jossa keskustellaan siihen liittyvistä erikoisaiheista.

    VastaaPoista