keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Labrakäynti

Kävin tänä aamuna labrassa kontrollissa raskaushormonista. Ei kiinnostanut tippaakaan ja jätin käynnin ihan viimeiseen hetkeen ennen kuin labra oli menossa kiinni – ehkä vähän toivoin etten ehtisi koko testiin tänään. Vituttaa.

Hoitaja soitti äsken. Arvo on noussut 40:neen. Jei, olen raskaana. (hän sanoi lakoniseen sävyyn mulkoillen maailmaa kiukkuisesti)
Kohdun limakalvo on tullut ulos voimalla perjantaista aina eiliseen saakka. Vasta tänään vuoto on tyyntynyt tiputteluksi. Vatsa pallottaa kuin pitäisi kaksi jumppapalloa sisällään. Myös jaloissa on nähtävissä nesteturvotusta lantiosta nilkkoihin. Olen tosi hehkeä näky hautajaiskuvissa viikonlopulta.

Vielä ei ole muuta tehtävissä kuin kontrolloida arvoa. Maanantaina uudestaan labraan. Mikäli arvo jatkaa nousuaan asiaan pitää puuttua, mutta hoitaja piti vuodon vähenemistä hyvänä merkkinä. Olin jo niin ehtinyt tyytyä siihen etten koskaan kanna lasta. Olin sinut oman ruumiini kanssa ja luulin tietäväni missä ongelma on. Kuvittelin, että ongelmaan ei ole ratkaisua ja sillä hyvä. Miksen saanut olla omassa tyytyväisyydessäni edes tätä pientä hetkeä?

Nyt joudun taas kyseenalaistamaan kaiken alusta lähtien. Voisinko sittenkin saada lapsen kohtuuni, jos yritän vielä? Mitä tämä uusi toivo tarkoittaa, sitäkö että meidän pitäisi yrittää vielä yksityisellä vai kenties sitä, että minä sekä mieheni tulemme syyttämään minua luovuttamisesta liian aikaisin mikäli nyt luovutetaan? Siirtyykö adoptio, jos mieheni haluaakin vielä yrittää biologista lasta, joka on hänelle niin tärkeä ajatus?

Kannanko tällä hetkellä elävää vai kuollutta lasta sisälläni? Voinko sittenkään juoda sitä saunaolutta? Kasvaako ensimmäinen raskauteni jossain niin hankalassa paikassa, että se aiheuttaa lopulta pysyvää vahinkoa johonkin sisäelimeen? Joudunko kokemaan kaavinnan? Joudunko antamaan luvan sikiöni tappamiseen?
Ihminen ei ole kärsinyt tarpeeksi kun päästyään jalkeille vuoden pahasta unesta heti lykätään toinen alkamaan. No, oli kivat muutamat viikot leikkiä normaalia elämää.

1 kommentti:

  1. Voi että! Kovasti nyt jaksamista kaikkien noiden mietteiden kanssa! Onneksi kuitenkin asioilla on tapana suttaantua joten varmaan pikkuhiljaa tämäkin vyyhti selkenee kun vaan aikaa menee eteenpäin.

    VastaaPoista