keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hoito jatkuu

Kävin eilen aamulla labrassa ja ultrassa. Munasolut eivät ole kasvaneet toivotulla tavalla, vaan oikealla on yksi kasvanut muita huomattavasti isommaksi. Vasemmalla puolellakin on muutama munasolu intoutunut kasvamaan, mutta ovat vielä pieniä. Kohdun limakalvo sentään näytti hyvältä: 7,8 senttiä.

Hormoniannosta nostettiin ja jatkan Synarelan sumutteluja kolmesti päivässä. Näillä keinoin toivotaan pienempien kasvavan vauhdilla ja sen yhden isomman hidastavan kasvuaan. Pitää hakea tänään lisää Puregonia, kaksi ”ysisatasta” ei ollut tarpeeksi. Taitaa tämän hoidon lääkkeet maksaa juuri vähän alle Kelan korvausrajan eli tappiolla mennään toistaiseksi. Olin siis ostanut kaksi ampullia Puregonia, yhden Procrenin ja Pregnylin jo viime vuoden puolella kuvitellessani hoitojen jatkuvan tammikuussa. Joka tapauksessa tällä kertaa siis saa piikittää enemmän hormoneja kroppaan kuin viimeksi.

Vielä en ole huomannut erityisiä oireita hormonipiikityksestä. Hirvittävä väsymys vaivaa, kun koko ajan vahtaan kelloa onko jo aika piikittää tai sumuttaa. Myös yöllä. Vainoharhaisesti pelkään unohtavani sumuttelun (no olenkin unohtanut pariin kertaan päivällä, muistanut tunnin myöhässä). Eikä kahdeksan tuntia sumuttelujen välissä ole ollenkaan tarpeeksi unta, kun siihen lisää pahoinvoinnin sumutuksen jälkeen ja kyvyttömyyden nukahtaa heti kun siihen olisi mahdollisuus. Käytännössä nukun 5-7 tuntia yössä katkonaista unta eikä se riitä minulle jatkuvana olotilana. Kun saisi edes kerran viikossa pidemmät unet voisi väsymys hetkeksi siirtyä.

Jos munasolut vaan tottelee, tällä hoitokerralla on hyvä onnistumisennuste. Olen periaatteessa luottavaisella mielellä. Nyt vain on elämässä niin paljon isoja asioita meneillään hoidon lisäksi – ensimmäisen oman kodin myyminen, uuden asunnon osto, erikoisen jännittävä seminaarimatka tulossa, ihan oikean oman alan työpaikan hakeminen eikä minkään harjoittelupaikan tai kesätyön, mahdollinen valmistuminen, työttömyyden pelko... Sitä loppuu vuorokaudesta tunnit, pitää ihan valita mitä missäkin kohtaa pelkää ja toivoo eniten.

Ai niin, opin uuden asian eilen. Puregon (900 IU)-ampullissa on vähän yli 130 IU ylimääräistä. Lääkäri kehotti käyttämään koko ampullin tyhjäksi. Tuon kun olisin tiennyt toissapäivänä. En muista kerrotiinko asiasta viime hoidon yhteydessä, ehkä olen vain unohtanut, mutta hyvä kuitenkin tietää nyt.

3 kommenttia:

  1. Se vissiin vähän vaihtelee, että paljonko sitä ylimääräistä Puregon-ampullissa on. Tai meille ainakin silloin sanottiin, että toki loppuun asti voi sen käyttää, mutta ei kannata laskea sen varaan, että siellä olisi joku tietty määrä ylimääräistä.

    VastaaPoista
  2. Jotain tollasta muistelen meillekin aiemmin kerrotun. Mutta nyt lääkäri sanoi tarkan luvun paljonko sitä oli yli (unohdin oliko se 135 vai 136 tai jotain) ja kehotti käyttämään kokonaan. En tiedä, mutta aion kokeilla huomenna kun olisi ampullin vaihtamisaika josko tosta riittää se 100 ylimääräistä.

    VastaaPoista
  3. Ainakin se 100 sieltä löytyi ylimääräistä eilen. Ja hyvä niin, koska nyt menee uusi 900:n ampulli kokonaan viikonlopun aikana. Ilman tota ylimääräistä sataa olis sitä varten pitänyt ostaa vielä yksi ampulli.

    VastaaPoista