lauantai 11. helmikuuta 2012

Kevyt - Viikon tuloksia kaikenlaisessa

Punnitsin itseni jo eilen, mutta en ehtinyt kirjoittamaan masentavista tuloksista. Olen lihonut tämän kahden viikon laihdutustauon aikana yli kilon. Helposti se tulee, vaikeasti lähtee pois. Olo alkaa tuntua nistiltä, joka ei saisi syödä yhtäkään herkkua ikinä ettei repsahda ja liho parissa päivässä kovan työn tuloksia takaisin.

Olen ollut tällä viikolla tuskallisen kiireinen, yhtä juoksemista asioita hoitamassa ja seminaareissa. Eikä mikään ole tuntunut edistyvän siitä huolimatta. Vatsakipu on vaivannut pitkin viikkoa, kovat pistot ja viillot alavatsassa aina kun tekee jotain vähänkin aktiivisempaa vatsalihaksilla. Oletan sen tarkoittavan, että endo on taas keksinyt aktivoitua.

Tällä viikolla oli myös kolmannen Procrenin vuoro. Apteekista piti hakea kaksi piikkiä lisää ja niihin meni aika tarkalleen 200 euroa. Kaikkein eniten tässä tympii kuitenkin näiden sivuoireiden jatkuminen ikuisesti. Kuumat aallot on vähentyneet sitten joulukuun ja olen oppinut jonkun verran ennakoimaan mielialanheilahteluita, mutta en täysin hallitsemaan. Mokasin yhden työhaastattelun ihan varmasti siksi, että yritin ylikompensoida ahdistunutta itkuolotilaani. Eikä helpotusta ole tiedossa koko kesätyönetsintäkaudella, koska vielä yksi piikki odottaa kaapissa. Oli pakko kertoa muutamille opiskelukavereille tilanteesta, jotta saisin edes jossakin seurassa olla rennommin. En tosin vieläkään päässyt kertomisessa lapsettomuushoitoihin asti, puhuin vain Procrenista ja tulevasta leikkauksesta. Tiedän, toivotonta.

Laihdutuksen kannalta Procrenin jatkuva piikittäminen tarkoittaa huonoja uutisia makeanhimon takia. Leivosten himo laantui tällä viikolla, kun edellisen piikin teho alkoi hiipua ennen uuden pistämistä. Nytkään ei tee mieli makeaa. Mutta oletan himon iskevän taas viimeistään viikon päästä yhtä kovana kuin se on viimeiset kaksi kuukautta jo ollut. Siihen asti pitää nauttia tästä melkein tasaisesta mielentilasta ja olla välittämättä vatsakivuista.

2 kommenttia:

  1. Ehkä se on vain nestettä. Voisi kuvitella että hoitojen aikana nestettä kertyy ja turvottaa jatkuvasti. Älä ole pahoillasi tuollaisesta, mullakin on varmaan tullut alkupaino takaisin huomisessa punnituksessa vaikka kuvittelen painon tippuneen;) Yritetään olla vähemmän ankaria itseämme kohtaan kun sinullakin on nyt niin paljon mielen päällä.

    VastaaPoista
  2. Voi toivottavasti se on vain nestettä.. On kyllä turvottanut ja ilmaakin kertynyt mahaan jo jonkun aikaa. Mutta se ankaruus itseä kohtaan..Ei siitä vaan pääse eroon.

    VastaaPoista