Luin äskettäin Nora Robertsin kirjan Kohtalo kuljettaa. Aina silloin tällöin tulee halu lukea kevyitä rakkausromaaneja ja usein valitsen Nora Robertsin kirjan tyydyttämään tämän halun. Tällä kertaa täytyy sanoa, että edellä mainittu kirja oli ehdottomasti huonoimmasta päästä. Tietenkin näissä romaaneissa aina poika saa tytön ja elämä onnellinen, mutta tässä romaanissa oli kolme pariskuntaa, jotka kaikki saivat toisensa ja kaikki miehet olivat ylimachoja ”suojelen-naistani-vaikka-väkisin”-tyyppiä. Liikaa. Ihan liikaa.
Haluaako joku nainen oikeasti miehen, joka ei kysy vaan olettaa tietävänsä kaiken mitä nainen haluaa? Ja sitten hehkuu ah-niin-onnellisena kun mies tekee jotain, ihan mitä vain pientä naisen hyväksi? Tässäkin romaanissa naiset muka ovat oman alansa osaajia ja vahvoja naisia, mutta niin vain kaikki kolme ovat heikkoja miehen edessä. Tulee hiukan mieleen vuosia sitten lukemani tutkimus Agatha Christien dekkareista, jossa todettiin, että vaikka Christie kirjoittaa vahvoja naisrooleja, kaikki naiset kirjoissa lopulta haluavat naimisiin ja miehen vaikutusvallan alle. Eipä näytä mitään muuttuneen lähes 90 vuodessa sillä saralla. Joskaan avioliitto ei nykyisin tarkoita automaattisesti miehen vallan alle alistumista, näissä romaaneissa se tunnutaan kuvaavan edelleen sillä tavalla.
Ainoa oikeasti vahva ja vaikutusvaltainen nainen romaanissa oli mielipuoli ja tunteisiin kykenemätön pahis, joka tietysti saa lopussa palkkansa eli joutuu vankilaan murhasta.
Nora Roberts osaa kirjoittaa jännäreitä, joissa on sivujuonena rakkaustarina, kuten hänen ”salanimellä” J.D. Robb kirjoittamansa tulevaisuuteen sijoittuva kirjasarja. Robertsin romaaneista filmattuja elokuvia on nyt kesän mittaan esitetty Ylellä ja niistä Carolina Moon erityisesti oli vaikuttavan pelottava. Olen lukenut elokuvien tarinat kirjana, mutta jotenkin elokuvina ne onnistuvat silti hätkäyttämään. Harmi, että Roberts kirjoittaa enemmän näitä lässy-macho-rakkausromaaneja kuin jännäreitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti