torstai 30. lokakuuta 2014

Vielä tämän vuoden puolella

Jotakin tapahtuu vielä tämän vuoden puolella. Melkein olin jo menettänyt uskoni edes siihen, että ennen vuoden vaihdetta kuulisin Pelasta.

Meille on sovittu tapaaminen 3.12. Pelan kanssa. Mieheni puhui sosiaalityöntekijän kanssa ja kaikesta kovistelustani ja analysointiyrityksistä huolimatta en tiedä mitä tapaaminen pitää sisällään. Mieheni kysyi onko käynti neuvonnan jatkuminen vai uusi suruvalittelu, johon sosiaalityöntekijä ei vastannut lainkaan. Hänen mukaansa kyseessä on "normaali käynti", mutta niin hän sanoi edellisestäkin käynnistämme, eikä siinä ollut mitään normaalia meidän näkökulmastamme. Joten normaali sosiaalityöntekijöille ei selvästikään tarkoita samaa kuin meille ja siten jättää täysin avoimeksi tulevan tapaamisen sisällön.

Sosiaalityöntekijä puhui myös tulevista puheenaiheista neuvonnassa, mikä antaisi ajatuksen neuvonnan jatkumisesta. Mutta toisaalta hän ei puhunut mitään juuri tulevasta kerrasta eikä meidän pidä valmistautua tapaamiseen lukemalla mitään. Olen täysin ristiriitaisissa tunnelmissa, viitteitä molempiin suuntiin on niin paljon. Siispä aion valmistautua pahimpaan ja jo etukäteen miettiä yksinkertaisia sanoja käytettäväksi aluejohtajan kanssa riidellessä, jotta hän ei sekoittuisi vaikeista sanoista ja vetäytyisi kuoreensa latelemaan henkilökohtaisia loukkauksia, kuten viime tapaamisella. Aion olla se ammattimainen aikuinen keskustelussa liikaa valtaa saaneen aivoiltaan kehittymättömän lapsen kanssa. Ehkä silloin saan keskustelun pidettyä järjellisellä tasolla, toisin kuin viimeksi aluejohtajan kanssa kävi. Viimeksi keskustelu yllätti minut, en ollut osannut valmistautua niin järjettömään käytökseen Pelan työntekijältä. Nyt tulen olemaan valmis, toivottavasti.

Ja jos kyseessä onkin ihan tavallinen neuvontakerta ja paikalla ei ole aluejohtajaa niin sehän on vain iloinen yllätys. Esitin sosiaalityöntekijällemme toiveen jo aikaisemmin, että mikäli neuvontamme jatkuu ja paikalle tarvitaan kaksi sosiaalityöntekijää se toinen ei olisi kyseinen aluejohtaja. Saa nähdä onko toisen työntekijän järjestäminen paikalle onnistunut - tällä paikkakunnalla kun ei ole kuin tämä yksi sosiaalityöntekijä ja ilmeisesti aluejohtaja on ainoa, joka matkustaa eri paikkakunnilla.

4 kommenttia:

  1. Tuo on jotenkin edelleen niin uskomattoman käsittämätöntä käytöstä ihmiseltä joka on moisessa asemassa. Voiko tuosta valittaa jonnekin? Toivottavasti teidän neuvontanne jatkuu. Jotenkin käsittämätöntä on myös se, että ei suoran vastata vaikka suoraan kysytään tapaamisen tarkoitusta. Onko teillä jotain varasuunnitelmia, jos Pela lyö kapuloita rattaisiin? Voiko neuvontaa jatkaa jossain muualla vaikka siitä mihin olette Pelalla jääneet, koska miehesi ikä alkaa muuten tulla vastan? Anteeksi hervoton kyselytulva :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. :)
    Voi valittaa, ainakin tuomioistuimelle, mutta se todennäköisesti pysäyttäisi meidän prosessin vuosiksi odottamaan tuomioistuimen päätöstä ja ehdottomasti heikentäisi välejä Pelaan - ja niiden mielipide kotiselvityksessä on olennainen luvansaamisen kannalta. Siispä ennen kuin on lapsi sylissä ja virallisesti turvattu niin valittaminen on käytännössä mahdotonta.
    Neuvontaa ei voi jatkaa muualla, Pelalla on monopoli. Jos Pela ei meitä hyväksy niin voidaan hakea adoptiolupaa lautakunnasta kielteisen kotiselvityksen kanssa ja suurella todennäköisyydellä tulla hylätyiksi eli ei saada lasta. Joillain paikkakunnilla oman kunnan sosiaalityöntekijät hoitaa neuvonnan Pelan sijaan, mutta paperit menee joka tapauksessa Pelan kautta eli kikkailu ei taida juuri auttaa.

    Sehän tässä ärsyttää eniten: Pelan työntekijöiden kuuluu antaa adoptioneuvontaa ja kirjoittaa kotiselvitys, jossa käsitellään meitä neuvonnan aiheiden puitteissa ja konkreettisesti kotiamme mahdollisena lapsen kasvupaikkana. Niiden ei kuulu ottaa kantaa lääkärintodistuksiin, ne toimitetaan lautakunnalle eikä Pelalle. Sosiaalityöntekijöillä ei ole ammattitaitoa lääkärintodistusten ymmärtämiseen eikä niillä kuulukaan olla. En tiedä missä vaiheessa ne on unohtaneet oman roolinsa ja alkaneet toimia lautakuntana. Lain mukaan meidän ei olis edes tarvinnut toimittaa lääkärintodistuksia niille, mutta ne kieltäytyi jo heti vuosi sitten syksyllä neuvonnan jatkamisesta ennen kuin olin toimittanut lääkärintodistuksen (fyysisistä vaivoista) oikeassa kaavakemuodossa.

    VastaaPoista
  3. Suututtavaa ja niin epäreilua. Sosiaalityöntekijöillä on kyllä aikamoinen valta adoptioperheen tulevaisuudesta päättäessään. Joskus se valta on virallinen, mutta usein myös epävirallinen. Sellainen, jossa neuvonnassa olevien on varottava puhumasta ja arvostelemasta, jotta asiat eivät muuttuisi hankaliksi.

    Toivottavasti teillä kaikki menee hyvin. Tsemppiä odottamiseen!

    VastaaPoista
  4. Varovainen Noooooh? Tapaaminen on ohi. Jännityksellä odotellaan kuulumisia...

    VastaaPoista