perjantai 5. lokakuuta 2012

PASissa käyty


Tämä päivä ei lähtenyt käyntiin erityisen hyvin. Hermostuksissani kävin vessassa ennen lähtöä PASiin ja muistin vasta käsiä pestessä, ettei niin pitänyt tehdä. Äkkiä juomaan lisää ja toivomaan, että rakko ehtisi täyttyä ennen PASia.

Tietenkin juuri tänään lääkärin piti olla ajoissa. En ehtinyt edes istua odottamaan, kun minut jo kutsuttiin sisään. Ensimmäistä kertaa ikinä lääkäri oli tarkalleen ajassa eikä 15-30 minuuttia myöhässä. Rakko ei tietenkään ollut ehtinyt täyttyä, joten PAS piti siirtää puoli tuntia myöhemmäksi. Kipitin kahvioon juomaan teetä. Lopulta join niin paljon niin nopeasti, että sain vatsan järkyttävän kipeäksi. Mutta ainakin rakko oli täynnä ja PAS onnistui hyvin.

Lääkärinä oli taas uusi tuntematon lääkäri. Ihan mukavalta vaikutti. Kyselin lääkäriltä ja hoitajalta kromosomihäiriöistä ja kiinnittymisestä lisää, kun asiat jäivät vaivaamaan viime PASin jälkeen. Enpä tullut hullua hurskaammaksi. Lopputulos oli, että ehkä jonain päivänä näihin asioihin voidaan vaikuttaa. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mahdollista selvittää muuta kuin jonkin tietyn kromosomihäiriön todennäköisyys tietyllä perimällä, eli toisin sanoen sikiön pitää olla iso ja mahdollisesti olla syntymässä kehitysvammaisena. Yhteensopivuusselvitystä varten pitäisi selvittää molempien genomikartat (vai mitä ne nyt olikaan, jotain sinne päin), mikä on teoriassa mahdollista, mutta käytännössä mahdotonta.

Siispä päädymme kiroamaan itseämme kun synnyimme liian aikaisin hyötymään tulevaisuuden lapsettomuushoidoista ja toivomaan parasta nykyisen tietämyksen pohjalta. Raskausverikoe lähiterveyskeskuksessa sitten tasan kahden viikon päästä perjantaina. Pitää kyllä ensin selvittää onhan terveyskeskuksen labra auki perjantaisin. Ja varmistaa hoitajalta, että lähete labraan on tällä kertaa todella lähetetty eikä käy kuten viimeksi.  

3 kommenttia:

  1. Peukkuja täällä pystyssä taas! Jos tämä olisi SE kerta, kun onnistuu!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Ristiriitaisin tuntein tässä kytätään vatsakipuilua.

    VastaaPoista
  3. Minulta tsemppiä myös! :) Toivottavasti pieni tarraa matkaan!!

    VastaaPoista