maanantai 20. helmikuuta 2012

Blogiongelmia ja kuulumisia

Jostain syystä en ole saanut uusia tekstejä enkä kommentteja julkaistua muutamaan päivään. Unelma-tekstini sain julkaistua, mutta siihenkin tuli väärä kellonaika - julkaisin sen yöllä unettomana ja menin heti julkaisun jälkeen toista blogia lukemaan. Toisessa blogissa Unelma-teksti oli sivupalkin mukaan julkaistu 9 tuntia sitten, vaikka vasta minuuttia aiemmin olin saanut sen valmiiksi. Tänään sain ensimmäiset omat kommentit vihdoin läpi bloggerin seulan. Ehkä blogger päätti, että tekstini on niin huonoja etteivät läpäise julkaisukynnystä.

Joka tapauksessa tekstini olisi olleet vain "ajattomia" pikkuhuomioita, ei mitään erityistä asiaa. Täällä kärsitään edelleen samoista vaivoista kuin viime tekstissä ja oksentelu syömisen päätteeksi alkaa olla enemmän vakio kuin harvinaisuus. Nukkuminen on vaikeutunut entisestään. Eilen kypsyin koko hommaan ja ahmin herkkuja herkkujen perään vaikka vatsa oli piukeana ruuasta. Enkä oksentanut vaan helpotin oloa lopuksi yrttiteellä. Joku protesti vatsan dominointia kohtaan. Vatsa kosti yöllä järjettömällä kipukohtauksella eikä kävely tai mikään asento tuonut helpotusta.

En eilen uskonut, että voisin kokea enää kovempaa kipua, mutta niin se vaan yöllä koveni kuitenkin. Tuntui siltä, että nahkaan repesi pari uutta raskausarpea turvotuksen tuloksena. Ei kohta ole alamahassa enää tilaa arville enkä ole vielä ehtinyt siihen raskauskohtaan lainkaan. Onpahan valmiiksi venytetty iho. Luotan siihen, että huominen Toilax-hoito vie tämän turvotuksen ja pahan olon mennessään ja pääsen paremmassa kunnossa leikkaukseen.

Leikkauksen vaatimat järjestelyt on nyt tehty, mieheni on töissä toisella paikkakunnalla, joten jään sairaalaan yhdeksi yöksi vaikka olisinkin kotiutuskunnossa leikkauksen päälle. Ystäväni tarjoutui kyllä majoittamaan minut luokseen ensimmäiseksi yöksi - sairaalastahan ei pääse jollei ole yön ajan aikuista seuraa - mutta en pidä ajatuksesta olla kipeänä vieraissa nurkissa. Haluan valittaa kovaan ääneen, röyhtäillä ja piereskellä hiilidioksidia elimistöstäni pois estoitta ja löhnöttää epämääräisissä asennoissa sohvalla välittämättä mitä paikallaolevat ajattelevat. Toinen ystäväni tulee hakemaan minut sairaalasta, ilmoitin varmuuden vuoksi, että pitää varautua hakemiseen torstaina, perjantaina ja maanantaina ettei hän täytä kalenteriaan täpötäyteen (kuten on tapansa). Ja torstai-iltana mies tulee kotiin hoivaamaan!

On ollut vapauttavaa puhua leikkauksesta ystävien kesken. Ja estopiikityksen oireistakin jossain määrin. Olen saanut huomata tuen merkitysen ihan uudella tavalla. Jotkut ihmiset ovat harvinaisen hyviä ilmaisemaan sanoin tukensa ja myötätuntonsa. Itse en osaa samaa, vaan yritän antaa tekojen puhua puolestaan - josta syystä olen kokenut samantyylisille ihmisille kertomisen helpommaksi. En osaa ilmaista sanoin, kuinka kiitollinen olen avusta ja koen, että sanoin itseään ilmaisevat ihmiset kaipaavat sanallista kiitostakin. Sellaisen "keksiminen" niin, että se toisi esiin taustalla olevan vahvan tunteen on aikaaviepää ja hankalaa. Tunnen oman puheeni jäävän aina vaillinaiseksi ja miettimiseen käytetty vaiva tuntuu liian raskaalta. On helpompaa olla sanomatta ja luottaa tekoihin, jotka taas tulevat automaattisesti.

Nyt pitää vielä uusia kirjaston gradukirjat (ikuisuusprojekti, kun laina-aika on 14 päivää ja sakko 2e/kirja/päivä), pakata ruuat, vaihtaa kaupunkia, viedä auto ystävälle, käydä seminaarissa, osallistua verkkokurssin keskusteluun, pakata sairaalatarvikkeet (olennaisimmat on tietysti kirja ja puhelin latureineen!) ja tyhjentää vatsa. Sitten olen valmis leikkaukseen ja yöhön sairaalassa. ..Vai onkohan jotain tärkeää unohtunut..

3 kommenttia:

  1. Minun blogissani on sellainen ongelma, että kommenttien kellonajat näyttävät mitä sattuu. Postaukset ovat, ainakin tähän mennessä, tulleet ihan ajallaan. Tuo on kyllä ärsyttävää, jos et ole saanut mitään julkaistuakaan. Mikähän tätä bloggeria vaivaa...

    Nuo sinun kokemasi kivut kertovat kyllä sen, että se leikkaus on varmasti ihan paikallaan. Toivottavasti saat siitä apua! Olet ylihuomenna sitten ihan extrapaljon mielessäni ja lähettelen täältä positiivista energiaa ja voimaa sinulle. Äläkä huolehdi, onko jotain unohtunut. Pääasia, että olet siellä paikanpäällä itse, kyllä kaikki muu lutviutuu!

    VastaaPoista
  2. Itselläkin on ollut ongelmaa kommenttien kellonaikojen kanssa ja kirjoitusten julkaisemisessa. Sait hymy huulilleni tuolla painokelpoisuus asialla, mietin nimittäin aivan samaa. Tosin kyllä omasta tekstistäni, en sinun =)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tuesta jo näin etukäteen. Yritän napata sitä positiivista energiaa, oletettavasti saan jossain vaiheessa taas paniikkikohtauksen sairaalassa, kuten aina, ja silloin sitä positiivisuutta kaivataan.
    Yritin tehdä kaiken valmiiksi, että voisin pitää kunnolla sairaslomaa kotonakin ilman painetta tekemättömistä töistä. Ehkä onnistuinkin, katsotaan nyt.

    Nämä kommenttien kellonajat on kyllä edelleen pielessä, mutta sentään julkaisu onnistuu. Pitää perehtyä asiaan sitten kun on joskus aikaa.

    VastaaPoista