maanantai 16. tammikuuta 2012

Kevyt - Ja vähän muutakin

Syöminen on ongelma. En osaa syödä oikein. Tai siis osaan, mutten osaa. Tiedän mitä olisi hyvä syödä ja mitä ei. Tiedän järkevien annoskokojen rajat. Osaan mitata oikean määrän ruokaa kullekin päivälle. Tiedän ja osaan soveltaa runsasta teoriatietoa hyvinsyömisestä. Käytännön toteutuksessa on kuitenkin ongelma.

Se ongelma on huono suunnittelu. Kaikki sujuu ihan hyvin niin kauan, kun käyn itse kaupassa suunnitellun kauppalistan ja ajan kanssa. Lisäksi minun pitää olla kotona, jotta suunnitelma toimii. Heti kun tulee joku muutos; mies käy kaupassa työmatkalla ilman minua tai en ole kotona vaan kaverin luona viikon, on ruokavalioni kaaoksessa. En osaa suunnitella niin hyvin, että osaisin sanoa kaiken mitä tuoda kaupasta ja saada miehen heräteostot vähäisemmiksi kun en ole valvomassa mitä kärryyn ilmestyy. Hänen kauppareissunsa kun ei ole suunniteltuja, vaan hän saattaa soittaa kaupasta tarvitsenko jotakin ja pitäisi sitten äkkiä keksiä mitä puuttuu.

Tämä valitus tuli ajankohtaiseksi tänä aamuna. En jaksanut viikonloppuna panostaa tämän viikon ruokiin, oli kiire kaikessa muussa puuhassa. Mies kyllä ehdotteli kaupassakäyntiä, mutta se jäi silti. Tänä aamuna vaihdoin viikoksi paikkakuntaa ilman eväitä. Sehän luonnollisesti tarkoittaa sitä, että olen ollut hereillä puoli viidestä aamulla ja syönyt puolikkaan omenan. En ehdi, kun pitää ajaa tuntikausia, käydä labrassa lapsettomuuspolia varten (kuinka muka voisin yhtäkkiä saada AIDSin jostakin vuoden kuluessa?), asettua kaverin luo viikon tavaroineni ja rynniä luennolle. Hyvä alku opiskelukeväälle.

Siispä kaikesta tiedosta huolimatta päädyn näännyttämään itseäni nälkään. En tosin tunne nälkää, se on joku outo sivuoire tuosta vatsakivusta, jonka toinen piikitys toi. Tänä aamuna oli itse asiassa pahoinvointia, en oksentanut mutta lähellä se kävi. Vatsa kurisee nyt muttei kerro aivoille nälän tunteesta. Huomaan nälän vain tästä heikotuksesta ja väsymyksestä. Ajatus kulkee hitaammin kuin yleensä (jopa parin jättiteekupillisen jälkeen) ja lopulta alkaa huimata.

Vatsakipu muuten on lieventynyt ikäväksi juilimiseksi, pärjään jo ilman lääkkeitä. Kiukunpuuskat palasivat viikonloppuna, mutta itkukohtaukset ovat pysyneet toistaiseksi poissa. Hikoilu on pahentunut, mutta sitä esiintyy harvemmin. Hassua miten eri tavalla sitä voi reagoida samaan lääkkeeseen; viime maaliskuussa oireet menivät ihan eri rataa kuin nyt.

2 kommenttia:

  1. Huono suunnittelu, se on tainnut olla minunkin viimeisen parin viikon pahin kompastuskivi. Tulee esille varsinkin kiireessä ja ennakoimattomissa tilanteissa. Vaikea ratkaistava...

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Yritän muistaa kantaa mukana aina Nutrilettin ateriapatukoita, mutta ei niistä ole pitkinä päivinä tarpeeksi hyötyä nälkäheikotukseen. Tässäpä taas yksi haaste kehittää itseään, jos vaan löytäisi jostain voimia tarttua asiaan.

    VastaaPoista