torstai 8. joulukuuta 2011

Endometrioosi temppuilee taas

En osaa sanoin kuvailla miten ihanaa oli viime PASin aikaan, kun Lugeja syödessä kivut olivat poissa kokonaiset kaksi viikkoa. Eikä ne palanneet kertarysäyksellä, vaan hitaasti muistutellen itsestään silloin tällöin. Nautinto! Olisi kiinnostavaa kuulla onko kenelläkään teistä tällaisia ongelmia endon kanssa?

”Normaalin” ihmisen on vaikea kuvitella mitä on, kun joka päivä särkee eikä asialle voi itse juuri mitään. Teidän täytyy vain uskoa sanaani, kun kerron, että en tiedä mitään ihanampaa maailmassa kuin herätä kivuttomaan päivään. Sellaista ei ole sattunut elämässäni kovin montaa kertaa sitten lapsuuden ja pystyn muistamaan vuosien päähän mitä kaikkea olen saanut noina päivinä tehdyksi kun kipu ei ole rajoittanut liikkumistani.

Tuon kivuttoman kahden viikon jälkeen kivut ovat palanneet ja saavuttaneet jonkinlaisen kynnyksen eilen. Selvästi ovulaatio olisi tulossa vasemmalta, mutta endokin on vahvimmillaan siellä. Yhdistelmä ei ole mukava. Tänään olisi pikkujoulut ja huomenna koko päivän ekskursio opintoihin liittyen, mutta en tiedä pystynkö liikkumaan niin paljon. En osaa päättää duppaanko pään täyteen kipulääkettä ja lähden liikkeelle, vai jäänkö kotiin voivottelemaan. Molemmat menot olisivat varmasti hauskoja, mutta lähteminen on aina vaikeaa ja kivun kanssa on erityisen hankalaa suostutella itsensä liikkeelle. Viime yö meni unettomana tätä ongelmaa pohtiessani.

Pelkään, että koko- ja jokapäiväinen kipu on tehnyt taas paluun. Se alkoi olla jo sietämätöntä ennen PASia. Lääkärit ovat nähneet endon kehityksen, mutta yksikään heistä ei ole ehdottanut leikkausta. En tiedä miksi, vaikka olen yrittänyt kysyä. Siinä jälleen yksi epäselvä asia hoidoissamme. Voin tietysti heitellä arvauksia, kuten että leikkaus siirtää hoitoja, mutta sehän ei ole ollut lääkäreille ongelma aiemminkaan, päin vastoin. Heidän ehdottamansa hoito eli alkuvuodesta toteutettu kahden kuukauden hormoniestopiikitys korkeintaan vähän pienensi endoa hetkeksi, ei estänyt sen kasvua heti hormonilääkityksen alettua eikä vähentänyt kipuja merkittävästi.

Ensi viikolla pitää muistaa kysyä tuostakin asiasta ja kieltäytyä lähtemästä ennen kuin on vastaus kaikkiin kysymyksiin.

2 kommenttia:

  1. Uhhuh, kuulostaa todella ikävältä... Tsemppihali! <3

    Sinun kohdallasi toivon todellakin, että ensi viikolla (oliko se torstaina?) olisi kerrankin hyvä käynti ja saisit vastaukset kysymyksiisi ja varsinkin, että saisitte suunnitelman jatkosta tehtyä niin, että pääsette pian aloittamaan.

    VastaaPoista
  2. Torstaina joo mennään. Peukut pystyssä ja varpaat ristissä kaikki taiat tehtynä, että saataisiin hoidot alkamaan heti.

    VastaaPoista