Juttelin eilen opiskelukaverini kanssa. Hän oli lähtenyt perjantaina kuudeksi juhliin ja päässyt kotiin lauantai-iltana kuudelta nukkumatta välissä enempää kuin puolisen tuntia aamusta kesken juhlien jatkojen jatkojen. Hän ei käytä huumeita eikä ollut juonut alkoholiakaan mainittavaa määrää. Olen kateellinen tälle kaverille suorituksesta. Tiedän, että olen pystynyt samaan hänen ikäisenään mutta nykyään se on muisto vain.. En tiedä haluaisinko oikeasti valvoa ja juhlia kuten nuorempana mutta haluaisin ainakin, että se olisi mahdollista, jos sattuisi huvittamaan. Nyt jos valvon pidempään tai juon alkoholia vähän liikaa, on krapula vähintään kahden päivän mittainen ja unentarve koko seuraavan viikon tuplasti normaalia enemmän. Ärsyttää, ettei minulla ole enää kestävyyttä pysyä opiskelijoiden tahdissa. Toisaalta myös arvostan hyviä yöunia nykyään paljon enemmän kuin ennen, olen myös oppinut arvostamaan oman sängyn rauhaa. Aiemmin oli melko sama minkä pöydän alla nukkui yönsä, kunhan ei tarvinnut yksin sitä viettää.
Tultuani yliopistoon näin vanhana en oikein tiedä mihin kuulun. En kuulu tuutor-ryhmäni ”aikuisiin”, joilla on jo perheet, vakituiset työpaikat ja selkeät kuviot elämässään. Opiskelu on heille vain ammattitaidon kehittämistä tai eläkevuosien hupia. Toisaalta en kuulu myöskään nuorten porukkaan. En jaksa eikä minua huvitakaan juosta juhlista toiseen, juhlissa joihin osallistun en välttämättä juo lainkaan alkoholia eli väsyn melko aikaisin enkä jaksa lähteä jatkoille, saati jatkojen jatkoille. Missä muualla sitä tutustuisi muihin opiskelijoihin? Ei ainakaan luennoilla. Joihinkin olen tutustunut erilaisissa pienryhmissä mutta kurssin loputtua ei ole jäänyt käteen yhtäkään pidempää tuttavuutta. Olen tullut yliopistoon aloittamaan uutta uraa; tarvitsen ihmisiä ympärilleni, uran sekä oman henkisen hyvinvointini kannalta. Yritän siis kuulua nuorten ryhmään ja jaksaa parhaani mukaan juhliakin. Vähintäänkin olen saanut uraa ajatellen hyviä tuttavuuksia, ehkä vielä joku päivä niistä löytyy hyviä ystäviäkin. Ehkä olen liian kiireinen, kun oletan saavani hyviä kavereita ja ystäviä näin nopeasti tuollaisessa ympäristössä, jossa ihmisiä ei näe välttämättä viikkoihin. Toisaalta tiedän, että nämä hyvänpäiväntuttuni pitävät juhlia, joihin minua ei kutsuta mutta muita, samana syksynä yliopistoontulleita on kutsuttu. Toisaalta taas olen saanut pari oikein hyvää ystävää, voiko sitä enempää edes toivoa?
Näitä ristiriitaisia ajatuksia pyörittelen mielessäni ja mielialani vaihtelee onnellisuudesta väsymykseen ja turhautumiseen päivittäin. Yliopisto-opiskelu ”10 vuotta liian myöhään” on haastavaa mutta hauskaa. Ehkä en olisi ollut nuorempana valmis tällaiseen yhteisöön, kun en edes tiennyt mitä elämältä halusin ja olin äärettömän ujo. Nyt pystyn hallitsemaan asiat paremmin ja olen rohkeampi tutustumaan ihmisiin. Tiedän mitä haluan ja opiskelen tavoitettani kohti. Teen parhaani saadakseni yliopistoelämästä hyviä muistoja ja kestäviä ihmissuhteita sekä laajan tuttavakunnan, joille soittaa alan asioista tulevaisuudessa – koskaan ei tiedä kenestä tulee se tärkeä ihminen kunhan tästä valmistutaan. Kirjoitettuna tämä kuulostaa hirveän raadolliselta ja suunnitelmalliselta mutta näinhän kaikki toimivat, tiedostivat asiaa itse tai eivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti